Vietin taas perinteisesti lähes viikon Tampereella teatterikesän ja kaupungin hyvien ravintoloiden annista nautiskellen. Osa kokemuksista oli oman blogijuttunsa väärtejä (niihin linkit tästä jutusta), osa ei niin puhutellut (niistä muutama sana tässä yhteenvetojutussa). Teatterikesä oli 45. – itselleni tosin vasta 11. kerta.

Ti 6.8.2013

Festivaali alkoi maanantaina, mutta pääsin Tampereelle vasta tiistaina iltapäivällä. Heti ensimmäisenä ohjelmassa klo 16 oli Seinäjoen kaupunginteatterin esitys Veikko Nuutisen näytelmästä Myötätunto Riko Saatsin ohjaamana. Mielenkiintoisia teemoja kouluväkivallasta, vanhemmuuden kriisistä, nihilismistä, myötätunnosta – mutta esitys ei hyvistä lähtökohta-aineksistaan huolimatta onnistunut puhuttelemaan tai jättämään kummoistakaan jälkeä mieleeni. Ehkä eniten jäinkin pohtimaan juuri sitä, miksi se ei teemoistaan huolimatta puhutellut, vaikka selkeästi olisi ”pitänyt” – luulen että omaan ”makuuni” esityksessä oli käytetty turhan runsaasti erilaisia etäännyttämisen keinoja niin, ettei eläytymiselleni enää oikein jäänyt tilaa. Kritiikeistä päätellen moni muu on kuitenkin kokenut teoksen eri tavalla, sillä tavalla kuin tekijät lienevät sen tarkoittaneen.

Illalla oli tarjolla varma nautinnollinen elämys: illallinen Ravintola C:ssä. Sen jälkeen vielä sauna hotellilla, ja jopa uni maittoi.

Ke 7.8.2013

Keskiviikkoaamu (no, oli se vielä aamupäivän puolta..) alkoi Teatterikesän tiedotustilaisuuden jälkeen Laukontorilla kahvilla. Ulko-oloissa maistuu huonompikin kahvi, ja tämä oli sitä paitsi vielä ihan hyvääkin.

Iltapäivällä oli mielenkiintoinen puolidokumentaarinen latvialaisen Ģertrūdes ielas teātris -ryhmän esitys Leģionāri Tampereen teatterin Frenckell-näyttämöllä. Sieltä lähdin tarpoaan tihkusadetta uhmaten Särkänniemeen, jossa nautin illallisen Näsinneulassa. Tihkusade ehti jo muuttua ukkoseksi, ja aitiopaikalta näkyikin puolentusinaa hienoa salamaa – ukkonen kuitenkin pysytteli sen verran etäällä, etten pääsyt kokemaan salamaniskua itse torniin 😉

Illalla vielä pikainen uintireissu Kaukajärvellä piristi ja virkisti kummasti!

To 8.8.2013

Myös torstai alkoi kahvittelulla kaupungilla tiedotustilaisuuden jälkeen. Sen jälkeen olikin kätevästi muutama tunti aikaa hoidella työasioita hotellihuoneessa (vaikka lomalla olinkin) ja kirjoitella blogia.

Iltapäivällä oli Hällä-näyttämöllä palermolaisen sud costa occidentale -ryhmän esitys Verso Medea (kohti Medeiaa), löyhästi kreikkalaisen mytologian Medeia-noidan tarinalle ja siitä Euripideen kirjoittaman tragedian pohjalle rakentava teos. Italialaisittain ilmaisu oli tunnevoimaista ja fyysistäkin, mutta ei kuitenkaan onnistunut puhuttelemaan tunnettani tai järkeäni. Toki ihmeteltävää riitti reilun tunnin esityksessä: viiden henkilön mekkoihin pukeutunut mieskuoro; kaksi karhumaista livemuusikkoveljestä, joiden musiikki oli hyvin omintakeista, jne. Mielenkiintoinen esitys, joka ei kuitenkaan tullut iholle eikä päässyt sen alle.

Suun kautta vatsaan ja edelleen sydämeen sen sijaan ylsi taas kerran 3,5-tuntinen illallisnautinto Hellassa ja huoneessa, joka edelleen pysyy Suomen suosikkiravintoloideni kärkikastissa.

