Mitä ihmeen katsomista nykytansissa on? Eikö se ole jotain outoa hiipimistä tai muuta ketkutusta, josta ei normaali ihminen mitään tolkkua voi saada? No on, on! Miksi ja miten sitten katson nykytanssia (ja muutakin esitystaidetta)?

Kun kymmenkunta vuotta sitten ratkesin enemmälti esitystaiteen suurkuluttajaksi, oli listoillani aluksi paljon musikaaleja ja komedioita. Pian mukaan tuli perinteistä puhedraamaa ja vähitellen oopperaa ja balettiakin. Eikä aikaakaan, kun olin jo siirtynyt kovaan kamaan eli ”näköistaiteesta” abstraktimpiin juttuihin. Miten tässä näin pääsi käymään, kunnoliselle kiltille pojalle ja tervehenkiselle (?) ihmiselle?

Uusia kokemuksia

Esitystaiteen katsominen on minulle tapa kutkutella aivoja ja altistaa ne kokemuksille, joita ”normaalielämä” ei tuota. Tätähän tarjoaa mukavasti ”näköistaidekin”, esim. perinteinen puheteatteri, oopperat, baletit, jne. – niissä on yleensä jokin narraatio, kertomus, juoni, tapahtumien koherentti jatkumo ainakin jollain lailla. Ne herättelevät usein uusia ajatuksia, mahdollisuuksia empaattisesti kokea tunteita, jne. eli tarjoavat em. kaltaisia kokemuksia. Mutta jollain lailla ne päästävät aivot kovin helpolla – juonet harvoin ovat kovin haaastavia, esim. oopperoissa yleensä saippuaoopperatasoa jos sitäkään, ja tunnepuolellakin mainstream-kama päästää melko helpolla (muutoin voisi katsomoissa olla liian väljää). Aivojen luontainen pyrkimys järjestää ja tulkita havainnot kohenrentiksi kokonaisuudeksi täyttyy siis kovin helposti. Työn vastapainoksi kaipaan kuitenkin aivoille jotain ihan muuta haastavaa purtavaa.

Tarinan kera vai peräti ihan ilman?

Toki nykytanssiesityksessäkin voi olla juoni tai koreografilla voi olla jokin sanoma, jonka haluaa katsojille välittää. Mutta onneksi siitä ei tarvitse katsojan välittää! Itse katson nykytanssia melko puhtaasti omista lähtökohdistani: En pidä esitystä arvoituksena, johon koreografi on piilottanut merkityksen, joka minun pitäisi sieltä kaivaa esiin ja jonka oivaltavasta löytämisestä voisin kokea mielihyvää. Sen sijaan esitys on minulle enemmänkin saavillinen virikkeitä, jonka annan viskata päin aistejani, ja sitten jännään, miten äijän käy. Kolahtaako mitenkään? Osuuko kipiään kohtaan? Valahtaako ohi niin kuin vesi hanhen selästä? Herättääkö uusia ajatuksia, tai laittaako edes vanhoja uusiin asentoihin? Iskeekö tunnehermoon? Esityksen ansiokkuus kytkeytyy siis niihin (kognitiivisiin ja/tai emotionaalisiin) vasteisiin, joita se minussa herättää. Joo, onhan tämä itsekästä ja oman navan ympärillä pyörimistä, mutta itsepä lippuni maksan 🙂

Nautintoja tanssista

Millaisia vasteet sitten tyypillisesti ovat tai saattavat olla?

Yleisin, lähes kaikissa esityksessä läsnä oleva komponentti on estetiikka. Esteettistä nautintoa tarjoavat mm. ihmiskehon kauneus ja ihmiskehon liikkeen kauneus. Menenkö siis katsomaan ja kuolaamaan puolialastomia tanssijoita? No, joskus esityksissä on toki tarjolla eroottis-esteettistäkin visuaalista stimulusta, mutta pääosin kauneus on pääasiassa ei-erootillista. Samaan tapaan kuin vaikkapa kissan kauneus ja sen plastisen liikkeen kauneus. Siinä ei, luoja paratkoon, todellakaan ole mitään eroottista, mutta silti voin nautiskellen katsella sitä pitkäänkin.

