Koin Pori Dance Companyn ja Pori Sinfoniettan valloittavan Pähkinänsärkijän viime vuoden joulukuussa, mutta silloin ei ollut aikaa (tai puhtia tai jotain) kirjoittaa siitä, vaikka olisi pitänyt. Kun huomasin, että se oli ohjelmistossa taas tänä vuonna, lisäsin jo aiemmin suunnitellun Tampereen-teatterireissun keskelle syrjähypyn Poriin.

Pähkinänsärkijä-produktioissa joskus harmittaa, että E. T. A. Hoffmannin sadun taustatarina on häivytetty, minkä myötä katoaa ymmärrys esimerkiksi siitä, mitä Pähkiksen ja hiirulaisten ankaran vihanpidon taustalla on. Porin Pähkinänsärkijä ratkaisee asian luovasti ottamalla omaksi taustatarinakseen puolestaan perinteiset Pähkinänsärkijät, joiden nuori neito on nyt kasvanut Klaara-mummiksi. Lapsena pähkinänsärkijänuken kummisedältään saanut leskirouva viettää joulua lapsensa ja lastenlastensa eli poikansa perheen kanssa. Herkullinen tilanne, josta voi lähteä rakentamaan tarinaa lähes tyhjältä pöydältä – kuitenkin enimmäkseen Tšaikovskin tuttuun musiikkiin. Käsikirjoittajat Riku Lehtopolku (myös koreografia ja ohjaus) ja Oskari Kymäläinen ovatkin päästäneet mielikuvituksensa riemukkaan reippaasti laukalle!

PDC: Pähkinänsärkijä. Kuvassa Tuukka King-Piitulainen, Meri Tankka, Kasperi Kolehmainen, Fiia Lamminen ja Oskari Kymäläinen. Kuva: Ilona Koskimäki.

Ennen esityksen alkua Papan haamu haahuilee katsomossa ja vähän lavallakin. Perhe tulee kotiin, ja ennen pitkää onkin jo aika mennä nukkumaan. Jouluyönä haamu tekee taikojaan ja perhe muuttuu mielikuvitushahmoiksi, paitsi Klaara-mummi. Jouluvalmistelut silti pitää hoitaa, mutta pullista tulee niin pahoja, että pitää tilata pizzaa. Varjoja saapuu, ja Mummi pitää viedä  sairaalaan. Lapsenvahdiksi jäänyt Oskari kohtaa kuuman Yksisarvisen. Sairaalassa hoitajat tanssivat ja lumihiutaleet leijuvat. Tunteikkaan toisen näytöksen lopulla Mummi ja Pappa kohtaavat jälleen.

Leluhahmot ovat paitsi hauskoja, ne luovat myös mainioita mahdollisuuksia tanssille. Pappa-haamun (Riku Lehtopolku) liike on sulavan pehmeää ja seestyneen oloista. Luuttomaksi mollamaijaksi muuttuneen äidin (Meri Tankka) liike niin itsessään kuin muiden nosteltavana ja riepoteltavana on hulvattoman hienoa! Klaara-mummilla (Kati Aalto) varsinkin loppupuolen soolo ja poistuminen ovat vaikuttavia (olikohan Kukkaisvalssi?) Supersankari-isä (Tuukka King-Piitulainen) joutuu toki nostelemaan porukkaa (mm. pienimmät kaksi lasta näyttävästi pinossa hartioilleen, tämä tosin jo alun tavis-isänä), mutta tanssii paljon myös upeaa liikettä, mm. toisen näytöksen alussa on hieno duetto äidin kanssa (The Christmas Waltz), ja varsinkin herkkä ja viipyilevä soolo on riipaisevan kaunis. Häntä itseään myös nostellaan, mikä on hauska poikkeama klassisen baletin perinteestä.

PDC: Pähkinänsärkijä. Kuvassa Fiia Lamminen, Kasperi Kolehmainen, Tuukka King-Piitulainen Oskari Kymäläisen harteilla ja Meri Tankka. Kuva: Ilona Koskimäki.

Pienimmät lapset piparipoikana (Kasperi Kolehmainen) ja Chatty Cathynä (Fiia Lamminen) tarjoavat sähäkkää ja vauhdikasta liikettä, (taisi olla mm. Trepak). Makeiskuningattaren (Riikka Tankka) hahmo jää ehkä hiukan irtonaiseksi tarinasta, niin kuin se usein jää perinteisissäkin tulkinnoissa, mikä on ehkä luontevaakin toismaailmalliselle hahmolle. Liike tuntuukin eteerisemmältä mm. Makeishaltijattaren tanssissa ja lopussa Mummia saattelemassa.

Teinipojasta hellyttäväksi paljasjalkaiseksi nallekarhuksi muuttuva hahmo (Oskari Kymäläinen) nousee tarinassa keskeiseksi, vaikka hän monissa kohdissa tuntuu fyysiseltä ilmaisultaan olevan enemmänkin varovaisen tarkkaileva kuin ylettömän leiskuvasti valokeilassa viihtyvä. On toki Kymäläisen tanssijanlaadulle (nallepuvussakin!) sopivaa reippaampaakin liikettä kuten toisen näytöksen kiivas mutta herkkä soolo ja tanssi Varjon kanssa. Perinteisistä Pähkinänsärkijöistä voidaan lukea Marie/Klaaran heräämistä lapsesta nuoreksi naiseksi, kun ihastus syttyy Pähkinänsärkijää/Drosselmeierin veljenpoikaa kohtaan. Tässä samankaltainen teema tuntuu toteutuvan Kymäläisen hahmossa, jonka eroottis-romanttisen liekin saa heräilemään aistikas ja viettelevä Yksisarvinen (Kolehmainen), joka on mainiosti tulkittu loistava – ja leiskuva – hahmo niin tanssijana kuin näyttelijänä. Yksisarvinen antaa Nallelle suukon ja pepustaan sydämen, jonka tämä vielä teoksen lopussa taikojen jo rauettua kaivaa farkkujen taskusta kaihoisasti katsellen. Herkkää ja kaunista!

