Tony Kushnerin näytelmä Angels in America on noin seitsemän tunnin mittainen. Se koostuu kahdesta osasta, jotka kantaesitettiin puolentoista vuoden välein: Millennium Approaches 1991 ja Perestroika 1992. Osia esitetään erikseen mutta yhdessä - viimeisin lähin referenssi taitaa löytyä Lontoon National Theatresta vuodelta 2017, jolloin itse näin sen elokuvateatterilevityksenä. En nähnyt vuoden 1994 Kansallisteatterin produktiota, ainoa näkemäni … Jatka artikkeliin Angels in America
Kansallisbaletin Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas on säilyttänyt suosionsa jo yli 20 vuotta. Toer van Schayk and Wayne Eagling loivat baletin alun perin Hollannin kansallisbaletille vuonna 1996. Hiukan paikallisiin oloihin mukautettua Suomen kansallisbaletin sovitusta on esitetty vuodesta 2002 lähtien yli 200 kertaa - ja tänäkin vuonna täysille katsomoille. Itse näin sen ensimmäisen kerran 2007, ja nyt taisi … Jatka artikkeliin Kansallisbaletin Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas
Alexander Ekmanin COW (2016) löntysti raikkaana takaisin Kansallisbaletin lavalle! Näin sen ensimmäisen kerran syksyllä 2020, koronasulkujen jälkeen, kun katsomossa vielä noudatettiin terveysturvallisuutta. Silloin kirjoittelin siitä enemmältikin, joten tässä vain lyhyesti muutama huomio. En muista, että edellisellä kerralla olisi esiintyjien ja katsomon välillä ollut kontaktia - siinä tilanteessa se ei varmastikaan olisi ollut järkevääkään. Nyt kuitenkin … Jatka artikkeliin Upea COW, uudelleen
Kansallisbaletin ja Javier Torresin uusi Giselle on ihan kelpo virvoitus vanhalle romanttiselle baletille ja mainio kontrasti periperinteisiin sovituksiin kuten Wienissä vastikään näkemääni tai Kansallisbaletin repertoaarin aiempaan. Gisellen perusversion tarina tuli käytyä läpi tuossa Wienin esityksestä kertovassa jutussa. Torres on tuonut tarinan keskiajan Saksan seudun viininkorjuusta 1950-luvun eteläitalialaiseen kaupunkiin, jossa vietetään kirsikkajuhlaa. Giselle ja Ilario (vrt. … Jatka artikkeliin Torresin Giselle (puoliksi) uudistettuna
DanceWorks Helsinki on varsin tuore itsenäinen tanssiryhmä. Sen tuottama kahden nykybalettiesityksen ilta AIR yhdistää kahden kokeneen koreografin teokset: Minna Tervamäen Gale ja Anu Sistosen Into Thin Air. Nykybaletti lienee juurikin täsmällinen termi, koska taustalla vaanii vahva klassinen vaikutus, vaikkakin näissä teoksissa sen kankeimmista ja (mielestäni) tylsimmistä piirteistä onkin päästy paljolti eroon. Tervamäen Galessa periklassista hapatusta … Jatka artikkeliin AIR – nykybaletti-ilta
Vielä yksi rästijuttu keväältä: Kansallisbaletin T(r)anssi, jonka näin huhtikuussa parikin kertaa. Kolmen teoksen illassa oli poikkeuksellisesti oheisohjelmaa: dj ennen ja jälkeen sekä väliajalla tanssiesityksiä lämpiössä. Mielenkiintoinen kokeilu! Illan avasi Sol Leónin ja Paul Lightfootin alun perin NDT 1:lle tekemä Signing Off (2003). Sen musiikkina on osia Philip Glassin konsertosta viululle ja orkesterille nro 1 (1987). … Jatka artikkeliin T(r)anssi
(Jälkijättöisesti julkaistu teksti, joka loppuvuodesta jäi kesken...) Thomas Mannin novelli Kuolema Venetsiassa (1912) on paitsi hänen keskeistä tuotantoaan myös innoittanut monia muita, mm. Visconti ohjasi elokuvan (1971), Britten sävelsi oopperan (1973) ja Neumeier teki baletin (2003). Transformaatiot taidelajista toiseen ovat kiinnostavia: mitä lähtöteoksesta päätyy mukaan, mitä jätetään sivuun; mitä korostetaan, mitä häivytetään ja miten asioita … Jatka artikkeliin Neumeier: Kuolema Venetsiassa
Harvakseltaan osuu eteen esityksiä, jotka on pakko nähdä uudelleen, ei aina edes kerran vuoteen - mutta toissa viikolla peräti kaksi. Toisesta eri juttu vähän myöhemmin, mutta koronologisesti ensimmäisenä oli MimoArt Companyn Pipes & hoses Stoassa, osana sen 40-vuotisjuhlaohjelmaa. Heti kotimatkalla pikaratikassa ostin lipun seuraavan illan esitykseen. MimoArt Companyn taiteelliset johtajat Mimosa Lindahl ja Arto-Oskar Reunanen … Jatka artikkeliin Pipes & hoses on yllättävä, nautittava ja valtavan lumoava
