Jyväskylä on valitettavan harvoin ollut matkakohteenani – olisikohan nyt ollut kolmas kerta koskaan. Tällä kertaa sinne vei yliopistolla järjestetty kaksipäiväinen metodifestivaali.

Jyväskylä: Mattilanniemi; etualalla Harald Karstenin teos Kakophone

Pitkähkön junamatkan vuoksi saavuin jo edellisenä iltana, mikä mahdollisti kaksi pitkää iltaohjelmaa. Kaupunginteatterissa ei ollut juuri näille illoille mitään houkuttelevaa, joten käytin molemmat illat kaupungin gourmet-tarjontaan tutustumiseen.

Pääkaupuinkiseutulaisena olin aiemmin noteerannut Jyväskylän fine dining -scenestä vain Pöllöwaarin, koska muita ei suuremmin ole pyörinyt erilaisilla 50 parasta -listoilla. Uutinen Vuoden nuori kokki -kilpailun voitosta 2013 nosti kuitenkin myös Vesilinnan ”listoilleni”, Figaro taas löysi tiensä tietoisuuteeni voittamalla viime vuonna Viini-lehden Vuoden viiniravintola -maininnan.

Markku Hakuri: Suuri kompassi

Kaksi iltaa, kolme ravintolaa – yksi piti siis pudottaa joukosta. Elämä on kovaa. Fokus oli ruoassa, joten Figaron fokus viineihin johti sen pudottamiseen tällä kertaa. Se pitää kokeilla seuraavalla kerralla.

Siispä kävin maanantaina Vesilinnassa ja tiistaina Pöllöwaarissa. Molemmat täyttivät ja ylittivätkin odotukset, ja molempien pitkien menujen jälkeen oli sellainen puolihurmioitunut euforia, joka liittyy suuriin nautintoihin. Jyväskylä on viehättävä pieni kaupunki, jonka fine dining -tarjonta on ehkä määrällisesti kapea mutta laadullisesti pärjää hyvin vertailussa muun Suomen parhaiden ravintoloiden kanssa.