Ravintola Vesilinna toimii Jyväskylässä, Harjun laella olevassa vesi- ja näkötornissa. Ravintolan lista ennen visittiiä netistä katsoen oli kohtalaisen mielenkiintoinen: karamellisoitua possunniskaa, valkoparsajäätelöä, poron kieltä, oliiviöljysorbetti, vuohenjuusto-valkosuklaajäätelö, … Lisäksi pidän ravintoloista korkeissa paikoissa, joista on hieno näköala (kuten Näsinneula ja Puijo), joten Vesilinna valikoitui helposti käynnin kohteeksi.

Maanantai-iltana ravintolassa ei ollut kovin paljoa väkeä, ja muissa seurueissa puhuttiin enimmäkseen murtaen englantia tai saksaa. Ihan ok – eipä ainakaan palvelu hidastele väenpaljouden vuoksi. Eikä hidastellutkaan – hyvä kun ehti napsia kuvia ja tehdä muistiinpanoja ruokalajien välillä. Ainoa tarjoilija selvisi salista hyvin, eikä häkeltynyt edes naapuripöydän sveitsiläisen ”viiniasiantuntijan” simputuksesta.

Nettitietojen perusteella orastavanut huoli suositusmenun lyhyydestä hälveni nopeasti: tarjolla oli Vuoden nuoren kokin Riku Ruuskasen suunnittelema maistelumenu tarjolla 6 ruokalajin voimalla. Ja kun kävi ilmi, että mies itse oli juuri keittiössä kauhanvarressa, oli valinta  selvä. Ruuskasen menu oli kuvattu ”nykyaikaisen” sähäkästi parilla avainsanalla (vrt. esim. Hellan ja Huoneen menu) – esim. yksi alkuruoista oli ”Parsaa Hot & Cold”, kun ilmeisesti suurin piirtein sama annos à la carte -listalla oli seikkaperäisemmin ”Hiillostettua parsaa, salaattia ja valkoparsajäätelöä”.

Amuse toimi tarkoituksenmukaisesti: muutama maukas jokiravun pyrstö persilja-valkosipulimajoneesin ja auringonkukanversojen seurassa herätteli odotuksia. Asettelun aistikkuus pisti positiivisesti silmään, ja kuten illan mittaan selvisi, asetti odotusarvot kohdalleen myös visuaalisuuden osalta.

Ensimmäinen alkuruoka, em. parsa-annos, ei pettänyt odotuksia makujen eikä ulkonäön suhteen. Petoeläimenä olen tottunut pitämään parsaa pääasiassa pahaisena lisukkeena, mutta tämän kasvisannoksen nautin ihan mielelläni. Erityisesti paahdetun vihreän parsan herkullinen grillimäinen aksentti yhdistettynä valkoparsajäätelön hienostuneeseen tyyneyteen hersytteli makuhermojani. Juomana ravintolan omaa maahantuontia saksalainen S. A. Prüm Pinot Blanc 2008 tuki etenkin valkoparsajäätelöä ansiokkaasti.

Seuraavaksi piti tulla kuhaa ja vodkaa, mutta erehdys kuin tärähdys, tulikin ensin possun niskaa ja tilliä pikkelöidyn punakaalin kera. Tilli kuuluu liki-inhokkeihini, mutta tässä sen maku ei häirinnyt vaan jopa sopi. Possu oli poikkeuksellisen erinomaista: huteran muistini puitteissa väitän, että tämä mehukkaan pehmeäksi kypsytetty pinnalta rapeaksi karamellisoitu possunniska sijoittuu kahden parhaan koskaan syömäni possuannoksen joukkoon. Tämä oli myös erityisen kaunis annos possuksi: valurautakattilan kannelle kauniisti asetellut lihapalat värikkäine punakaali- ja tillikomponentteineen hivelivät silmää. Lasissa piemontelainen Donna Elena Barbera d’Alba Superiore 2008.

Estetiikkaan oli annoksissa panostettu muutoinkin: lautaset oli valittu huolellisesti, käytössä em. valurautapadan kannen lisäksi mm. puulautasia ja lasiruutuja, ja värit ja asettelut harkitun aistikkaita.