Synti tanssiteoksen teemana on mielenkiintoinen: synti on uskonnollinen käsite ja ahdasmielisin uskonnollisuus pitää tanssia ylipäätään syntinä - kerrotaanko siis synnin keinoin synnistä? Vaikka en uskonnottomana syntiin sen perusmerkityksessä uskokaan (jonain, joka lyö kiilaa ihmisen ja hänen jumalansa väliin), ovat toki kuolemansynnitkin kulttuurisesti tuttuja. Jos niiden ympäriltä riisuu uskonnollisen hapatuksen, tuntuu niiden perusajatus, että paljon pahaa … Jatka artikkeliin The Seven Sins
Näin Jorma Elon Kesäyön unelman Suomen ensi-illan keväällä 2015 eli noin 9,5 vuotta sitten, ja nyt uudelleen, esityksen järjestysnumerolla 23. Encore-tietokannan mukaan tuotanto on saanut tässä välissä vain yhden esityskauden syksyllä 2017 ja paljolti alkuperäisin solistein. Nyt sen sijaan oli tapahtunut jonkinlaista sukupolvenvaihdosta. Kirjoittelin pidemmän jaarituksen silloin aiemmin (löytyy täältä) joten nyt vain lyhyempi päivitys … Jatka artikkeliin Elon Kesäyön unelma, uudelleen
Kuusi tanssijaa kävelee robottimaisesti, vartalo ja (posture collarin rajoittama) niska jäykkänä, vain punasukkaiset jalat liikkeessä. Pian seuraa fyysinen duetto, jonka ympärillä muut kulkevat omia polkujaan kuin muotinäytöksessä, puolivarpailla (tai kumisaappaissakin). Episodit vaihtuvat toisiksi: strobovalaistua kakofoniaa, vesijumppaa, rullakon päällä synnyttämistä napanuorineen, kolmen parin duetot, kävelyä ja juoksua; yksilöinä, pareina, ryhminä ja ajoittain kuin yhtenäisenä organismina. Susanna … Jatka artikkeliin Birth on vangitseva monitaiteinen punos
Keväältä jäi paljon kirjoittamatta, mutta pari rästijuttua pitää vielä rustata erityisen unohtumattomista esityksistä. Tällainen oli Kansallisbaletin Stravinsky-ilta, jonka näin ensi-illassa, minkä jälkeen piti ostaa lippu vielä toiseen esitykseen, joksi osui viimeinen - molemmissa pääosin samat tanssijat. Ilta koostui kahdesta Igor Stravinskyn kolmikymppisenä säveltämästä baletista, Petruška, (1911) ja Kevätuhri (1913), jotka Sergei Djagilev oli aikoinaan tilannut … Jatka artikkeliin Stravinskyn Petruška ja Kevätuhri onnistuneesti uudistettuina
RSO:n kamarimusiikkifestivaalin Luonnon neljä elementtiä avajaiskonsertissa oli mielenkiintoinen monitaiteinen teos - alaotsikon nukaan "draamallinen dialogi-tanssiteos" - joka on syynä tähän blogijuttuun. "Pelkistä" klassisen musiikin konserteista kun ei ainakaan vielä taitoni riitä kirjoittelemaan, vaikka niissä noviisina jonkin verran käynkin. Ensin kuultiin teoksia maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta erilaisin kokoonpanoin. Jean-Féry Rebelin Les Elémensin (1737) soitti kolmisenkymmentä … Jatka artikkeliin Kohtauksia punaisesta jumalasta ja muusta
Teatteri Jurkka toi Suomeen Mike Bartlettin verrattain tuoreen vuonna 2009 kantaesitetyn näytelmän Cock. West Endissä suosittujen esitysten nimekkäimpiä pääosanäyttelijöitä ovat olleet Ben Whishaw, Andrew Scott (tosin ei aikanaan vielä niin nimekäs) ja Jonathan Bailey - homomiehet näyttelemässä homorooleja ei varmasti ainakaan vähennä autenttisuuden tuntua (vaikkei sitä takaakaan eikä toisaalta ole sen edellytys). Cock - jonka … Jatka artikkeliin Cock
Helsinki Dance Companyn ja Compañía Kaari & Roni Martinin Veren häät ammentaa paitsi Federico García Lorcan samannimisestä tragedianäytelmästä (1932) myös hänen muusta tuotannostaan ja elämästään sekä surrealistista taidetta tehneiden Lorcan, Dalín ja Buñuelin ajasta juuri ennen Espanjan sisällissotaa. Lorcan näytelmässä tarinan tasolla vihaa pitävien sukujen vesat ovat menossa keskenään naimisiin, mutta häät päättyvät verisesti. Lorcan … Jatka artikkeliin Intensiivinen Veren häät
Erinomaisuutta 