Toinen kerta Askissa – ekasta kerrasta ehti vierähtää lähes vuosi, vaikka kokemus silloin olikin erittäin hyvä. Askin linja edustaa modernia pohjoismaista keittiötä ja painotus on vahvasti luomussa. Edelliskerrasta jäi erityisesti mieleen erinomaiset kasvisannokset – asia, johon paatuneena lihansyöjänä ylen harvoin kiinnitän positiivista huomiota.

Oltiin viettämässä synttäreitä, mikä oli hyvä tekosyy aloittaa samppanjalla: Tarlant Zero Brut Nature, täysin kuiva (zero dosage), mutta hyvinkin maukas ja maistuva juoma. Pikkupurtavaksi saatiin heti sipsejä: ihanohuita näkkäriä ja hirssikeksiä ja niiden kera samettikukkamajoneesia.

Sipsejä riitti vain pari per nokka, mutta eipä hätää – pian tuotiin amuse, pieni mutta keväisen kaunis annos naurista ja kuusenkerkkää. Molempien herkät maut erottuivat selkeästi ja toimivat hienosti yhteen.

Askissa on valittavana joko 4 tai 8 ruokalajia. Seurasta johtuen poikkeuksellisesti tuli valittua lyhyempi menu, mikä tarkoitti sitä, että valitsimme kukin pääruoan (nautaa tai kuhaa), ja keittiö valitsi meille yhteiset kaksi alkuruokaa ja jälkiruoan. Viime kerrallakin Ask erottautui edukseen hyvin harkitulla alkoholittomalla juomapaketilla, ja sellainen oli tarjolla nytkin. Porukastamme kaksi otti viinipaketin ja kaksi alkoholittoman, joten molempia päästiin maistelemaan.

Ensimmäinen alkuruoka oli nimeltään ”Old Bread & Baltic Herring” ja sisälsi pehmeää herkullista Pellingin silakkaa, eilisestä leivästä tehtyä moussea, sipulia ja kaprista. Hienovaraiset maut, joita mielikseen makusteli erikseen ja yhdessä. Viinipaketissa oli saksalaista Rüdesheimerin rieslingiä ja alkoholittomassa italialaisen Colonnaran luomu-halal-kuohujuomaa Icemary Organic Sparkling – molemmat toimivat annoksen kanssa mainiosti, Icemary ehkä jopa napimpi osuma.

Toinen alkuruoka oli ”Buckwheat & Apple” ja lautasella oli mielenkiintoisen näköinen asetelma tattaripuuroa, grillattua omenaa ja nokkosta, lisäksi kokkisetä asetteli pöydässä puurolle vielä vuohenmaitorahkasilmän. Tässä ei ollut heikkoa komponenttia, ja tattarin ja omenan yhteiselo oli tyystin riidatonta. Aphros Ten (2011), luonteikas Vinho Verde, oli oiva valinta juomaksi, samoin alkoholiton vaihtoehto, Wildemansin luomuomenamehu, osui hienosti ruoan makuihin.

Pääruoka, ”Beef & Celeriac”, piti sisällään grillattua entrecôte’a ja juuriselleriä kolmessa muodossa: suolakuoressa paistettuna, pyreenä ja maitohappofermentoituna raasteena, yrttimausteena hiukan karhunlaukkaa. Kastikkeelle, jonka kokki lirutti lautasille pöydässä, antoi makua savustettu naudan rasva. Kaikki sellerit olivat herkullisia – suolakuoressa paistettu erityisen voimakkaan makuista, ehkä liiankin voimakasta annoksen muille komponenteille, joten herkuttelin sen ensin alta pois. Liha oli täydellisen punaista, pinnalta grillattua – vaikea sanoa, kumpi oli maukkaampaa, liha vai kuvassakin houkuttelevasti pilkistävä rasva. Miedommat sellerit sekä kastike sointuivat lihan makuihin upeasti. Malvira’ S.Guglielmo (2004) Piemontesta oli ihan hyvä viini annokselle, mutta vaihtoehtojuoma, granaattiomenamehu, oli sille miltei täydellinen pari.

Lyhyt menu alkoi lähestyä vääjäämätöntä loppuaan, mutta onneksi tuli pieni välipidennys: esijälkkäriksi eteemme tuotiin pienet kipolliset granita-henkistä raastettua jäädytettyä rooibos-teetä. Hauska ja raikas annos (joka häkellytti niin, että siitä unohtui näpätä kuva).

Varsinaisena jälkkärinä oli ”White Chocolate & Plum”: luumua, valkosuklaakreemiä, valkosuklaajätelöä, lämmintä luumulientä ja paahdettua briossia; mausteena mm. tuoksumataraa. Kokkipojat pyöräyttivät pöydässä nätit jäätelöpallurat ja lorauttivat luumuliemet annokseen. Luumut olivat varsin hapokkaita mutta maukkaita, ja hapokkuutta balansoi hienosti valkosuklaakomponentit, joista jäätelö onnistui olemaan jopa raikas. Viinipaketista vuorossa oli saksalaisen Bioweingut Lorenzin hunajaisen herkullinen Huxelrebe Auslese, vaihtoehtona rypälemehu konjakin alueelta; ei huonoja parituksia kumpikaan.

Kahviksi oli tarjolla kolumbialainen tai etiopialainen, ja seurueen kahvinjuojat päätyivät kolumbialaiseen, joka suodatettiin pöydässä hauskalla tiimalasimaisella värkillä. Erittäin pehmeän ja hennon makuista kahvia, joka ei yllättäen kaivannut edes sokeria (kermasta puhumattakaan) mausteekseen. Pöydän toisella puolella maistui vihreä tee.

Pieni makea päätös kuuluu mielestäni erinomaiseen ateriaan, ja onneksi Askin petits fours vastasi tähän huutoon pätevästi: pienet nokareet palsternakkakakkua, tummasulaakakkua ja puolukkajauhotettua maitosuklaakinuskia.

Ask vahvisti taas paikkansa oman ravintola-rankingini top 5:ssa. Vahvuudet olivat säilyneet vähintään vuodentakaisella tasolla: poikkeuksellisen maukkaat kasvisruoat ja -komponentit ja mainiot ruoan ja juoman yhdistelmät – erityisansiona alkoholittoman juomapaketin kunnianhimoinen ja toimiva kokoonpano.

(Käyty: 4.2.2014)