Luovuutta oli toki mauissakin. Seuraavana eteeni kannettu sokerisuolattu kuha vodkahyytelön, tillikreemin ja maalaislepä-crumblen kera toimi komponentteineen yhteen poikkeuksellisen hyvin. Myös tämä oli erityisen kaunis annos, jolle ”Ikkunalasi” lautasen virkaa tekemässä sopi kuin valettu. Myös kuhan kanssa viinipaketista löytyi S.A. Prümin valkkari, Ürziger Würzgarten 2010 Riesling von Roten Stein. En ole ihan varma, toimiko se hyvin myös vodkan kanssa, mutta kuha siinä kyllä ui ihan sujuvasti.

Myös hanhenrinta, sitruunaruoho, appelsiinirisotto ja kirsikka-cumberland hellivät makuaistia, vaikka hanhi olikin omaan makuuni aavistuksen verran liian kypsää. Appelsiinirisotto oli sen sijaan peräti erinomaista, samoin sen ménage à trois kirsikan ja hanhen kanssa oli mainio makunautinto. Viinipaketissa oli suunniteltu sama em. Donna Elena possulle ja hanhelle, mikä oli ihan jees – tuo sinänsä mainio viini ei ehkä kuitenkaan parhaalla mahdollisella tavalla tukenut kumpaakaan herkullisista liha-annoksista. Niinpä nautin lihat lihoina ja lipitin viinin erikseen 🙂

Makean ystävänä pidän arvossa nykyisin erinomaisissa ravintoloissa yleistynyttä tapaa, että pitkissä menuissa ennen jälkiruokaa tarjotaan pieni pre-dessert, ikään kuin keittiön makea välitervehdys. Sellainen heippa tuli nytkin, friteeratun brien ja valkosuklaavuohenjuustomoussen muodossa – siinä määrin yllättävä (mutta toimiva!) yhdistelmä, etten häkeltymykseltäni huomannut edes napata kuvaa.

Varsinaisista jäkiruoista suklaaöljy oliiviöljysorbetin (koostumukseltaan ehkä enemmän granitan?) kera oli syntisen rasvaista ja juurikin yhtä herkullista.

Myöskään piimävanukas lakritsan kera ei pettänyt. Onkohan tämä piimävanukas joku uusvanha muotijuttu – sitä kun oli Murussakin pari viikkoa sitten.

Espresson kera maistelin ravintolan omaa tuontia olevaa konjakkia vuodelta 1988. Pehmeätä ja herkullista. Vanhempiakin olisi ollut tarjolla, mutta joku tolkku kai pitää olla nautintoihin törsäämisessäkin, edes välillä joskus.

Kaikin puolin positiivisesti yllättävä kokemus, joka nostaa Vesilinnan ”listoillani” Jyväskylän ”must go”-kastiin. Vuoden nuoren kokin maistelumenu oli mitä mainioin – ei siis turhaan tullut voitto plakkariin! Ravintolasali oli viehättävä ja rauhallinen ja maisemat, vaikkakin niitä piti katsoa (onneksi tyhjän) terassin yli, olivat hienot. Palvelu toimi hyvin, ystävällisesti ja mutkattomasti – ei ehkä kaikkein kokenein tarjoilija, mutta asenne kunnossa ja reippaasti selvitti tarvittaessa muilta vastaukset kaikkiin uteluihini. Myös nuori kokki itse kävi lopuksi pöydässä kyselemässä menun maistumista.

Miten kokemusta voisi vielä parantaa? Tässä muutama pieni huomio:

• Kuha ja possu tulivat väärässä järjestyksessä, mistä sinänsä ei ollut mitään haittaa, mutta kuhalle jo kaadettu viini ehti lämmetä hiukan possun syömisen aikana.
• Menusssa oli 6 ruokalajille 4 viiniä, joista useimmat olivat ravintolan omaa tuontia. Ei ihan pöljiä, mutta tarkempiakin nappiyhdistelmiä tulisi, jos kukin ruoka saisi oman viininsä ja omatuontia suosittaisiin vain ruoan ehdoilla.
• Annokset (myös leivät, ml. erittäin hyvä ruisleipä) voisi esitellä yksityiskohtaisemmin – me ruokanörtit kuulisimme mielellämme tietoja kaikista annokseen päätyneistä komponenteista. Keittiö on niitä jokaista intohimoisesti miettinyt ja lautaselle väkertänyt, annettakoon niille ansaitsemansa kunnia nimeämällä ne.

(Käyty: 20.5.2013)