Teekkarispeksi on laadukasta (pääosin) harrastajateatteria – ainakin viimeisten muutaman vuoden produktiot, joita olen nähnyt, hakkaavat mennen tullen suurimman osan kesäteattereista (joista monia tehdään ammattilaisvoiminkin). Teekkarispeksit eivät ole puskafarsseja vaan korkean ambitiotason teoksia, joissa yhdistyy upealla tavalla komediaa, tanssia, elävää musiikkia, improvisaatiota – näyttämötaiteen ja -viihteen parhaita piirteitä taidokkasti yhteennivoen.

Tämän vuoden speksi sijoittuu väljästi 1700-luvun Eurooppaan, henkilögalleriassa on monipuolinen kokoelma inkvisiittoria, langennutta kardinaalia, assassiineja, bordellin madamea, sukupuoli-identiteetiltään häilyvää ex-metsuria, piruja ja enkeleitä, jne. Tuottajien  mukaan speksi kertoo erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä. Toisaalta nimi viittaa kuolemantanssiin, kultuuriseen muistutukseen jokaisen kuolevaisuudesta. Melko diippiä shittiä siis, mutta rehellisesti voin tunnustaa, ettei ainakaan itselleni tästä esityksestä kauhean pitkäaikaisia sielun ylösrakennuksen aineksia lohjennut eikä syvällisiä pohdintoja kirvoittunut 🙂

Muoto sen sijaan meni kirkkasti yli sisällön. Speksi on ehkä lähimpänä musikaalia, ja musiikki toden totta on porukan vahvuutta – alkusoitossa asetettiin jo odotukset korkealle: katkelmia Bohemian Rhapsodysta ja Joutsenlammen finaalista. Porukasta löytyy varsin hyviä laulajia, samoin elävä orkesteri lunasti paikkansa paitsi hurjalla innolla myös taidolla. Monet isot laulu- ja tanssinumerot saivatkin ansaitut aplodit ja omstartit.

Omstartit?? Pohjanlahden vastarannalta peräisin olevaan speksiperinteeseen kuuluu interaktio yleisön kanssa ja improvisaatio, jotka yhdistyvät omstarteissa eli yleisön huutamissa pyynnöissä tehdä juuri nähty asia uudelleen jollain tietyllä tai ylipäätään erilaisella tavalla. Ison laulu/tanssinumeron jälkeen ulvottu omstart tuottaa yleensä uuden laulu/tanssinumeron, joka sopii tilanteeseen – varsin usein ennalta harjoitellun oloisen, mutta toisinaan selvästi enemmän ex tempore -pohjaisen. Esim. ex-metsuri Juulian taisi soololleen saada kolmekin omstarttia, joista eka vaikutti harjoitellulta ja pari jälkimmäistä enemmänkin improilta. Omstartteja huudeltiin toki myös puherepliikeille – niiden uudet versiot olivat useinkin anakronistisia, mikä teki niistä kevyellä tavalla hauskoja. Melko vähän omstartteja huudeltiin tällä kertaa orkesterille (jonkun Titanic-pätkän taisi huilisti lirvauttaa) ja vielä vähemmän tekniikalle.

Myös tanssi on speksin vahvoja puolia – jos se ei ihan ammattitasolle nousekaan, niin ihastuttavan viihdyttävää ja taitavaa showtanssia nähtiin hyvinkin monin paikoin sopivasti breikki-, vogueing-, flamenco- jne. vaikuttein höystettynä. Jos kaikki koreografiat eivät olleetkaan huikean vaikeita, niin tanssissa riitti runsain mitoin uskallusta, heittäytymistä ja vauhtia – jopa siinä määrin, että toisen miestanssijan (feikki) nännirengaskin taisi pudota 🙂

Teekkareiden speksi tuntuu – teemasta riippumatta – olevan aina takuuvarma hyvän mielen lähde. Ei todellakaan ihan turha saavutus!

(Nähty: 7.4.2014, Aleksanterin teatteri)