Prinsessa Ruusunen on järjestyksessä keskimmäinen Tšaikovskin kolmesta baletista (Joutsenlammen ja Pähkinänsärkijän ohella); se on pirun pitkä, ilman väliaikoja kolmisen tuntia, ja niinpä yleensä esitetäänkin Marius Petipan alkuperäisen koreografian pohjalta (tai osittain sen pohjalta) lyhyemmäksi muokattuja tulkintoja. Eesti Rahvusballettissa viime syksynä ensi-iltansa saaneen version oli muokannut kansallisbaletin taiteellinen johtaja Toomas Edur. Klassinen tarina ja baletti ovat tuttuja, niiden taustoja ei kannattane  tässä availla, mutta joitakin edukseen erottuneita tai muutoin mieleenjääneitä juttuja ajattelin mainita.

Väliajalla lähes tyhjä sali

Pääpari, Ekaterina Oleynik (prinsessa Aurora) ja Jonathan Davidsson (prinssi Désiré) olivat toki taitavia: Davidssonin hypyt olivat erityisen kauniin ilmavaa katsottavaa, ja Oleynikiltä sujui mm. ruusu-adagio varsin mallikkaasti (vasta senjälkeisiä väliaplodeja vastaanottaessa pientä horjuntaa, mutta sitä ei enää lasketa..), samoin lopun grand pas de deux oli oikein kaunis.

Erityisen hienoja yksilöroolitulkintoja oli monia: Triinu Leppik-Upkin teki siitä vähän ikävämmästä haltijatädistä Carabossessta todella sähäkän arkkipahiksen mustissaan, kätyreinään neljä mainiota örkkipoikaa (habitukseltaan toivat todellakin mieleen Hobitti-leffojen örkit). Lopun hääkohtauksessa etenkin Eneko Amorósin Saapasjalkakissa ja Giuseppe Martinon Sininen lintu olivat vaikuttavia.

Myös upeita ryhmäkohtauksia oli: kahdeksan parin kukkaseppelevalssi oli upea ja jotenkin tavallista vauhdikkaamman oloinen (taisi olla Edurin kädenjälkeä), samoin mm. toisen näytöksen 16 nymfin kohtaus oli hivelevän kaunis.

Jotenkin näistä klassisista teoksista vaan nauttii, vaikkei niistä joka kerta keksi kauheasti kirjoitettavaa. Tosin se on tässä noteerattava, että vielä pari vuotta sitten, kun näin Royal Opera Housen ja Suomen Kansallisoopperan versiot tästä, koin niissä osin paikoin kevyttä pitkästymistä. Nyt sellaista ei ollut havaittavissa – olisiko tämä ollut aiempia reippaampiotteinen tulkinta, vai olisinko oppinut entistä enemmän pitämään näistä Petipa-pohjaisista klassistakin klassisemmista teoksista? Kenties sekäettäkä.

Nähty: 18.4.2015