Dansk Danseteater vieraili Kuopiossa Fernando Melon kiehtovalla teoksella Leaning Tree (2023). Lavalla on 9 tanssijaa - ja seinä. Seinä ovineen ja ikkunoineen näyttäytyy sekä sisä- ja ulkotilan jakajana että ajoittain myös toimijana. Ensimmäisessä vaikuttava kohtauksessa väki ulkona valuu kuin yhtenäisenä viskoosisena lähes nestemäisenä massana kohti ovea - ja kun ovi sisältä avataan, he jatkavat valumista … Jatka artikkeliin Oudon kiehtova Leaning Tree
Viimeinen postaus vielä näin jälkikäteen tämän vuoden Kuopio tanssii ja soista: Riku Lehtopolun ja Pori Dance Companyn Songs. Lehtopolun mukaan teos on rakkauskirje tanssimiselle, sekä tanssiin ammattina että tanssijoiden kesken. Sitä on työstetty esiintyjälähtöisesti yhdessä tanssijoiden kanssa. Siksikin on harmillista, että missasin teoksen kantaesityskauden maaliskuussa 2023 Porissa - olisi ollut hauska nähdä, miten porukan osittainen … Jatka artikkeliin PDC:n Songs on hieno kokemus
Intialaisen kathak-tanssin virtuoosi Aditi Mangaldas toi Kuopion tanssiviikolle vaikuttavan sooloteoksensa FORBIDDEN. Mangaldas on yli kuusikymppinen ja kertoo tanssineensa jo 55 vuotta. Kathak on tuhansia vuosia vanha klassinen intialainen ei-uskonnollinen tanssiperinne, johon Mangaldas on tuonut nykyaikaisempia piirteitä. Hän kuvaa tätä kauniisti: kathak on siemen, jota hän kastelee nykyelementeillä - näin kasvaa puu, jonka juuret ovat kathakissa. … Jatka artikkeliin FORBIDDEN kysyy, miksi naisen halu on niin pelottava
Saksan Rheinland-Pfalzin valtionteatterin nykytanssiryhmä tanzmainz toi tanssiviikolle Sharon Eyalin teoksen Soul Chain (2017). Alussa ihonmyötäisiin ja -värisiin vaatteisiin puetut tanssijat kävelevät pitkään näyttämön yli ylväästi jäykin vartaloin korkeissa koroissaan. Paitsi etteihän heillä mitään kenkiä ole, vaan kävelevät päkiöillään (tai puolivarpaillaan)! Kävelytapa jatkuu ja toistuu teoksessa usein ja pitkään, mikä jo itsessään kertoo teoksen fyysisestä vaativuudesta. … Jatka artikkeliin Soul Chainin monotoninen toisteisuus luo lumoa
Belgialaisen Peeping Tom -ryhmän Diptych: The missing door and The lost room (2020) tuntui aluksi vähän yllättävältä valinnalta Kuopio tanssii ja soin ohjelmistoon: kyseessä on toki tunnettu tanssiteatteriryhmä, mutta kaksoisteos vaikutti kovin vähän tanssilliselta. Niinpä ensivaikutelman pohjalta totesin, että tästä ei tule blogijuttua. Kuitenkin se nyt, jokusia päiviä myöhemmin, edelleen elää mielessä vaivauksena, joka lienee … Jatka artikkeliin Peeping Tom kauhistuttaa – mutta onko se tanssia?
