Tämä taitaakin olla eka postaukseni Helsingin Musiikkitalossa olleesta esityksestä – outoa, sillä talohan on erinomainen jo itsessään 🙂

Ekan kerran taisin tutustua Musiikkitalon akustiikkaan reilut pari vuotta sitten Apocalyptican konsertissa vain pari viikkoa talon avajaisten jälkeen – vähän huonoilla paikoilla ylhäällä lavan takana, jonne kuului lähinnä rumpujen jytke – paitsi biiseissä, joissa rumpuja ei ollut, jolloin sellot soivat äärimmäisen kauniisti, mikä antoi lupausta klassisen musiikin soinnista salissa. Klassista musiikkia siellä olenkin sen jälkeen enemmälti kuunnellut, ja nauttinut salista niin korvillani kuin silmillänikin.

Tällä kertaa oltiin kuuntelemassa Schloss Schönbrunn Orchester Viennan ”uudenvuodenkonserttia”, jossa oli melko vahva painotus wienervalssiin, joka jonkin tulkinnan mukaan viettäisi jonkinlaista 200-vuotisjuhlaa tänä vuonna. Ei ihan optimaaliset paikat tällä kertaa, piippuhyllyllä B-katsomossa, lähes sointilatvuksen tasalla. Hämmentävän hyvin sinnekin asti orkesteriosuudet soivat – sen sijaan hiljaisimmat lauluosuudet lähes katosivat.

Tilaisuuden aluksi, ennen kapellimestari Guido Mancusin esittelyä, orkesterin manageri Peter Hosek jutteli mukavia ja nakkeli yleisöön pussukoita, joissa oli mozartin kuulia. Hyvin hands on -heppu muutenkin: ennen konserttia kierteli shaketissaan lämpiössä kaupustelemassa käsiohjelmia.

Konsertissa oli hyvä määrä tunnettuja wieniläisklassisia hittibiisejä kuten Kevään ääniä (Strauss nuorempi, op. 410), Czardaskavaljeeri (Kálmán, operetista Kreivitär Mariza) ja Wilhelm Tell -galoppi (Strauss vanhempi, op. 29b) ja käsiohjelmassa listatuissa ”ylimääräisissä” vielä Vait’ on huulet (Lehár, Iloinen leski) ja tietenkin Tonava kaunoinen (Strauss nuorempi, op. 314). Mutta mukana mukavasti myös ei-niin-tuttuja biisejä Strausseilta, Lehárilta, Ponchielliltä ja von Suppélta.

Kuten todettu, laulut eivät piippuhyllylle kantaneet ihan optimaalisesti, mutta se ei toki ollut artistien vika – sopraano Bibiane Nwoblo ja baritoni Sebastian Huppmann lauloivat taidokkaasti ja innostuneen oloisesti – jopa pyörähtelivät, hypähtelivät ja heilahtevlivat kevyen tanssikoreografian mukaan.

Ohjelman ulkopuolelta ylimääräisinä kuultiin kapellimestari Mancusin oma nopea polkka Kinderspiel (Astrid Lindgrenin Melukylän lapset -tarinan  innoittama) ja Radetzky-marssi (Strauss vanhempi, op. 228), jonka aikana yleisö pääsi taputtamaan tahtia tv:stä tuttuun tapaan 😉 Ja viimeisenkin extran jälkeen, kun ei ymmärretty lähteä, saatiin vielä pätkä Radetzky-marssia lisää.

(Koettu 19.1.2014)