Ravinteli Bertha on Tampereen high class bistro, jossa ruoka, juoma ja palvelu nousevat samalle tasolle kaupungin parhaiden fine dining -paikkojen kanssa. SIksi se on yleensä Tampereen reissujen listallani fine dining -paikkojen ohella.

Berthassa on näppärään tyyliin simppeli mutta vaihtoehtoja tarjoava menu: alku-, pää- ja jälkiruoasta tarjolla kolme eri vaihtoehtoa. Nyt oli ekstroina tarjolla mahdollisuus myös väliruokaan ja juustoihin. Kasasin näistä itselleni neljän ruokalajin kokonaisuuden viinipaketin kera. Sommelier Pasi myi helposti viinipakettiin upgraden: normikuoharin sijaan Pascal Doquet Le Mesnil Grand Cru Blanc de Blancsia (olikohan vuodelta 2002). Varsin keloposamppanjaa!

Alkuruoaksi valitsin annoksen ”speltti, pinaatti, kananmuna”. Speltistä oli tehty ”risotto” lehtipersiljan kanssa – annoksen päällä myös jokusia paahdettuja speltinjyviä tuomassa lisärapsakkuutta. Pinaattia hiukan pannulla käytettynä, ja muna 65 °C-asteisena eli valkuainen pehmeänä ja keltuainen muovailuvahamaisena. Hyvät, toisiaan tukevat maut, joita säesti itävaltainen Ploder Rosenbergin Gelbe Muskateller.

Pienenä välipalana alku- ja pääruoan välissä oli scampi, yksi muhkea herkulliseksi paistettu ravunpyrstö, jonka seurana oli inkiväärillä maustettua kurkkua ja soijalla maustettuja tapiokahelmiä. Hienot maut, etenkin herra scampi itse ja tapiokahelmet sulivat suussa! Pasi houkutteli ottamaan ”pienen tilkan” viiniä tämänkin kanssa, ja lasiin tulikin mielenkiintoinen uusi tuttavuus: uusiseelantilainen Violet Sparkling Sauvignon Blanc, pelkästä sauvignon blancista tehty kuohuviini, joka toimi em. makujen kanssa mainiosti.

Päätuokana oli ”nauta, piparjuuri, mustajuuri”, joista tosin piparjuuri oli varsin hennossa osassa ja mustajuurtakin vain palanen lihojen alla. Muina lisäkkeinä oli cassoulet-henkisesti voipapua, palsternakkapyreetä ja sipulia. Pääosassa kuitenkin mitä mainioimmat lihat: naudan rintaa, potkaa – ja sydäntä! Kaikki hitaasti pitkään kypsytettyinä ja juuri niin mureina ja herkullisina! Etenkin sydän on pitkästä aikaa nautittuna erinomaista, mutta niin olivat muutkin annoksen lihat. Lasissa eteläafrikkalainen Southern Right Pinotage 2008 antoi hyvän tuen pitkään haudutetuille lihoille.

Juustot jätin tällä kertaa väliin, kun oli olevinaan ajasta pulaa – tosin keittiö ja sali toimi niin sutjakasti, että hyvin olisin ne ehtinyt, mutta jäipä nauttimatta. Oma moka.

Jälkkäriksi olin valinnut annoksen ”minttu, suklaa, pistaasi”, vaikka minttua vähän kaihdankin. Annoksessa oli pistaasi-suolapähkinä-tummasuklaa-ganache, jonka päällä minttukiille – minttua myös vaaleanvihreässä crème pâtissièressä. Rapsakassa ”keksissä” vahva kahvinpavun maku. Minttu ei lyönyt mitenkään pahasti yli (kuten sen kanssa aina pelkään) vaan tuki hyvin suklaata ja pähkinää. Josefina Piñolin sellaisenaankin herkullinen makea viini sopi suklaalle ja pähkinälle koko lailla täydellisesti.

Kahvin kanssa pyysin taas jotain outoa ja erikoista, ja sain: Nardinin grappa-talon katajanmarjagrappalikööriä, omintakeisen makuista, vahvaa (45 %) mutta myös makeaa herkkua.

Mainio kokonaisuus ruoissa ja juomissa. Palvelu erinomaista: kaikki esiteltiin viimeisen päälle hyvin ja tavalla, joka huokui tuotteita kunnioittavaa kiinnostusta ja innostusta.

Mitä tekisin toisin? En mitään. Tai no – näiden makujen ja palvelun seurassa viihtyisi kyllä pidempäänkin ja useammankin ruokalajin verran, nyt tuntuu nautinnon kaari jäävän aina vähän lyhyenlännäksi verrattuna fine dining -mestojen 6-9 ruokalajin menuihin, joita voi nautiskella tuntitolkulla. Toki se olisi eri konsepti kuin bistro, mutta siihen suuntaan on jo hyvä askel nuo ”ekstrat” – toivottavasti se konseptinlaajennus pysyy kuviossa mukana ja kehittyy!

(Käyty: 10.8.2013)