Kyä ny tamperelaisia herkkusuita hellitään, kun entisestäänkin hämmentävn korkeatasoinen ravintolatarjonta on kasvanut vastikään kesällä avatulla Pikkubistro Kattilalla, joka ainakin ensikokemuksen perusteella ampaisee suoraan erinomaisten ruokapaikkojen pieneen mutta armoitettuun joukkoon. Ruoasta vastaa pitkän kansainvälisen uran tehnyt argentiinalais-italialainen Silvia del Carmen Castaño, jonka henkilökohtainen lämmin ote tuntui myös salissa, jossa hän kävi juttelemassa ihmisten kanssa ruoasta ja muusta.

Mutta asiaan eli ruokaan. Ravintola tituleeraa itseään vaatimattomasti pikkubistroksi – puitteiltaan se sitä muuten ehkä onkin, mutta ruoka kävisi kyllä fine dining -ravintolaankin niin makunsa ja muun laatunsa kuin visuaalisuutensakin puolesta. Erityisen ilahduttavaa on, että luomu ja luonnosta saadut raaka-aineet ovat keskiössä; eikä vain keittiössä vaan myös kaikki viinit ovat luomua, ja listoilla jopa puolenkymmentä väkevää luomujuomaa.

Viineistä on vielä mainittava todella fiksu juttu: niitä myydään senttilitroittain. Oli jo melko myöhäinen ilta ja helteisen lomapäivän mittaan erilaisia juomia jo tullut nautittua, joten otin viinejä 6 cl, ihan vain maistellakseni ruokaa ja juomaa yhdessä. ”Normaalisti” olisi pitänyt ottaa ainakin 12 cl ja jättää loput juomatta. Toivottavasti muutkin ravintolat ottaisivat käyttöön tämän järkevän, ekonomisen ja ekologisen juomanlaskentatavan!

Valitsin listalta alkuruoaksi maalaismaksapateeta ja glaseerattua mustikkaa. Kauniissa annoksessa oli pateen päällä reilu kerros mustikkaa sekä reunoille aseteltuna näkkäriä. Patee oli todella tasaista ja erinomaisen herkullista, ja mustikka sopi sen kanssa hienosti – erityisesti makukokonaisuus patee-mustikka-näkkäri tuotti suorastaan makuiloittelun suussa. Juomaksi suositeltiin ranskalaista Mas Becha Classique’a, joka toimikin annoksen kanssa hyvin.

Pääruoaksi otin porsaan sisäfilettä, jonka kanssa tarjottiin omenaa, päärynää, kurpitsapyreetä ja Cumberlandin kastiketta. Erittäin pehmeässä possussa oli hyvin mieto possun oma maku, jolle omena ja päärynä olivat varmat kaverit kastikkeen tuodessa pientä terää. Kokonaisuus, kun kaikkia komponentteja makusteli yhtäaikaisesti, oli erinomaisen hieno. Lasiin kaadettu Monte dall’Ora Camporenzo Valpolicella Classico Superiore oli myös hyvin maukasta ja helli myös annoksen herkkiäkin aineksia.

Jälkkäriksi löytyi listalta suklaamarkiisi, hedelmäpraliinia ja crème anglaise -kastiketta.  Suklaaholistille mukavan reilunkokoinen biitti markiisia, joka ei jättänyt toivomisen varaa: vahva tummaan suklaan maku pehmeänkiinteän kermaisena koostumuksena. Muita komponentteja en olisi edes kaivannut, pelkkä suklaamarkiisi olisi ollut täydellinen jälkiruoka, mutta hyviä ne muutkin olivat ja toivat myös silmänruokaa. Jälkiruokaviinivalikoima oli vielä kovin vaatimaton, ja makeista ei suoranaista paria tälle löytynyt. Tarjoilija suositteli samaa, jota alkuruoalle olin ottanut, mutta kaipasin kuitenkin jotain makeata – siispä otin alkoholitonta punaista Elisabeth Organic Jus de Raisin Rouge, joka oli ihan veikeä juoma. Alkuruoalta oli jäänyt lasiin vielä tilkka Mas Bechaa, joka kieltämättä, suosituksen mukaisesti, sopi suklaallekin.

Kahviksi löytyi vain suodatinkahvia – espressokone on kuulemma ennen pitkää tuloss. Kahvi oli hyvää ja sitä paitsi luomua – kuten myös sokeri ja maito sen kanssa. Otin myös VSOP-luomukonjakkia (en muista, että olisin aiemmin konjakkia luomuna saanutkaan), joka oli mukavan pehmeää ja konjakiksi hedelmäistä.

Ruoka on siis erinomaista. Palvelu hyvin ystävällistä ja osaavaa, mutta toki siinä on kehitettävää, esim. annoksia ei isommin esitelty, mikä ruokanörttiä saattaa joskus harmittaa.

Kaikenkaikkiaan mitä mainioin lisä Tampereen ravintola-scneneen! Tähän asti top-3-suosikkejani ovat olleet Hella ja huone, C ja Bertha, mutta Kattila taitaa nyt kyllä kiilata samaan sarjaan.

(Käyty: 8.8.2014)