Taas vakkarivisiitti Muruun kolmisin entisen ja nykyisen kollegan kanssa, tällä kertaa iltavuorossa eli klo 20 kattauksessa, joka on omaan makuuni vähän myöhäinen mutta sikäli mukava, ettei ole sitä (pienen) pientä kiireen tuntua, joka aiemmassa kattauksessa joskus on.

Alkusamppanjaksi Pol Rogeria vuodelta 2002, ja kuten aina, valitsimme päivän menun juustoineen ja välirisottoineen ja luotimme, että Samuil tuo harkintansa mukaan sopivia juomia palanpainikkeeksi.

Alkuruoaksi saimme ankkapastramia kurpitsamoussen, kurpitsansiemenien ja pikkelöityjen kantarellien kera. Miedot mutta hyvät maut, ankka maistui mainiosti ankalle ja kurpitsalisäkkeet toimivat sen kanssa mukavasti. Saksalainen Shelter Wineryn vuoden 2011 pinot noir nosti linnun mukavasti siivilleen.

Joskus taannoin näillä Muru-keikoilla erehdyimme kokeilemaan välirisottoa, joka oli kertakaikkisen hurmaava, niinpä sen jälkeen se on aika lailla kuulunut aina ohjelmaan. Ja hyvä niin, tämänkertaisen tryffelirisoton skippaaminen olisi ollut melkoinen menetys: risotto oli nappisuoritus, kuten aina, ja tryffelinen liemi sen kanssa herkkua. Lasissa alsacelainen Gresser Moenchberg riesling säesti sujuvasti.

Pääruokana päivän menussa oli joku kala, mutta päädyimme, kuten usein, lihavaihtoehtona kaninkoipeen. Pupuparka ei ollut heittänyt henkeään turhaan: liha oli herkullista ryytisinappikastikehunnun alla ja kasvisten (ruusukaali, tatti, herne) päällä. Lihansyöjänä arvostin erityisesti sitä, ettei erinomaista liha-anosta ollut tukahdutettu liiallisilla kasviksilla tms. koristeilla vaan vain kohtuullisella määrällä, joka oli helppo ensin lappoa suuhunsa pois alta, ja sitten keskittyä lihalla herkutteluun. Juomaksi Samuil kiikutti laseihin hämmentävästi slovenialaista Veruksen pinot noiria – yllättävän hyvää tavaraa ja pupun kyytipojaksi hyvinkin omiaan.

Juustojen kohdalla innostuttiin pölisemään portviineista, niinpä homeros nukahti ja juustojen identiteeteistä jäi kehnot muistikuvat: saattoivat olla beuafortia ja lampaanmaidosta tehtyä brietä. Tahi jotain sinne päin. Mainioita joka tapauksessa, etenkin kovempi juusto toimi Murun perinteisen kirsikkalisäkkeen kanssa, ja brie oli suussa herkänpehmeän suloista. Mutta juomana siis sitä porttia: Van Zellerin vuoden 1991 colheitaa, erinomaisen suunmyötäistä ja yllättävänkin punaista porttia.

Jälkiruokana hiukan tylsän kuuloinen sitruunapiiras. Mutta vain kuuloinen: hento sitruunaisuus oli mainio alusta kokonaisuuden muille mauille: punaherukkasorbetille ja maitosuklaamousselle.  Sopivan makea ja happoisa yhdistelmä, jolle lounaisranskalainen Plageolesin kukkaisenhunajainen ja riittävän makea Muscadelle 2011 sopi kuin nenä päähän.

Espresson kanssa pyysin perinteisesti jotain ”outoa ja erikoista”, ja Samuil toi kätköistään norjalaista (!) vadelmaviinaa nimeltä Bringebær Brent – täysin kirkasta ja raikkaan vahvasti vadelmanmakuista.

Kuten todettu, iltavuorossa ei ole isompaa kiirettä, niinpä em. eväitä herkuttelimme rauhassa kolmen ja puolen tunnin ajan Murulle leimallisen erinomaisen palvelun myötä.

(Käyty: 5.9.21013)