Pidän korkeista paikoista – niinpä ravintola, joka on sopivan ylhäällä, josta on hienot näköalat ja joka tarjoaa hyvää ruokaa ”pääsee” suosikkilistalleni (ja blogiini) jo melkein suoraan.

Tampereen Näsinneulan ravintola täyttää em. kriteerit hyvin ja tarjoaa ihan kelvollista fine diningia. Ravintola on tornin ylemmässä kerroksessa, 124 m korkeudessa, joten hyvin näkee yli Tampereen seudun. Ravintola myös pyörii, joten ihan persiillään istuen näkee kätevästi koko panoraaman 🙂 Kierroksen kesto on 45 min, 9 ruokalajin menun syö n. 2,5 tunnissa, joten reilut kolme kierrosta saa samalla rahalla. Nyt oli ilmassa ukkosta, ja puolenkymmentä hienoa salamaa näkyikin ihan aitiopaikalta. Yksikään ei tosin valitettavasti osunut torniin, se olisi voinut olla jännä kokemus.

Näsinneulan ravintolan taso on vaihdellut viimeisten 10 vuoden aikana – taannoin se oli lähellä terävintä kärkeä: 50 parasta -listalla 10 parhaan joukossa vuosina 2006-2008, sen jälkeen taso  hiukan notkahti (niin listasijoitusten mukaan kuin mielestäni etenkin palvelun suhteen), mutta viimeiset pari vuotta ainakin omaan makuuni se on ollut taas hyvässä nousussa, mistä indikaationa sekin, että Vuoden nuori sommelier -taitokilpalun voitto meni sinne tänä vuonna.

Se taustalätinöistä – asiaan!

Alkudrinkin suhteen olen jumahtanut ravintolan omaan tyrnihenkiseen Neula-drinkkiin, se siis tälläkin kertaa. Kuulemma juoman volyymia on pienennetty, mikä sopii hyvin, eihän tänne vettä ole tultu juomaan 😉 Otin silti vettäkin, kuplivaa suomalaista Veeniä.

Parhaiten rarvintolan kokonaistasoa ja sen kehitystä voi seurata nauttimalla nimikkomenun – Näsinneulan pisin on OJ’s, jossa on yhdeksän ruokalajia, tosin siihen luetaan jo amusey ja muut välipalat. Palanpainikkeeksi seitsemän juoman viinipaketti. Mukavaa huomaavaisuutta oli, että pöytään tuotiin pieni menukortti, jossa oli ruokalajit ja viinit mainittu – olen tottunut ottamaan menusta valokuvan, jotta sitä on kätevä seurata, mutta tässä sitä ei olisi siis tarvittu.

Ensimmäisenä sain kupposellisen lämmintä nokkoskeittoa maitovaahdon kera. Nokkosen maku oli mukavan vahva, kunhan malttoi vähän puhallella keittoa, ettei suu pala. Juomana Château Vignelaure Rosé 2011 – rose on yleensä mukava yllätys, ja niin tälläkin kertaa, ja se toimi nokkosen kanssa mukavasti.

Kylmänä kalana tarjottiin ahventa terriininä seuranaan jogurttimoussea, perunaa, punasipulia, parsaa ja siiderihyytelöä, juomana alsacelainen Domaines Schlumberger Pinot Blanc 2011. Ihan käypäinen annos eikä ahven viiniinkään tukehtunut.

Kolmas ruokalaji oli sipulipiiras, jota saattelivat lautasella kuivattu kirsikkatomaatti ja parmesaanivaahto. Piiras oli kertakaikkisen erinomainen, mielettömät maut! Parmesaani sopi siihen hienosti, etenkin juuri suutahyväilevän pehmeänä vaahtona. Viini , katalonialainen Gramona Gessamí 2012, ei herättänyt suuria tunteita, mutta säesti ruoan makuja ihan riittävän hyvin.

