Cock, Cock.. Who’s There?

En oikein tiennyt, mitä odottaa Samira Elagozin seksuaaliseen väkivaltaan liittyvältä teokselta Cock, Cock.. Who’s There? Olisiko kyseessä uhritarina tai sankaritarina selviytymisestä, ja pitääkö valmistautua ottamaan vastaan miesvihaa tai miesten syyllistämistä. Vaan ei.

Katalyyttina, kuten Elagoz sanoo, oli teokselle ollut raiskaus, joka hänelle tehtiin parisuhteessa. Teos koostuu suurelta osin videomateriaalista ja livekommentoinnista lavalla. Alkupuolen videoissa painottuvat Elagozin keskustelut läheistensä kanssa raiskauksesta ja sen vaikutuksista. Suurin osa materiaalista on kuitenkin myöhempää dokumentaarista videokuvaa tapaamisista erilaisten miesten kanssa – teemoina tutustuminen tai ensisuudelma. Dokumenttimateriaalin keruun aikana hän joutui vielä uudelleen raiskatuksi, nyt tekijänä ystävä, ja nyt hän vei asian myös poliisille.

Cock, Cock.. Who's There? Kuvassa Samira Elagoz. Kuva: Nellie de Boer

Cock, Cock.. Who’s There? Kuvassa Samira Elagoz. Kuva: Nellie de Boer

Kuvastossa ja tekstissä on osin varsin avointa ja eksplisiittistä kerrontaa, jossa on monin paikoin viitteitä kaupalliseen heteroseksuaaliseen eroottiseen kuvastoon, jossa nainen on miehen fantasioivan katseen kohteena. Siitä huolimatta teos ei kategorisoidu nätisti ”male gaze” -kritiikiksi – kameran takana ja edessä on Elagoz itse, omilla ehdoillaan.

Miesten kohtaamisissa teemana ei ole raiskaaminen ja väkivalta vaan läheisyys ja seksuaalisuus eikä sitä sokerikuorruteta eikä sublimoida kukiksi ja mehiläisiksi. Jo tämä saattaa olla joillekin katsojille vaivaannuttava asia: jos ajattelee, ettei ”sänkykamariasioista” saa puhua ääneen, voi aiheen avoin ja graafinenkin käsittely olla ahdistavaa. Realistinen ja autenttinen kerronta ei kuitenkaan tee siitä suttuista tai törkyistä. Hyvänä esimerkkinä mm. jakso, jossa puhutaan asiallisesti bdsm:stä, valta- vaan ei väkivaltapelistä. Toisaalta ote ei myöskään ole paatoksellinen; vaikka emotionaalinen intensiteetti on paikoin korkea, onnistutaan välttämään ryppyotsaisuus.

Cock, Cock.. Who's There? Kuva: Samira Elagoz

Cock, Cock.. Who’s There? Kuva: Samira Elagoz

Teos ei siis tunnu nojaavan valmiiseen diskurssiin, johon tekijän olisi verraten helppoa ripustaa omat kokemuksena. Elagoz käsittelee molempia raiskauksia vaikutuksineen niitä mitenkään väheksymättä, muttei anna niiden määrittää itseään tai seksuaalisuuttaan – eikä myöskään tätä teosta. Enemmänkin jää tunne, että hän kirjoittaa omaa tarinaansa (ml. tämä teos) ja määrittää raiskausten saaman merkityksen siinä itse – sen sijaan, että omaksuisi roolin jossain valmiissa tai toisen henkilön tarinassa. Oman tien kulkeminen ei ole vaivaton valinta.

Loppukohtauksesta jäi korvamadoksi tuttu ja riipaiseva Lascia ch’io pianga, Händelin Rinaldo-oopperan (1711) aaria, jossa noidan vangitsema Almirena-neito suree kovaa kohtaloaan ja iäksi menettämäänsä vapautta (tosin lopulta rakastettunsa Rinaldo (mies) hänet vapauttaa). Jäin painimaan tämän yllättävän viittauksen kanssa: mikä sen merkitys on teoksen kerronnalle? Ehkä tarkoitus olikin vetää matto alta: jos katsoja kuvitteli jotain ymmärtäneensä, saaneensa tulkinnan sievään pakettiin, niin ähäkutti, ei se niin simppeliä ollutkaan. Kiitos siitä!

(Nähty: 9.8.2018, Hällä-näyttämö; Tampereen teatterikesä)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.