Teatterikesän pääohjelmistossa on usein ollut esityksen verran laadukasta nykysirkusta - tänä vuonna tuon paikan täytti mainiosti ruotsalainen Cirkus Cirkör teoksellaan Tipping Point - Balancing in a Time of Change. Esityksen alkupuolen visuaalista ilmettä hallitsee himmelin oloinen putkihäkkyrä, joka on välillä maassa ja välillä roikkuu ilmassa - sen sisällä ja päällä keikutaan vaarallisen oloisesti. Vähän ehkä … Jatka artikkeliin Tipping point: taitoa ja ylevöitystä
Teatterikesässä nähtiin Perttu Leinosen ohjaama Jyväskylän kaupunginteatterin tuotanto näytelmästä Keuhkot, samana Juha Jokelan suomennoksena, joka pyöri Kansallisteatterin Omapohjassa 2015 Jokelan ohjaamana. Pohdiskelin näytelmää Kansallisteatterin tuotannon nähtyäni hiukan enemmälti, niinpä tässä vain muutama kommentti. Macmillan on kirjannut näytelmäänsä tiukat ohjeet, joita noudattava ohjaaja luopuu suuresta osasta normaaleja työkalujaan, niinpä tuotantojen vertailu on rajallista (ja toki sinänsä … Jatka artikkeliin Keuhkot ja ilmasto lämpimämpinä
"Miitä maailman ääris on mitä Poris ei oo?" kysyy isä nuorelta Pertti Niemiseltä ennen tämän lähtöä merille. No: vapaus, freedom ja liberté! Tampereen teatterikesän Off-ohjelmistoa selatessani osui silmiini Dingo-musikaali. En ole oikein koskaan osannut olla minkään muusikon tai bändin intohimoinen fani, en Dingonkaan, mutta toki yhtye oli tuttu nuoruudestani 1980-luvulla. Taisipa pikkusisko soittaa levyjä kotonakin. … Jatka artikkeliin Dingo-musikaali ylitti odotukset
Hiljaisuus. Screenillä nuori mies kävelee hitaasti kohti, katse tiukasti eteenpäin. Kun hän saapuu näyttämölle oviaukosta, video yhtyy elävään esitykseen. Hän nousee tuolille kohottaen kätensä ja katseensa ylös. Pianomusiikki alkaa soida. Mies istuu tuolille, ja syliin juoksee toinen nuori mies. John Neumeierin Epilog on hänen 173. ja viimeinen teoksensa Hampurin baletille sen johtajana. Sen kantaesitys avasi 49. … Jatka artikkeliin John Neumeierin Epilog on erinomaisen kaunis ja tunneintensiivinen
Keväältä jäi paljon kirjoittamatta, mutta pari rästijuttua pitää vielä rustata erityisen unohtumattomista esityksistä. Tällainen oli Kansallisbaletin Stravinsky-ilta, jonka näin ensi-illassa, minkä jälkeen piti ostaa lippu vielä toiseen esitykseen, joksi osui viimeinen - molemmissa pääosin samat tanssijat. Ilta koostui kahdesta Igor Stravinskyn kolmikymppisenä säveltämästä baletista, Petruška, (1911) ja Kevätuhri (1913), jotka Sergei Djagilev oli aikoinaan tilannut … Jatka artikkeliin Stravinskyn Petruška ja Kevätuhri onnistuneesti uudistettuina
Viimeinen postaus vielä näin jälkikäteen tämän vuoden Kuopio tanssii ja soista: Riku Lehtopolun ja Pori Dance Companyn Songs. Lehtopolun mukaan teos on rakkauskirje tanssimiselle, sekä tanssiin ammattina että tanssijoiden kesken. Sitä on työstetty esiintyjälähtöisesti yhdessä tanssijoiden kanssa. Siksikin on harmillista, että missasin teoksen kantaesityskauden maaliskuussa 2023 Porissa - olisi ollut hauska nähdä, miten porukan osittainen … Jatka artikkeliin PDC:n Songs on hieno kokemus
Tanssigaalat! Niissä tapaa olla kymmenkunta lyhyttä teosta tai otetta pidemmistä. Olipa viime kesän Hampurin Nižinski-gaalassa osia peräti 19. Gaaloissa on hyvää usein monipuolisuus, "jokaiselle jotakin", mutta joskus ne tuottavat sillisalaattifiiliksen, ja lopulta mieleen jää vain esitys tai pari. Kuopion tämän vuoden gaalan - tällä erää viimeistä kertaa taiteellisena johtajana - oli Riku Lehtopolku koonnut toisin: … Jatka artikkeliin Kuopion tanssigaalassa viiden annoksen täyteläinen kattaus
Intialaisen kathak-tanssin virtuoosi Aditi Mangaldas toi Kuopion tanssiviikolle vaikuttavan sooloteoksensa FORBIDDEN. Mangaldas on yli kuusikymppinen ja kertoo tanssineensa jo 55 vuotta. Kathak on tuhansia vuosia vanha klassinen intialainen ei-uskonnollinen tanssiperinne, johon Mangaldas on tuonut nykyaikaisempia piirteitä. Hän kuvaa tätä kauniisti: kathak on siemen, jota hän kastelee nykyelementeillä - näin kasvaa puu, jonka juuret ovat kathakissa. … Jatka artikkeliin FORBIDDEN kysyy, miksi naisen halu on niin pelottava
