Kuopion toinen huippuravintola, Os, on kokenut täyden  muodonmuutoksen uusiin tiloihin ja laajennettuun konseptiin siirtyessään. Pääasia eli ruoka on edelleen mainiota.

Os asui pitkään hämyisessä tilassa Tulliportinkadulla, lähinnä kerrostalon kerhohuoneelta vaikuttaneessa tilassa, jossa oli rumat seinät, ei ikkunoita ja katto matalla. Tosin kohtalaisem viihtyisä siitäkin oli saatu lattiavalaisimilla, sympaattisella punaisella jenkkikaapilla, hassuilla kylteillä, jne. Vessassa, ainakin miesten vessassa, soi taukoamattomasti Jaakko Teppo hiukan kepposteluhenkisesti. Mautonta, mutta sopi tyyliin 🙂

Vain noin kuukausi sitten Os avasi uusissa hulppeissa tiloissa uudessa kauppakeskuksessa Iso Cee. Tilat ovat runsaat, tyylikkäät ja hyvännäköiset. Vessa sen sijaan on karu, eikä Jaakko Teppo taida enää kuulua ravintolan uuteen ilmeeseen. No, en jää häntä kaipaamaan, mutta jotain muuta ”stailausta” vessa voisi vähän kaivata. Myös keittiökalustoa on ilmeisesti uusittu: ainakin uutta hienoa puuhiiligrilliä ovat hehkuttaneet mm. Facebookissa perinpohjaisesti.

Myös konsepti on laajentunut: ”Vanha” Os on nyt Fine, jossa on tarjolla pitkä ja lyhyt yllätysmenu, joissa vanhan hyvän Os:n perinteitä kunnioittaen kunnon piperrystä – sen rinnalle on tullut brasserie, jossa on rouheampia annoksia. Lounas on tarjolla myös edelleen. Tällä Kuopion-reissullani kokeilin kaikkia kolmea – Fine tässä kirjoituksessa, brasserie ja lounas omassaan.

Fine dining -lista on yksinkertaistunut viime kesästä: nyt on tarjolla lyhyt ja pitkä makumatka eli 4 tai 7 ruokalajin yllätysmenu. Helppo valinta: 7 tietenkin viineineen. Aperitiiviksi otin raikkaan Lime-omena-juoman, jossa vodkaa ja lehtikuohua.

Amuse-bouchena oli lusikallinen keltuaista, kuivattua speckiä ja leivänmuruja. Keltuainen levitti maut hauskasti suuhun. Juuri oikeaoppinen amuse: suupalan verran hienoja makuja, jotka sytyttävät makuhermot himoamaan lisää.

Ensimmäinen alkuruoka oli paistettua kampasimpukkaa, jonka kanssa mung-pavun ituja, kurkkua ja hot & sour (?) -kastiketta, juomana Domaine Joseph Scharsch Cremant Cuvée Prestige Brut 2011. Täydellisesti paistettu herkullinen kampasimpukka, jonka lisäkkeet toimivat hyvin – alsacelainen chardonney cremant oli kokonaisuudelle hyvä pari.

Toinen alkuruoka, kasvisannos, oli varsinkin visuaalisesti täräyttävä: sinisellä keittolautasella myrkynvihreää lientä, jossa kullankeltaisia sattumia. Kyse oli tillikermasta, jonka päällä tillilientä, seassa varhaisperunaa ja päällä vielä tillikeksi. Tilli ei ole suosikkiyrttejäni, mutta tässä se oli varsin pehmeän ja lempän makuista. Varhaisperuna ja tilli on varma makuyhdistelmä – tässä sitä tarjottiin erityisen maukkaalla ja omalaatuisella, niin silmiä kuin suutakin hivelevällä tavalla!

