Incidence chorégraphique – tekniikkaa ja tunteita

Pariisin oopperan baletin kainaloon perustettu Incidence chorégraphique -ryhmä, toinen Kuopion tämän vuoden pääesiintyjistä hollantilaisen Introdansin lisäksi, tarjosi huimaa tekniikkaa ja voimakkaita tunteita kuuden teoksen illassa Kuopion musiikkikeskuksessa.

2013-06-16 17-48-11 IMG_6461

Ennen taukoa

José Martinezin teos Ouverture oli nimensä mukaisesti mainio johdanto illan ohjelmaan: se esitteli upeasti ryhmän erinomaista, täydellisyyttä vähintäänkin hipovaa tekniikka: jatkuvaa kaunista tauotonta liikettä, joka vaativuudestaan huolimatta näyttää ilmavan kevyeltä ja vaivattomalta. Riemukasta ja hengästyttävää katsottavaa!

Akathisie (kor. Nicolas Paul), yhden miehen soolo, tuntui välittävän suurta ahdistusta ja kärsimystä, jonkinlaisen sisäisen välttämättömyyden ajamaa riipivän pakonomaista liikettä. Pohdin teoksen jälkeen, että jos tämän näkisi illalla viimeiseksi, niin uni kyllä häiriintyisi siitä välittyvän suuren ahdistuksen vuoksi. Kovasti vaikuttava teos siis! Myös hyvin fyysinen – kuten vanhempi mummu takanani melko äänekkääsi esityksen aikana kuiskasi: ”kaikki lihakset näkyy erikseen!” 😉 (Myöhemmin hotellihuoneesssa googlatessa opin, että akatisia on tuskaisuutta ja liikkumispakkoa kuvaa neurologinen termi.)

Ryhmän johtajan Bruno Bouchén Bless – ainsi soit IL oli tyystin mukaansa viettelevä biisi, jossa kahden miehen välillä tapahtuu jotain emotionaalisesti intensiivistä ja järisyttävän suurta, joka ei kuitenkaan ole sen enempää eroottista kuin erityisen väkivaltaistakaan. Asetelmassa tummiin pukeutunut mies teutaroi valkoisiin trikoisiin pukeutuneen, ylävartaloltaan paljaan kaljun miehen kanssa – toisaalta hyökää tätä vastaan, toisaalta hakeutuu luo, ja tuo valkoinen humanoidinen hahmo puolestaan vastaa hyökkäyksiin välillä fyysisen rajusti mutta toisaalta myös suojelevasti. Bouchén innoittajana tässä on ollut kertomus Jaakobin painista enkelin kanssa.

Tauon jälkeen

Fugitif, Sebastien Bertaudin koreografia, oli kollaasi yhden, kahden, kolmen ja neljän tanssijan osuuksia. Jossain määrin paljasta pintaa, ja muutenkin esteettisesti kaunista katseltavaa herkän upean tekniikan ansiosta, mutta jotenkin jätti hiukan kylmähköksi.

In the middle somewhat elevated sopi ryhmälle ilmeisen mainiosti, William Forsythe kun on sen alun perin luonut juuri Pariisin oopperan baletille. Jossain määrin klassiseen liikekieleen nojaavaa, joka kuitenkin viestii nykytassin fiilistä. Hienoa katsoa, mutta ehkä hieman akateemisen kliinistä, ei herättänyt suuria tunteita. (Sama teos nähtiin Kansallisbaletin Bella Figura -illassa keväällä, muttei siitäkään jäänyt pysyviä muistijälkiä – edes siinä määrin, että näitä kahta esitystä voisin mielessäni verrata.)

Illan viimeinen biisi oli Nicolas Paulin 4 figures dans une piece, jossa neljä miestä jonkinlaisen obsessiivisen vimman vallassa kirjoitteli liidulla kämmenestä alkaen paljaaseen ylävartaloonsa, ja runsaasti tekstiä myös lattiaan. Kiehtova esitys, jonka tarjoamat virikkeet eivät oikein mielessäni artikuloituneet mutta joka hämmentävästi piti  tiiviisti herpaantumatta otteessaan.

(Nähty: 16.6.2013, Kuopio tanssii ja soi)