Saksan Rheinland-Pfalzin valtionteatterin nykytanssiryhmä tanzmainz toi tanssiviikolle Sharon Eyalin teoksen Soul Chain (2017). Alussa ihonmyötäisiin ja -värisiin vaatteisiin puetut tanssijat kävelevät pitkään näyttämön yli ylväästi jäykin vartaloin korkeissa koroissaan. Paitsi etteihän heillä mitään kenkiä ole, vaan kävelevät päkiöillään (tai puolivarpaillaan)! Kävelytapa jatkuu ja toistuu teoksessa usein ja pitkään, mikä jo itsessään kertoo teoksen fyysisestä vaativuudesta. … Jatka artikkeliin Soul Chainin monotoninen toisteisuus luo lumoa
Belgialaisen Peeping Tom -ryhmän Diptych: The missing door and The lost room (2020) tuntui aluksi vähän yllättävältä valinnalta Kuopio tanssii ja soin ohjelmistoon: kyseessä on toki tunnettu tanssiteatteriryhmä, mutta kaksoisteos vaikutti kovin vähän tanssilliselta. Niinpä ensivaikutelman pohjalta totesin, että tästä ei tule blogijuttua. Kuitenkin se nyt, jokusia päiviä myöhemmin, edelleen elää mielessä vaivauksena, joka lienee … Jatka artikkeliin Peeping Tom kauhistuttaa – mutta onko se tanssia?
RSO:n kamarimusiikkifestivaalin Luonnon neljä elementtiä avajaiskonsertissa oli mielenkiintoinen monitaiteinen teos - alaotsikon nukaan "draamallinen dialogi-tanssiteos" - joka on syynä tähän blogijuttuun. "Pelkistä" klassisen musiikin konserteista kun ei ainakaan vielä taitoni riitä kirjoittelemaan, vaikka niissä noviisina jonkin verran käynkin. Ensin kuultiin teoksia maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta erilaisin kokoonpanoin. Jean-Féry Rebelin Les Elémensin (1737) soitti kolmisenkymmentä … Jatka artikkeliin Kohtauksia punaisesta jumalasta ja muusta
Teatteri Jurkka toi Suomeen Mike Bartlettin verrattain tuoreen vuonna 2009 kantaesitetyn näytelmän Cock. West Endissä suosittujen esitysten nimekkäimpiä pääosanäyttelijöitä ovat olleet Ben Whishaw, Andrew Scott (tosin ei aikanaan vielä niin nimekäs) ja Jonathan Bailey - homomiehet näyttelemässä homorooleja ei varmasti ainakaan vähennä autenttisuuden tuntua (vaikkei sitä takaakaan eikä toisaalta ole sen edellytys). Cock - jonka … Jatka artikkeliin Cock
Näin Turun kaupunginteatterin Cabaret-musikaalin syyskuussa 2020, vain viikkoja ensi-illan jälkeen ja vielä uudelleen Tampereen teatterikesässä 2021. Kirjoittelinkin siitä paatoksellisesti ja intouduin höpöttelemään Isherwoodin taustatarinastakin . Viime syksynä, kun musikaali tuli takaisin ohjelmistoon, pohdin, pitäisikö se nähdä vielä uudelleen, mutten saanut aikaiseksi ennen kuin viimeisiä näytöksiä jo vietiin helmikuussa. Yleensä en kirjoita samasta produktiosta moneen kertaan, … Jatka artikkeliin Turun Cabaret, uudestaan
Helsinki Dance Companyn ja Compañía Kaari & Roni Martinin Veren häät ammentaa paitsi Federico García Lorcan samannimisestä tragedianäytelmästä (1932) myös hänen muusta tuotannostaan ja elämästään sekä surrealistista taidetta tehneiden Lorcan, Dalín ja Buñuelin ajasta juuri ennen Espanjan sisällissotaa. Lorcan näytelmässä tarinan tasolla vihaa pitävien sukujen vesat ovat menossa keskenään naimisiin, mutta häät päättyvät verisesti. Lorcan … Jatka artikkeliin Intensiivinen Veren häät
(Vielä viime vuoden puolelta yksi vanha juttu, jonka vasta nyt viimeistelin...) Luin Kaj Korkea-ahon Punainen huone -romaanin (alkup. Röda rummet, 2021) pari vuotta sitten, suomeksi tosin, pian julkaisemisen jälkeen, ja olin silloin jo hilkulla kirjoitella siitä, vaikka erittäin harvoin bloggaan kirjoista. Kun Lillan toi sen lavalle vieläpä erityisen kiinnostavin tekijöin, se piti päästä kokemaan. Jopa … Jatka artikkeliin Röda rummet
Erinomaisuutta 