Myös seuraava annos oli visuaalisesti hieno – ehkä kaunein ankka-annos ikinä. Ankanrinnan lisäksi mukana oli ankanmaksaa ja näitä saattelemassa kukkakaalia ja (ilmeisesti) pakastekuivattua vadelmaa. Erinomainen annos – molemmat ankkakomponentit olivat herkullisia ja kasvikset, etenkin vadelma, tuki niitä hienosti. Lasissa Gisselbrechtin Gewürtztraminer oli sopivan makeata ja aromaattista.

Kalapääruokana oli kuhaa ohran, parsan ja erityisen maukkaan väinönputkivaahdon kera. Mainiosti paistettu kala, eikä kasviksissakaan mitään vikaa – niitä vain oli varsin runsaasti, mikä teki annoksesta suhteettoman suuren. Ja pahinta oli, että se piti kuitenkin syödä kokonaan, koska oli niin hyvää. Lasissa Panamera chardonnay 2011 Kaliforniasta, etiketissä sympaattinen karhu.

Myös lihapääruoka oli reippaankokoinen: härkää paahdettuna, mukana punajuurta, paahdettua sipulia ja paahdettua raparperia ja vielä timjamikastiketta. Paahdettu raparperi oli härän kaverina mieluinen uusi tuttavuus! Mainiot maut, mutta kovin iso annos, jota piti ihan urakalla popsia ja huuhdella alas sujuvalla kalifornialaisella vuoden 2010 Bonterra Zinfandelilla.

Ennen jälkiruokia suuta raikastettiin annoksella passionhedelmää, marenkia ja jäämarenkia – herkullinen ja pirteä pikkuannos!

Ekana jälkiruokana oli Os:n versio vanhasta jäätelösuosikista Murueskimosta: tummasuklaakuoreen pakattu vaniljaparfait, pähkinäsuklaa-ganache ja pähkinäisiä muruja. Erinomainen jälkkäri! Ei olisi kaivannut juomaa, mutta lasiin kaadettu mainionmakea Nittnausin Eiswein Eexquisit 2011 ei toki jäänyt juomatta.

Toinen jälkiruoka, ja makumatkan valitettavasti jo viimeinen varsinainen etappi, sisälsi mansikkaa, mansikkasorbettia, salvia-sabayonia, financier-murusia ja paahdettua valkosuklaata. Muut komponentit tanssivat viettelevästi makunystyröilläni, mutta financierin olisin ehkä jättänyt pois. Hyvää sekin oli, mutten olisi sitä tähän kaivannut, muruista tekstuuria tuli hyvin jo valkosuklaasta. Juomana oli aina herkullinen Piero Gattin Brachetto, jolla oli hyvä huuhdella financier-murutkin alas.

Kahviksi otin espressoa ja sen kaveriksi grappaa. Espresson volyymi oli yllättävän suuri ja maku hiukan laimea – oisikohan kahvikoneen (kuitin mukaan Nespresso?) säätö vielä vähän kesken? Muuten kyllä hyvänmakuiset juomat. Myös toinen pieni virhe sattui lopuksi: petit fourit tuotiin kahvin jälkeen vasta laskun yhteydessä. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan, mutta kahvin ja grapan kanssa ne olisivat maistuneet vielä paremmin.

Mitä tekisin toisin? Enpä juuri mitään. Keittiöstä tulee ulos pelkkää herkkua, tosin pari annosta liian isoina, mutta sekin on helppo asiakkaan itse korjata (ainakin teoriassa, jos olisi tahdonvoimaa jättää osa herkuista syömättä). Salin puolella sen sijaan on parantamisen varaa: mitään suoranaista valittamisen aihetta ei ole, mutta salihenkilökunnan taidoissa ja ystävällisyydessä on varsin suuria yksilöllisiä vaihteluita. Ei mitään sellaista, mitä ei hyvällä opastuksella saisi parannettua, mutta kuitenkin ehkä asia johon kannattaa kiinnittää huomiota, jotta salin taso olisi yhtä korkea kuin keittiön.

(Käyty: 15.6.2013)