Tekniikka on toinen näkökulma, osin kytkeytyen edelliseen. On pöllämystyttävän hienoa katsella liikettä, jota en itse kuuna kullan valkeana kykenisi tuottamaan: koko kehon ja sen osien liikkeen täydellinen koodinaatio, nopeus, tarkkuus, liikeratojen ulottuvuus, kehon lähes epäinhmillinen kestävyys ja kyvykkyys. Tätä toki tarjoavat monet muutkin taidemuodot, siis nautintoa, jota saa ihaillessaan osaamista, joka on tyystin omien kykyjeni ulottumattomissa. Mutta tanssiin liittyvä kyvykkyys on sellaista, joka liki kategorisesti on oman kyvykkyysportfolioni ulkopuolella – ja joka vieläpä saumattomasti kytkeytyy em. esteettiseen nautintoon.

Ajatuksia, tunteita

Nykytanssissa, ja ehkä yleisemminkin abstraktissa nykytaiteessa, mielenkiintoisia ovat em. nautintonäkökulmien lisäksi myös muut teosten herättämät kognitiivisest ja emotionaaliset vasteet. Minulle nykytanssiesitys on koreografin ja muiden tekijöiden mielenmaisemasta (oli se sitten kokemus- tai fantasiapohjainen maisema) tuotettu projektio, joka aistijärjestelmäni läpi heijastuu omaan kokemuspohjaiseen mielenmaisemaani. Mielenkiintoista on se, mitä tässä törmäyksessä tapahtuu, millaisia havaintoja teen ja millaisia merkityksiä luon.

Joskus ei tapahdu yhtään mitään – ei löydy mitään yhtymäkohtia eikä mitään yhteistä tarttumapintaa. Silloin ollaan pelkästään em. nautintonäkökulmien varassa. Ja jos niistäkään ei mitään heru, ei esitys anna oikein yhtään mitään. Tästä paras indikaatio on se, jos suurimman osan esityksestä tulen miettineeksi muita asioita: duunijuttuja, kauppalistaa, jne. Sellainen esitys ei yleensä myöskään päädy tähän blogiini vaan jää armeliaaseen unohdukseen 😉 Huomattakoon kuitenkin, etten haukkuisi tällaista esitystä huonoksi – se ei vain anna minulle mitään. Jonkun toisen katsojan maailman se voi täräyttää kertakaikkisesti.

Joskus teos voi herättää ajatuksia, oivalluksia. Joskus ihan uusia, mutta ehkä useammin järjestelemään vanhoja uudella hyödyllisellä tavalla (ref. William James: ”A great many people think they are thinking when they are merely rearranging their prejudices”). Useammin kuin kerran on sattunut, että jotain teosta katsoessa ihan jokin asiaan liittymätön ajatus pätkähtää päähän, tai joku ajatussolmu aukeaa. Onko katsomiskokemus vaikuttanut asiaan, tai toiminut katalyyttina, vai onko kyse puhtaasta sattumasta, kenpä tietää. Uskon abstraktin taiteen nauttimisen kuitenkin olevan hyvää aivovoimistelua, ja harjoitetut aivot toimivat paremmin kuin helpolla päästetyt.

Älyllisten kokemusten lisäksi taide tarjoaa myös tunnekokemuksia. Draaman osalta tämä on tuttu juttu, mutta hämmästyttävästi myös nykytanssi voi tarjota niitä. Tunteet tarttuvat, myös parrasvalojen yli. Tanssijan ilmaisema (tai ilmaisemaksi kokemani) tunne voi empaattisesti tarttua sellaisenaan, tai indusoida minussa ihan jonkin muun tunteen resonoidessaan kokemusmaailmani kanssa. Tunteiden käsittely tälläkin tavalla voi auttaa kehittämään omaa tunneälyä.