Sipuli ei petä

Sipuli Katajanokalla on outo tapaus: en ole koskaan saanut siellä huonoa tai edes keskinkertaista ruokaa vaan aina vain hyvää tai parempaa – ja silti se ei nouse kovin korkealle ”listoilla” kuten ”Suomen 50 parasta ravintolaa”, jolla se on vuonna 2007 ollut sijalla 44 mutta muutoin loistanut poissaolollaan. Omalla listallani se on top-10:ssä, ja tämän kokemuksen jälkeen aavistuksen parantelikin sijoitustaan.

Päivän mittaan oli jo pari samppanjalasillista tullut nautittua, joten nyt maistui hiukan makeampi aperitiivi, klassinen kir royal – hiukan yllätyksetön mutta aina hyvä. Tällä kertaa cassista oli mukavasti, joten kuohujuomaan tuli sopivasti makeutta. Useista valmiista menuista päädyimme menu Sipuliin, vaikka se olikin lyhyenläntä, vain 4 ruokalajia. Amusen ja esijälkkärin kanssa tosin kaikkiaan lajeja oli kuusi, mikä olikin jo ihan hyvä määrä.

Amuseksi saimme pienen mutta herkullisen suupalan: mustajuuri-flania, balsamico-tapiokahelmiä ja perunasipsi. Flan ja helmet erillään eivät pyörittäneet sukkia jaloissa, mutta kaikki komponentit yhdessä olivat juuri sitä mitä amuse-bouchen tuleekin olla: herkullinen houkutus, joka herättää himon saada lisää makuelämyksiä.

2014-02-22 18-12-19 IMG_9081

Seuraava elämys olikin jo pian pöydässä: härkäpastramia, jonka kera kuminakeksiä, timjami-aiolia, marinoitua siitaketta, marinoitua punasipulia, beluga-linssejä ja balsamicoa. Härkä oli jo itsessään erityisen maukasta ja lisäkkeiden kanssa vieläkin parempaa. Jopa puolisoni piti annosta erityisen herkullisena, vaikka siinä oli ”raakaa” lihaa ja sieniä (jotka usein päätyvät minun lautaselleni, mutteivät tällä kertaa). Juomana espanjalainen Raimat Clamor Tinto Roble (2012), kevyehkö punainen, ei mielestäni ollut ihan nappivalinta näille kuitenkin osin melko hennoille mauille; se tuli siis nautittua erikseen.

2014-02-22 18-21-43 IMG_9097

Toiseksi alkuruoaksi tuotiin keittolautanen, jonka pohjalle oli aseteltu herkkutattipyreenokareita sekä herkkutattimuffini kannattelemassa siianmätilastia. Nämä herkut lähes hukutettin pöydässä maa-artisokkakeitolla. Keitto oli tasaista, erittäin kuohkeaa ja herkullista – ja tattijuttujen ja mädin kanssa peräti erinomaista. Viini, Stift Klosterneuburg Riesling (2012) Itävallasta, oli täsmävalinta: ruoka ja viini yhdessä olivat suurempi nautinto kuin osiensa summa.

2014-02-22 18-32-56 IMG_9103

Pääruoaksi oli valittavissa possunposkea tai turskaa; itse otin lihaa, puoliso kalaa. Iberico-porsaan poskiliha oli haudutettu pehmeäksi ja herkulliseksi, ja se oli saanut monenlaisia kavereita: kastanjaa, omenakuutioita ja -pyreetä, ruusukaalin lehtiä, variksenmarjapyreetä, possunnahkasipsiä ja vielä jonkinlainen sinappipyreekin. Kuulostaa härpäkältä, mutta sinappijuttua lukuunottamatta kaikki toimivat mainiosti tukemassa possunposken jaloa makua (sinappikin olisi varmaankin toiminut, mutta siitä en erityisemmin ylipäätään pidä). Varsinkin kastanjan ja omenan kevyen happoinen makeus sointui posken viettelevän maun kanssa ja possunnahkasipsi toi hauskaa rakennetta ja säpäkkää lisämakua.

Poski vaati viiniltä paljon ja tuhti espanjanpunkku, Campo Viejo Reserva (2009), toimitti tehtävänsä moitteetta. (Tarjoilijalle sen sijaan pieni moite: toisin kuin ”oma” tarjoilijamme muiden ruokalajien kohdalla, pääruoan tuonut ”vieras” tarjoilija esitteli tuodessaan vain pääkomponentit – suurin osa muista komponenteista jäi mainitsematta, ja niistä piti sitten ruokanörttinä erikseen kysellä.)

Pöydän toisella laidalla paahdettu turska, kampasimpukka ja kukkakaali maistuivat myös mainiosti.

2014-02-22 18-56-41 IMG_9122

Erityisen kannatettava ravintolakäytäntö, esijälkiruoka, oli täälläkin käytössä: saimme eteemme pienet putkilolliset tyrni-valkousuklaa-moussea, jonka päällä hiukan pistaasipyreetä, kuivattua vadelmaa ja valkosuklaata. Suussasulavan herkullinen pikkupiristys! Tyrniä oli myös toisessa aterian läpi tarjotuista leivistä, tummassa maalaisleivässä, joka sekin oli erityisen maukasta; tässä vaiheessa pitikin kiireesti syödä viimeiset leivänmurut ennen kuin ne vietiin jälkiruoan alta pois.

2014-02-22 19-22-54 IMG_9127

Varsinainen jälkiruoka oli listan mukaan ”praliinijäätelöä, brownie ja aprikoosia”. Brownie oli tummasta suklaasta ja pistaasipähkinöistä tehtyä tymäkkää tavaraa, aprikoosia oli sekä hyytelönoppina että pyreenä ja praliinijäätelön lisäksi annosta oli täydennetty vielä pekaanipähkinöillä ja parilla popkornilla. Brownie juhli etenkin viinin, Grenat des Rivesaltes (2011), makean punamarjaisuuden kanssa. Praliinijäätelö suli suusssa monessakin mielessä, ja hämmentävällä tavalla lautaselle kasatut komponentit toimivat keskenään saumattomasti yhteen – jopa korni popcorni toi oman tarpeellisen lisänsä makuharmoniaan.

2014-02-22 19-40-28 IMG_9134

Lopuksi vielä nautin espresson ja Noninon grappaa (olikohan chardonnaystä?) ja seuralainen otti vihreää teetä. (Olisi ehkä ollut mukava saada avec- ja teelistat pällisteltäviksi, mutta onnistui valinta näin ”käsikopeloltakin”.)

Sipulin ruoka on ollut aina vähintään hyvää ellei parempaakin, tällä kertaa mukana ehkä tavallistakin enemmän kiinnostavuutta ja kekseliäisyyttä. Palvelu on keskimääräistä suomalaista hyvän ravintolan palvelua parempaa, vaikka toki pientä parantamisen varaakin on, kuten esim. edellä suluissa mainittu. Sipulin salin interööri on upea: lämpimät tiilisenät, Uspenskin katedraali kurkistaa kattoikkunasta, jne. Kerrassaan mainio ja ”listoilla” ilmeisen aliarvostettu ravintola! Tämä yksi suosikeistamme nousi omalla listallani tämän kokemuksen jälkeen pari pykälää sijalle 6.

(Käyty: 22.2.2014)