Pe 9.8.2013

Perjantaille oli osunut kolme kiinnostavaa esitystä. Heti puolelta päivin Teatterimontussa oli kolmetuntinen Turun kaupunginteatterin sympaattinen Lauluja harmaan meren laidalta.

Alkuillasta Hällä-näyttämöllä nähtiin englantilaisen Lone Twin -kaksikon esitys Nine Years, jossa miehet kertasivat kronikanomaisesti performanssiesityksiään maailmanmatkojensa varrelta. Esityksiä ja duoa tuntui leimaavan yhteisöllisyys ja jonkinlainen brittiläislakoninen positiivisuus, mikä oli ihan kiva, muttei minussa herättänyt sen suurempia fiiliksiä.

Sitäkin suurempia emootioita oli sen sijaan tarjolla vaajata tuntia myöhemmin TTT:n Kellariteatterissa, jossa nähtiin Teatteri Jurkan vahvoja tunteita ilmaiseva ja välittävä esitys Hyvää yötä äiti.

Viimeisen esityksen jälkeisiä tunnevasteita työstäessäni totesin jo hiukan hiukovan ja poikkesin matkanvarrella uuteen biffiravinteli Huberiin.

La 9.8.2013

Lauantaina oli taas kalenterissa muutama tunti tyhjää aamu- ja alkuiltapäivällä, hyvää aikaa naputella blogia ja muuta löysäilyä hotellihuoneessa sadetta pidellen.

Päivän ohjelma alkoi klo 14 TTT:n suurella näyttämöllä, johon Kansallisteatteri oli tuonut Juha Jokelan Patriarkka-näytelmän esityksen.

Patriarkan jälkeen tarvoin suoraan Hämeenkatua päästä päähän ja ravinteli Berthaan, jossa aikainen mutta erityisen nautinnollinen illallinen.

Päivän viimeinen suunniteltu ohjelmanumero oli Hällä-näyttämöllä Tanssiteatteri MD:n teos Klaffi, joka oli myös Teatterikesän Off-ohjelmistossa. Mari Rosendahlin koreografia oli sujuvaa liikettä ja yhtä sujuvaa katseltavaa, niin kuin yleensäkin, mutta ei onnistunut oikein herättämään minussa tunteita tai ajatuksia, joista olisin sen laajemmin intoutunut kirjoittelemaan.

Matkalla hotellille hiukan janotti, niinpä piipahdin uuteen viehättävään Champagne Bar Santé’hen, jossa asiantuntevan sommelierin suosituksesta maistelin pari lasillista mainioita samppanjoita.

Illalla maistui vielä hotellissa sauna ennen makoisia unia.

Su 10.8.2013

Reissun viimeinen päivä piti aloittaa patikkaretkellä Pyynikin näkötornille ja aamukahville sen mainiossa munkkikahvilassa.

Sen jälkeen olikin aika pakata kimpsut ja kampsut, kirjautua ulos hotellista ja kiikuttaa ylimääräiset tavarat aseman säilytyslokeroon pois mukana kuleksimasta.

Eka esitys oli Tampere-talon isossa salissas ruotsalaisen nykysirkusryhmä Cirkus Cirkörin huima esitys Knitting Peace.

Esitys kesti n. 20 minuuttia ennakkotietoja kauemmin, niinpä olikin sitten pieni kiirus käpötellä TT Frenckelliin, jossa festivaaliohjelmani viimeisenä esityksenä oli KokoTeatterin ja Lilinkotisäätiön Peili, ammattiteatterin ja mielenterveyskuntoutujien yhteisesti luoma produktio. Vakavien asioiden käsittely itseironisella huumorilla kepeänkirpeästi toimi kohtuullisen hyvin ja sai mielenkiinnon pysymään vireillä aina loppuun asti, taas 20 minuuttia yli ajan, jolloin myöhästyin junasta. Mutta ainahan menee seuraava juna 😉

Teratterikesäviikko Tampereella oli taas verrattomasti ajan ja vaivan arvoinen – tänne taas ensi kesänä, jos vain lomat sallii.