PDC: Pähkinänsärkijä. Kuvassa etualalla Oskari Kymäläinen. Kuva: Ilona Koskimäki.

Koreografiaan kuuluu myös näyttäviä ja riemukkaita ryhmäkohtauksia, kuten joulupukkien, Yksisarvisen ja Nallen tanssi (Sleigh Ride) ja ”lähes perinteinen” valkoinen kohtaus sairaalassa, jossa viisi hoitajaa tanssii ja viskoo lunta pitkin näyttämöä (Lumihiutaleiden tanssi). Visuaalisesti erityisen hienoja hahmoja ovat Varjot, joiden liike nostoineen on näyttävää ja säihkyvää, mm. alkupuolen duetossa (When You Wish Upon a Star).

PDC: Pähkinänsärkijä. Kuvassa Kati Aalto ja etualalla (ehkä) Riikka Tankka ja Tuukka King-Piitulainen. Kuva: Ilona Koskimäki.

Tšaikovskin iki-ihana musiikki on toki pohjana, ja Pori Sinfonietta Sasha Mäkilän johdolla soittaa sitä nautittavan mainiosti; Lumihiutaleiden tanssin kuoro-osuuden tulkitsevat Cygnaeuksen koulun musiikkiluokkien lapset. Vapauksia tuntuu hiukan otetun niin kokonaisuuteen kuuluvien osien valinnan kuin niiden järjestyksenkin osalta. Musiikillista antia on myös täydennetty mm. joulubiiseillä.

PDC: Pähkinänsärkijä. Kuvassa Riikka Tankka, Meri Tankka, Fiia Lamminen ja Kasperi Kolehmainen. Kuva: Ilona Koskimäki.

Perinteisissä Pähkinänsärkijöissä on tarina tarinassa -rakenne, todellisuuden ja taika- (tai uni-) maailman sekoittumista. Porissa on lisätty tähän vielä hauskasti toimiva lisäkerros eli teatterin illuusiota (Brechtin hengessä?) haastavia piirteitä: mm. äiti huikkailee kapellimestarille, kyselee pizzatoiveita esiintyjiltä näiden omilla nimillä sekä orkesterilta ja yleisöltäkin; ennen väliaikaa pizzakuski saapuukin ja mm. kommentoi yleisö (”samat naamat” kuin viime vuonna… jep jep, osui).

Perinteisissä Pähkinänsärkijöissä ja Hoffmannin sadussa on sotaa, kuolemaa, kostonkierrettä ja muuta lapsille ilmeisen sopivaa sadun lumoa. PDC:n Pähkinänsärkijä sen sijaan on lähes pelkästään ihanan suloinen, haikeinekin hetkineen. Se on taiteellisesti ylevöittävän korkeatasoinen teos, joka samalla tuo kokijalleen pörröisen lämpöisen hyvän mielen mukaan, kun teatterista lähtee. Lehtopolulla on tällaiseen vahva taipumus – samankaltaisia jälkitunnetiloja muistan kokeneeni ainakin teosten Tänä iltana ja Songs yhteydessä.

(Koettu: 12.12.2024 & 28.11.2025, Promenadikeskus, Pori)

PS. Kytkentä perinteisiin versioihin ja Hoffmannin satuun ei kuitenkaan jättänyt täysin rauhaan: Pappa jäi mieltä kaihertamaan. Sadun lopussa taian rauettua Pähkinänsärkijä eli Drosselmeierin veljenpoika kosii Marieta, he menevät naimisiin ja hallitsivat yhdessä Nukkevaltakuntaa. Baleteissa ei olla uskollisia Hoffmannille, mutta usein Klaara jollain tasolla ihastuu veljenpoikaan. Onko siis pappavainaa veljenpoika eli ex-Pähkinänsärkijä (eli kuningas)? Papalla on taikavoimia, mikä voisi hyvinkin tukea tulkintaa. Klaara-mummikin vihjaa samaan suuntaan mainitessaan, että Pähkinänsärkijä-nukke oli komea kuin Pappa. Klaaran pojan perhe vaikuttaa kuitenkin ihan taviksilta. Ehkäpä perheen isä ei ole sisaruksista vanhimpia ja siten ei kovin korkealla kruununperimysjärjestyksessä, niinpä hänet on ehkä modernisti kasvatettu vailla kuninkaallista loistoa. Tai sitten Klaaralle ja kuninkaalle on aiemmin tullut ns. bänät ja ex-Pähkinänsärkijä on myös Klaaran exä ja Pappa onkin joku ihan random-heebo Klaaran myöhempänä puolisona. No, päätän kuitenkin uskoa, että Pappa on ex-Pähkinänsärkijä – ihan jo siksikin, koska näin King-Piitulaisen useammin kuin kerran Kansallisbaletin uljaana Pähkinänsärkijänä, ja on hauskaa ajatella, että nyt hän oli Pähkinänsärkijän poika 😄

PDC: Pähkinänsärkijä. Loppukiitoksissa Kati Aalto, Riku Lehtopolku, Riikka Tankka, Tuukka King-Piitulainen, Meri Tankka, Oskari Kymäläinen, Kasperi Kolehmainen ja Fiia Lamminen.