Taas perinteinen Muru-ilta ja vakkaripöytä. Keittiövelhona mm. Twitter- ja tv-julkkiksena kunnostautunut Henkka ja salin henkenä sommerlier-kisoja kiertänyt Maukka. Hyvissä käsissä siis, kuten Murussa aina. Muutenkin olo oli alusta alkaen tutun kotoisen tervetullut.

Aperitiiviksi saimme taas  Geoffroyn ”talvisamppanjaa” (Pureté Brut Nature?), joka rutikuivuudestaan (dosage 0 g/l) huolimatta maistui hyvin makeammankin ystävälle. Muutoinkin käytössä oli vanha koeteltu kaava: viisi ruokalajia ja normaalit ruokajuomat. Valintaa teimme lähinnä väliruoan (risoton sijaan poikkeuksellisesti skagen) ja pääruoan (liha eikä kala) kohdalla. Muutoin jättäydyimme luottavaisesti murusten hellään huomaan.

Eikä suotta. Alkuruoaksi tuotiin fasaani-boudin & papu-cassoulet, mukana pikkuruinen kasarillinen tryffelisinappia. Fasaanimakkara oli erinomaisen herkullinen, maukas ja tuntumaltaan wallenberg-henkisen tasainen ja kermainen. Ainoa vika oli koko: herkku loppui kesken. Sinappi oli omaan makuuni kovin ätäkkää ja jäi syömättä – mutta enpä ole ylipäätäänkään sinapin ylin ystävä. Papulisäkken maut olivat kohdallaan ja toimivat hyvin makkaran kanssa, samoin saksalainen pinot noir (Becker Landgraf Rosenberg Spätburgunder J2 vuodelta 2009) tuki kokonaisuutta mainiosti.

Väliruoaksi valittu skagen oli aseteltu hauskasti: ikään kuin perinteisesti paahtoleivän päälle koottu viritelmä olisi kaatua rojahtanut oitkin pituuttaan lautaselle. Katkaravun suurin fani en ole, mutta tässä tämä sinänsä liki mauton ötökkä oli jalossa muodossa maukkaasti maustettuna paahdetun briossin, siianmädin, viiriäisenmunan ja pikkelöityjen suppilovahveroiden ja punasipulin kera. Lähes hämmentävän oivasti kokonaisuuden kanssa sopi moselilainen varsin makeahko Egon Müllerin Scharzhof Riesling (olikohan 2012).

Pääruoaksi pöytään kannettiin naudan kuvetta. Ameriikoissa suosittu ”flank steak” lienee nousussa Suomessakin, kuvetta kun on alkanut saada hyvän lihan päälle ymmärtävistä ravintoloista (esim. Huber), vaikka eräskin opas sanoo siitä saatavan vain ”vaatimattomia pihvejä”. Nyt ei ollut vaatimattomuus edes lähellä: naudaksi herkullisen vahvan makuista, mureaa mutta sopivasti puruvastusta antavaa pihvilihaa. Suussasulavan makeaksi karamellisoitu banaanisalottisipuli ja upean makuinen rosmariini-béarnaise löysivät vaivatta paikkansa annoksen tasapainoisesta makumaailmasta. Linssi-kasvis-peti tuntui hiukan pakolliselta kasvislisäkkeeltä, muttei siinä mitään vikaa toki ollut ja tulihan sekin urakoitua parempiin suihin. Palanpainikkeeksi saimme yllättäen kreikkalaista Kir-Yiannin vuoden 2009 Ramnista-viiniä, 100 % paikallisesta xinomavro-rypäleestä – täysin uusi tuttavuus, mutta hyvinkin asiallinen kaveri tälle pihville.

Juustolautasella klassikot pitivät pintansa: aina pettämättömät Brie de Meaux ja VSOP gouda, höysteenä Murun klassikko eli kirsikka-chutney. Pientä yllätystä sen sijaan tarjosi Maukan viinivalinta: Blandy’s 5 year old Alvada. Makeiden viinien ystävänä malmseyt minulle yleensä hyvinkin kyllä maistuvat, ja vaikkei tämä madeira ihan malmsey’ä ollutkaan, niin mukavan makea kuitenkin – ja hyvinkin pätevä juustoviiniksi.

Jälkkäriksi saimme laakerinlehdellä maustettua crème brûléetä vadelmasorbetin ja punaherukoiden kera. Brûlé oli mainiota, hennosti mutta tunnistettavasti laakerinlehdeltä maistuvaa ja sorbetti moitteetonta. Mitä mainiointa oli myös brûléelle sopiva viini, italialaisen Ottellan Prima Luce, juuri sopivan makea passito Venetosta.

Espresson kanssa ei osattu päättää kahden digestiivivaihtoehdon välillä, joten maistelimme pienet lasit molempia: Ruotsalainen Mackmyra Whisky oli omaan makuuni vähän rujo ja karkea, mikä johtunee viskisivistykseni toistaiseksi vielä varsin kehittymättömästä tilasta. Sen sijaan eau de vie -vaihtoehto, Metté Marc d’Alsace Gewurztraminer, oli hyvinkin suuni myötäinen herkkumalja, aromikkaan maukas ja pehmeänvoimakas ranskanpontikka. Iltavuorokattauksessa kun oltiin, ei ollut kiire ulostautua, joten nautimme vielä toisetkin iltahömpsyt: itse otin Noninon Amaroa, upean jalonmakuista bitter-yrttilikööriä, joka tarjoiltiin jääpalan ja appelsiinin kera; muu seurue otti GT:t saksalaisesta ”hipsteri-ginistä” Monkey 47.

Mainio ateria, jossa kosolti erinomaisia komponentteja, ja palvelu tutun taattua Muru-tasoa – hyvä ruoka ja auvoisa mieli, kokolailla täydellinen kokemus siis.

(Käyty: 9.1.2014)