Introdans: In Love – romanttista komediaa

Hollantilaisen Introdans-ryhmän In Love -ilta oli täynnä huumoria, romantiikka ja erotiikkaakin – tarjoiltuna mielettömällä teknisellä taituruudella ja taiteilijuudella!

Ilta koostui seitsemästä lyhyestä teoksesta tai teoksen osasta. Introdansin tanssijoilla on klassinen koulutustausta, mutta ohjelmisto on vahvasti nykytanssipainotteinen, mikä on varsin mainio yhdistelmä: täydellinen tekniikka yhdistettynä liikeilmaisun vapauteen.

Introdansin keikkarekka Musiikkikeskuksen kupeessa

Introdansin keikkarekka Musiikkikeskuksen kupeessa

Ensimmäinen puoliaika

Bate on Fernando Melon koreografia, jonka nimi viittaa sydämen sykkeseen, oli miehinen ja ruusuinen – mukana oli myös huumoria, joka ei kuitenkaan ihan omaa nauruhermoani tavoittanut. Teosta katsellessa se tuntui ”ihan mukavalta” mutta näin jälkikäteen siitä ei juuri tunnu jääneen paljoakaan muistiin. Tunnekokemukset vahvistavat muistijälkiä, joten tämä ei ilmeisestikään herättänyt suuria tunteita.

Longing on Uri Ivgin ja Johan Grebenin duetto miehelle ja naiselle toimi hienosti Nino Rotan dramaattiseen Kummisetä-elokuvien Love Theme -biisiin. Viattoman romanttinen, herkkä, hauska ja kaunis ruusunpunainen teos.

20130616-125957.jpg

Introdans festivaalijulisteen kuvituksena

Mats Ekin ruotsalaisesta kansanmusiikista ja -tanssista ammentava teos Pas de Danse oli sujuva katsella, mutta kuten ensimmäisestä, siitäkään ei jäänyt mieleeni oikein mitään. Väliajalla olin kirjannut muistiin: ”oli kai jees muttei kunnon muistikuvia”. Ei siis tainnut järisyttää maailmaani 🙂

Sitäkin enemmän tuotti kirjauksia ja muistikuvia David Middendorpin Bread-peace, kaunis mutta osin emotionaalisesti varovainen ja hauska duetto kahdelle miehelle ja lukuisille leipälimpuille. Miesten taidokkaan pas de deux’n lisäksi kauko-ohjatulla limppuparillakin on oma herkästi koreografioitu kaksintanssinsa – josta tuloksena lopulta pikkusämpylä. Huima biisi! Ekalla rivillä istumisessa on joskus se pieni haitta, että sivunäyttämön tapahtumia tulee väkisinkin havainnoineeksi. Tässä teoksessa se oli kuitenkin paikoin hauskaa: kun tanssija heitteli leipiä näyttämöltä kulisseihin, joku siellä yritti ottaa niitä kiinni, vaikkakin enimmäkseen väisteli, kun limput lensivät minne sattuu, mm. valaisimiin 🙂

Hiukan ehkä hajanainen oli Cayetano Soton teos Kiss me Goodnight, mukana runsaasti taidokkaita tanssijoita ja lattian täydeltä mm. merisiilin näköisiä valopalleroita sekä valoseinä (jotka ilmeisesti aktivoituivat liikkeestä). Teos kaiketi kytkeytyi Soton lapsuuden muistoihin, mikä selittää hajanaisuutta – muistot kun ovat parhaimmillaankin vain viitteellisiä fragmentteja mielessä. Hajanaisuudesta huolimatta teos oli visuaalisesti ja liikkeellisesti kovasti upea eli antoi tyydytystä esteettisille tarpeille.

Toinen puoliaika

Väliajan jälkeen oli tarjolla duetto miehelle ja naiselle Ohad Naharinin teoksesta Anaphase. Wikipedian, tuon tiedon ja luulon amalgaamin, mukaan anafaasissa, tuman jakautumisen eräässä vaiheessa, ”tumasukkulan säikeet lyhenevät ja vetävät kromatidit toisistaan irti sekä ohjaavat syntyneet tytärkromosomit solun vastakkaisille puolille.” Ihan tällaista en osannut teoksesta bongata, mutta ehkä sitä edustivat leikkisä ja (pseudo)eroottinen lähentymis-etääntymis-dialektiikka. Mutta kuten muutkin illan pas de deux’t, tässäkin oli nautinto nähdä aidosti yhdessä (eikä vain sattumalta samassa tilassa) tanssivat kaksi taidokasta tanssijaa.

Illan viimeinen teos oli Nacho Duaton Sinfonia India, jossa tanssivat kaikki Introdansin mukana olleet 10 tanssijaa. Hienot yhteisjoukkokohtaukset, joissa riitti energistä ja intensiivistä liikettä, pitivät katsojan hyvin otteessaan.

Introdansin 01:45 (sis. väliajan) kestäneen illan jälkeen jäi wow-olo. Lyhyitä pätkiä, joissa ei varsinaisesti edes yhtään keskinkertaista, ja mukana useita erityisen mainioita kohtia. Juuri tällaisten kokemusten vuoksi tulen Kuopioon vuosi toisensa jälkeen.

(Nähty: Kuopio tanssii ja soi, 13.6.2013)