Seuraavaksi päästiin kiinni jo lihaan. Luomukaritsan kavereina oli lehtipersiljapyreetä, kevätsipulia ja kesäkurpitsaa, lasissa Cantina di Negrar ”Le Roselle” Ripasso 2011. Mainio annos ja erittäin maukas viini.

Seuraavaksi oli vuorossa pieni välinäytös: hiukan salmiakkivaahtokarkkia ja limegeeliä. Mukavat maut, ainakin näin makean ystävälle.

Kuudentena listalta löytyi viljaporsaan poskea, jota vasten oli perunapaistosta sekä porkkana- ja lehtipersiljapyreitä ja jotain kasvishässäkkää. Possu oli erinomaista ja peruna sen kanssa maistui mitä mainioimmin. Pyreet olivat ihan jees, mutta annoksen koon (ja menun pituuden ja syöjän rajallisen kapasiteetin) vuoksi päätin priorisoida, joten osa kasvishässäkästä jäi lautaselle. Viininä vuoden 2009 pinot noiria Hautes Côtes de Beaumesta – sopivan hyvä possuviini.

Rohkeasti klassisisa sääntöjä rikkoen seuraavaksi eteen tuli kalaa ja valkoviinia, järvikuhaa. Mikä ettei, kuhahan on mainio kala, ja sitä on näinä päivinä ollut tarjolla muutoinkin. Mukana kaunis kampasimpukka, sitrusrisottoa, kukkakaalipyreetä ja tomaatti-lime-kastiketta. Kampasimpukka oli mauks ja hyvin paistettu, kuha sen sijaan päässut hiukan kuivakaksi – se oli myös kooltaan varsin pieni. Kasvislisukkeita sen sijaan oli aika monta ja runsaasti, joten tästä tulikin kasvisannos 🙂 Saksalainen Riesling GB Sauvage 2011 toimi mainiosti, se löysi mukavasti kasviskomponenttien sitrukset – kuha tosin jäi statistiksi, mutta eipä tuo tahtia haitannut

Juustot tulivat Mouhijärveltä: veljekset Vilho (appenzeller-tyyppinen) ja Väinö (brie), molemmat mainioita juustoja. Niiden seurana lasilautasella oli omatekoista sekamarjahilloa – ei erityisen kekseliästä, mutta etenkin brien kanssa toimi mainiosti.  Viinipaketin viimeinen juoma, ranskalainen  kokonaan grenachesta tehty Mas Amiel Maury 2010 oli suunniteltu yhteiseksi juustoille ja jälkiruoalle. Mainio viini, ehkä vähän miedot juustot sille, mutta ei mikään huono yhdistelmä kuitenkaan.

Viimeisenä annoksena oli suklaata, minttua ja mansikkaa: suklaata kakkuna ja minttu-suklaa-moussena, minttua myös lumena, mansikkaa tuoreena ja sorbettina. Tasapainoinen annos – minttua aina vähän kaihdan, se kun voimakkaana on makuuni pahaa, mutta tässä se oli juuri mukavan mietona mausteena korostamassa suklaan ja mansikan makua.

Kaikkinensa ihan kelvollinen kokonaisuus – joukossa pari erinomaistakin eikä syömättä jäänyt mikään (mitä nyt joku kasvislisäke, mutta kukapa niitä laskee). Joitain huomioita kuitenkin:

• Pöydässä kulki kovasti monta tarjoilijaa – se lienee nykyisin valitettavasti useassa paikassa tapana, ja hyvähän on, ettei ruoat pääse tiskillä jäähtymään vaan ne kiirehtää pöytään aina kuka ensin ehtii. Mutta samalla tulee esiin myös yksilölliset erot, ja myös tasoerot, tarjoilijoiden välillä.
• Kaikki esiteltiin hyvin, niin ruoat kuin viniit – tosin tässäkin oli noita em. yksilöllisiä eroja.
• Ruoissa ja juomissa ei ollut mitään vikaa, mutta ehkä niihin voisi pykälän tai parin verran laittaa enemmän villiä mielikuvitusta!

(Käyty: 7.8.2013)