HDC, Helsinki Dance Company, aiemmin Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmä, viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlaansa. Perinteisen retrogaalan sijaan HDC tilasi juhlateoksen Special Night Anton Lachkylta, joka 15 vuotta sitten teki ryhmälle teoksen Softandhard .(Omat muistiinpanoni kertovat vain, että näin sen joulukuussa 2008, mutta silloin en vielä ymmärtänyt kirjoitella muistiin esityksistä mitään muuta). Koin Special NIghtin kantaesityksen nyt maaliskuussa, … Jatka artikkeliin HDC:n erityinen runsaudensarvi
Edellisen jutun kohdalla aprikoin kehon ja liikkeen suhdetta tanssiin ja samanlaista (mutta ihan erilaista!) mietintää kumpuili mieleeni myös Jasmine Morandin Prototype status -ryhmän teoksessa Lumen. Kova jylinä ja pimeys - siinä teoksen avaus. Vähitellen lavalla alkaa hahmottua jotain - yksittäinen käsi nousee valoon ja ennen pitkää muita ihmishahmoilta vaikuttavia muotoja. Jotain outoa tässä kuitenkin on. … Jatka artikkeliin Lumen ja peilin lumo
Kuopion tanssiviikon vika näkemäni esitys oli Marcos Moraun Sonoma espanjalaisen La Veronal -ryhmän yhdeksän naistanssijan esittämänä. Myönnän, että ennakkotietojen pohjalta odotukset eivät olleet tavanomaista (sinänsä korkeaa tasoa) korkeammalla, mutta taas onnistui festivaali ylittämään odotukseni - uusi taiteellinen johtaja Riku Lehtopolku tuntuu vähintäänkin jatkavan edeltäjänsä kunniakkaita perinteitä ohjelmiston laadun ja odotusten ylittämisen suhteen. Kiitos siitä! Sonoman … Jatka artikkeliin Sonoman kiihkeää vimmaa
Maskuliinisuuksien monipuolistumiseen törmää ilahduttavan monessa tilanteessa, jopa siinä määrin, että voisi erehtyä luulemaan sen olevan jo valtavirtaa, vaikka todellisuus lienee, että se leimaa vain osaa niistä kuplista, joissa itse satun poukkoilemaan. Perinteiseen miehen malliin kasvatettuna (mutta entä kasvaneena?) on kuitenkin vaikea olla kiehtoutumatta teoksista, joissa asiaa työstetään. Siksi Adi Boutrousin One more thing herätti ennakkoon … Jatka artikkeliin Koskien pehmeämpää maskuliinisuutta
Vasta pääsin sanomasta, etten pahemmin piittaa narratiiveista nykytanssissa, ja sitten tulee eteen Alan Lucien Øyenin ja winterguests-ryhmän Story, story die. Siinä narratiivi on niin tyrkylllä, ettei sitä voi ohittaa (vaikka yritin): kaikki muu, liike, skenografia, ääni, teksti, palvelevat sitä. Teema sinänsä on tärkeä ja puhuttelevakin: mitä olemme valmiita tekemään, jotta meistä pidetään, ja miten some-aika … Jatka artikkeliin Story, story, die.
Koko illan tanssiesitys, jonka musiikki koostuu Tears for Fearsin biiseista - arvolupaus, joka jo ennakkoon puhuttelee 1980-luvulla nuoruutensa lusinutta ex-nuorta. Emanuel Gatin LOVETRAIN2020 (2020) kaivaa kymmenkunta brittiduon biisiä naftaliinista ja antaa niille kokonaan uuden elon. Musikaalien maailmassa käytetään termiä jukeboksimusikaali, mutta jukeboksinykytanssiteos ei kuulosta ihan yhtä napakalta. Näissä musikaaleissa on usein myös kökkö juoni, jolla … Jatka artikkeliin Tears for Fears nykytanssiksi
Leea Klemolan käsikirjoittama ja ohjaama Kuopion kaupunginteatterin ja tanssiteatteri Minimin yhteistyön tulos Vaimoni, Casanova nähtiin Tampereen teatterikesässä, TT Frenckellin näyttämöllä. Kesto, kolme tuntia, sai vähän kakistelemaan, kun keväällä suunnittelin viikon ohjelmaa, mutta toisaalta Klemolan näytelmiä ei juurikaan ole vaivannut pitkäpiimäisyys, kuten ei nytkään. Tarina sijoittuu teatteriin: Kyllikki (Seija Pitkänen), ent. teatterinjohtaja, on palaamassa kahden vuoden … Jatka artikkeliin Sopivan verkkainen Vaimoni, Casanova
Erinomaisuutta 