Nyt taisi olla jo peräti kymmenes kerta Hellassa ja huoneessa viimeisten muutaman vuoden aikana. Niin se aika rientää, kun syö hyvin! Alkumaljaksi Humberto tarjosi lasillisen proseccoa, olikohan Col Vetorazia – varsin hyvää, hiukan makeuttakin, mikä sopii omaan makuuni oikein hyvin. Viime kerralla tarjolla oli vain lyhyitä kesämenuja, nyt käytössä taas vakiokaava eli 1-8 ruokalajia, joista valitsin kaikki 8 ja sommelierin valitsemat ruokajuomat.

Joissakin ravintoloissa pitkissä menuissa sniiduillaan ja amuse-bouche on jo menun eka ruokalaji – Hella & huone ei onneksi moiseen ole sortunut, niinpä amuse oli yllätyspala listan ulkopuolelta: avokadokreemiä ja lipstikkasorbettia – erittäin hyvin yhteen toimivat maut. ja kokonaisuus oli kaunis ja raikas herätellen himoamaan lisää herkkuja. Juuri niin kuin kunnon amusen kuuluukin.

Ensimmäinen alkuruoka oli nimeltään ”maa-artisokkaa ja omenaa”, mukana maa-artisokkaa, omenaa, rusinaa, rakuunaa erilaisissa muodoissa ja monenlaisina tekstuureina, maukas annos. Viininä alsacelaista pinot blancia, jonka maussa oli aavistus makeahkoutta ja aromaattisuutta – vähän ehkä hennohko viini, joka omaan makuuni vähän ehkä latistui ruoan hapokkaiden omenien rinnalla. Muttei toki huonokaan yhdistelmä.

Toisena alkuruokana oli ”maissikanaa ja herukkaa”. Siipale paahdettua rintafilettä oli saanut kaverikseen porkkanaohrattoa ja mustaherukkakompottia, kastikkeena kanaviillokkia. Porkkana on iki-inhokkini, mutta tässä sekin toimi mitä mainioimmin. Muutenkin annoksen komponentit tukivat hienosti toisiaan, samoin sen kanssa tarjottu saksalainen Butterfly Riesling (2012) oli nappivalinta.

Viimeisenä alkupalana oli listalla ”Hamburger”. Hamppari oli avonainen, croissant-viipaleen päällä häränniskaa ja barbeque-kastiketta, ja normihampparin kasviksetkin toki mukana, mutta omalla twistillä: marinoitua punasipulia, ja tomaatti ja salaatti terriininappuloina; tympeän hampparimajoneesin sijalla aiolia. Ekstaattisen herkullinen annos! Liha oli järjettömän maukasta ja muut komponentit nostivat koko elämyksen reippaasti yli arjen, etenkin lasista löytyneen Panamera Cuvee Californian (2011) kera. Panameran etiketeissä on sympaattinen karhu, siitä vielä puolikas lisäpiste 😉

Ensimmäisenä pääruokana oli ”Varangerin turskaa ja sitruunaa”. Turska on kovin usein olematon maultaan, tässä sekin kuitenkin maistui, seuranaan sitrus-parsakaali-pyree sekä varsi-ja juuriselleriä. Komponentit olivat kaikki maukkaita, mutta omaan makuuni kasviskomponentit vähän dominoivat annosta etenkin määrältään. Eipä niitäkään toki tullut jätettyä syömättä eikä mielenkiintoista piemontelaista Castello di Neive Montebertotto Langhe Arneis’ta (2011) juomatta. Hyvä kokonaisuus, muttei erinomaisen tasolle yltänyt.

Joskus vielä näkee noudatettavan sitä vanhaa muodollista periaatetta, että jos menun edetessä mennään punaviinista valkoviiniin (ja lihasta kalaan), suu olisi hyvä välissä raikastaa esim. pienellä granitalla tms. Makuaistin perusteellisempi resetointi edellisen voimakasmakuisen liha-annoksen jälkeen olisi voinut olla hyväksi tässäkin.

Lihapääruokana oli ”hirviborssi”, upeasti dekonstruoitu ”borssi”: 53-asteiseksi kypsytettyä hirvipaistia, hirvi-wallenbergiä, bataatti-kuskusta, bataatti- ja punajuurinoppia, katajanmarjasmetanaa ja männynhavulientä. Hirveän hyvät lihat ja muutenkin huimaavan upeat maut, jotka toimivat yhteen koko lailla täydellisesti. Domaine la Montaignetten tymäkkä viini säesti kokonaisuutta hienosti – ja hämmentävästi kesytti jopa katajanmarjankin vahvan ominaismaun.

Juustona, ”Black Label Emmental”, oli mielenkiintoisesti mustaleimaemmentalista tehtyjä pieniä herkkuja: juustopiirasta, juustogratinoitua rommi-babaa ja juustoista crème brûléeta. Häkellyttävän herkullisia jokainen, samoin juomaksi tarjottu Quevedo White Port! Yllättävästi tosin juoma tarjottiin Riedelin Hennessy -lasista (tai ainakin kovasti sen kaltaisesta) – kuten kaikki muutkin makeat viinit.

”Kirsikkaa ja maitoa” aloitti jälkiruoat: kirsikkaa ja maitoa moninaisissa eri muodoissa: kinuskina, hyytelönä, geelinä, jne. Juomana hieman yllättäen kirsikkaolut, St. Louis Kriek – makeahko ja kirsikkainen ja sopi hyvin annoksen kanssa. En silti vieläkään kääntynyt oluen ystäväksi.

Viimeinen ruokalaji, “suklaakurpitsa”, yhdisti nerokkaasti kurpitsaa ja suklaata: kurpitsa-tummasuklaakakkua, marinoitua kurpitsaa, valkosuklaa-kurpitsajuustoa, maitosuklaamokkavaahtoa, kurpitsansiemen-valkosuklaa-muruja. Hulppean hienot maut, jotka Leopold Lauensteinerin  trockenbeerenauslese (2000) ansiokkaasti kruunasi.

Kahvin – Hellan & huoneen tapaan pressokahvin – kera tarjoiltiin muutama pieni petits fours: tummasuklaatryffeliä, valkosuklaariisinoppa, porkkanatäytteinen suklaakuppi. Tässäkin porkkana oli jalossa ja perin hämmentävän herkullisessa muodossa.

Viinaksena sain erittäin hyvää lohjalaista omenatislettä, joka kuitenkaan ei ollut calvadosta 😉

Hellan & huoneen täyspitkä menu ei pettänyt tälläkään kertaa – yhdeksästä (amuse mukaan lukien) annoksesta peräti viisi oli huiman erinomaisia eikä muutkaan jääneet keskinkertaisiksi!

(Käyty: 21.11.2013)