Miksi, oi miksi?

Miksi ihmeessä aloin blogata?

No tokkopa siihen mitään järjellistä syytä on. Mutta yritänpä järkeistää tätä nyt jotenkin kuitenki

Aloin kirjailla muistiinpanoja jo aikoja sitten, mutta tämän blogin perustin vihdoin eräänä kesäisenä iltana Jyväskylässä mainion aterian jälkeen. Jotain yksittäisiä aikaisempia muistiinpanoja saatan ”retroaktiivisesti” lisätä blogiin, jos ovat lähiajoilta ja lähes valmiita postattaviksi, mutta pääasiassa en kirjaa tänne vanhoja juttuja.

Bloggaaminen (vai blogaaminen? no ei) on ollut aina joskus mielessä, ja onpa joku sitä minulle ehdottanutkin. Se on kuitenkin tuntunut vähän vieraalta ajatukselta – hype-egotrippailulta: minä kirjoitan suurenmoisia ajatuksiani, jotta muu maailma, joka epäilemättä sankoin joukoin syöksyy blogiani lukemaan, voisi nauttia viisauteni helmistä ja saada niistä elämänsä sisällölle rikkautta. Joopa. Suomalaisittain olen pääasiassa kuitenkin sitä mieltä, että jos joku on kiinnostunut ajatuksistani, tulkoon kysymään, ei ole minun asiani niitä kellekään tuputtaa.

Voi hyvää elämää?

Toisaalta – milloin ajatus bloggaamisesta on tullut mieleeni? Enimmäkseen suurten kokemusten kohdalla. Nimenomaan positiivisten kokemusten, suurten nautintojen. Tai pienten… kontekstissaan suurten. Tai niinkuin lukioaikainen mainio kemian opettajani tapasi muistuttaa:
iso ii
Eli elämän suuri ilo (I) koostuu äärettömästä määrästä pieniä iloja (i). Sama pätenee nautintoihin. Ja nautinnoista tässä blogissa ehkä perimmältään on kyse: elämän kokonaiskaaressa sinänsä pienistä nautinnoista, jotka kuitenkin nousevat – ja nostattavat – arjen yläpuolelle ja jotka yhteensä, sopivasti toistuessaan, aggregoituvat suureksi nautinnoksi, jota elämässä tarvitaan. Jopa hyvässä elämässä, sellaisena kuin sen itse ymmärrän – vähintään sopivan makeassa.

Ja vielä kaiken kansan nähden..

Mutta miksi sitten kirjoitan näitä jaarituksiani täällä julkisessa atk:ssa? Ehkä tämä on kuitenkin enemmän omaa päiväkirjaani kuin pyrkimystä tarjota juttujani muiden luettavaksi. Ihmisen muisti on kovin epäluotettava värkki – muistikuvien kirjaaminen ylös ja niihin ajoittain palaaminen voi siksi olla hauskaa. Samoin kirjoittaminen sinänsä on hauskaa. Joten kai tämä bloggaus on siis yhtä hauskanpitoa? Mikäs sen mukavampaa.

Toisaalta sosiaalisessa mediassa itsensä esittäminen on kai aina jollain lailla identiteetin rakentamisen projekti. Kaipa siis tämäkin blogi on jossain määrin jonkinlainen autoer autoetnografinen performanssi. Olkoon.