Yleensä Tampereen viettelyksistä pääsen nauttimaan lähinnä kesällä Teatterikesän aikaan, mutta nytpä tuli tehtyä pikavisiitti illalliselle Hellaan & Huoneeseen. Tämä taisikin olla jo 10. kerta tässä mainiossa fine dining -ravintolassa.

Aluksi saimme lasilliset cavaa, jolla olikin hyvä huuhtaista keväiset katupölyt pois kurkusta. Kuten ennenkin, tarjolla oli 8 ruokalajia, joista saattoi valita 1-8 kpl. Valitsimme 8 kpl. Otin myös viinipaketin; autoileva seuralaiseni pärjäili vähemmällä (eipä tullut kysyttyä alkoholitonta juomapakettia, vrt. Ask).

Leivät tuotiin pöytään ”puussa”, josta niitä saattoi napsia kätevästi tarpeen mukaan omassa tahdissa ilman, että kenenkään olisi tarvinnut kiikutella leipäkoria pitkin salia. Hauska ja ihan toimiva ajatus.

Amusena oli suupala kylmäsavusiikaa, siian mätiä ja sitruuna- creme fraichea. Erittäin onnistunut amuse, niin kokonsa kuin makunsa puolesta, teki tehtävänsä eli herautti vedet kielelle seuraavia makuja odotellessa.

Ensimmäinen alkuruoka oli listan mukaan punakaalia ja vuohenjuustoa. Sinistä ja violettia harvemmin näkee vallitsevana värinä etenkään ei-makeissa ruoissa, mutta tätä annosta tämä uskaliaan kaunis väri hallitsi – punakaalipyreenä. Punakaalia oli myös muissa muodoissa, samoin vuohenjuustoa, josta oli tehty moussea, keksi ja – tippaleipäpaloja. Herkät mutta hienot maut; kaali ei ole suosikkejani, mutta tässä maku oli suunmyötäinen ja sopi yhteen hienosti vuohenjuuston kanssa, tavallisemman punajuuren sijasta.  Viini, Henri Bourgeois’n Sancerre Les Baronnes (2012), ei vahvoine sauvignon blancin ominaisaromeineen ollut makuuni mikään lipittelyviini, mutta kyytipoikana kiritti annoksen makuja mainiosti.

Toinen alkuruoka piti sisällään vedenelävää: kampasimpukkaa ja fenkolia. Kampasimpukka 0li täydellisesti paistettu ja herkullinen; kampasimpukkaa oli lisäksi ainakin chevice-petinä. Fenkoli oli pyreenä, lisäksi mukana oli tillipyreetä, joka teki koko annoksesta hämmentävällä tavalla jopa raikkaan. Blauensteinerin Gruner Veltliner Rassing oli maukas juoma ja sopi makuihin hyvin muttei tuonut suurta lisäpotkua annokselle.

Kolmantena alkupalana saimme häränhäntää, piparjuurta ja persiljaa. Pintasavustettu glaseerattu häränhäntä oli hauskasti häntämäisessä muodossa, useimmitenhan sitä saa prässättynä nelikulmioksi, ympyräksi tms. geometriseksi kuvioksi; lihassa oli myös mukavasti purutuntumaa eli ei pelkkää mössöä niin kuin joskus eteen on kannettu, samoin maku oli erinomainen. Piparjuurta oli hännän jalustana toimineessa briossissa sekä majoneesissa, yrttistä lisämakua toi vihreä perslijapyree. Annoksesta teki erityisen kauniin hienonvärinen 68 °C lämpötilaan kypsennetty keltuainen, mutta makumaailman kannalta se oli omasta mielestäni vähän turha, vähän jopa tarpeettomasti vaimensi muita makuja. La Louvièren merlot Le Coquin säesti makuja (keltuainen poislukien) hienosti.

Eka pääruoka oli kalaa, kampelaa ja kukkakaalia. (Hiukkasen odotin, että tässä välissä olisi tullut joku suunraikastin, kun siirryttiin lihasta ja punaviinistä ”väärään suuntaan” eli kalaan ja valkoviiniin – muttei näitä klassisia periaatteita taida enää kukaan noudattaa :-)) Kala oli kampelaksi hyvinkin maukasta, ja kukkakaalilisukkeet sopivat siihen täsmällisesti. Sopivaa lisäväriä ja -makua toi kurkku marinoituna ja kaviaarina. Lasissa saksalainen pinot blanc, Friedrich Beckerin Schweigener Weißer Burgunder (2012), oli annokselle hyvin toimiva täsmäviini.

Lihapääruokana oli Mantereen luomukukonpoikaa ja hamppua. Hamppu – ainakin itselleni melko harvinainen tuttavuus – oli friteerattuina siemeninä ohran kera sekä siemenistä ja hamppuöljystä tehtynä pestona, lisäksi annokseen kuului raikkaan sitruunainen kastike ja pari pakollista mutta iloisen väristä juurekasta. Juomana makoisa viini Loiren laaksosta (Domaine de la Perruche) toimi hienosti yhteen ruoan makujen kanssa.

Alku- ja pääruokien jälkeen kohti juustoa ja jälkkäreitä! Juustona, Camembert & ”Calvados”, oli sopivan kypsää kermaisen pehmeää camembertiä, jolle omenaiset lisäkkeet olivat onnen omiaan: siiderissä mainoidut pikkuruiset omenakuutiot ja calvados-geeli. Myös lasissa oli omenaa, Pacory Cidre Fermier. Vain yksi juusto, mutta selkeä ja herkullinen makukokonaisuus.

Keittiö yllätti ilahduttavasti pienellä esijälkkärillä: nokareet passion-jäätelöä ja basilikamoussea, hieno makuyhdistelmä!

Aiempien väri-ilottelujen vastapainoksi eka jälkkäri, sitruunaa ja salmiakkia, oli mustavalkoinen ja sisälsi nimensä mukaisesti kahta keskenään hyvin toimeentulevaa makua mitä moninaisimmissa muodoissa ja tekstuureissa: lakritsia pesusienimäisenä ja hiekkakivihenkisenä, sitruunaa sorbettina, geelinä ja vaahtona, jne. Viini, Montsantin Mistela Negra, oli oikein kelvollinen punainen jälkkäriviini, mutta lakritsin ja siruunan hieno keskinäinen harmonia ei tuntunut sitä kaipaavan kolmanneksi pyöräksi – nautin sen siis erikseen.
Aivan liian pian oli jo viimeinen ruokalji vuorossa: jogurttia ja raparperia. Raperperia löytyi lautaselta ainakin marinoituna/hillottuna,  kuivattuna ja liemenä, jogurttia taas marenkina, moussena ja jäätelönä. Peräti herkulliset maut! Lasissa, jos illan tässä vaiheessa enää sain muistiini sullottua oikein, oli mainion makeaa tšekkiläistä gewürtztramineria.

Viimeisten muutaman vuoden aikana olen vuosittain käynyt muutaman kerran Hellassa & huoneessa, ja ruoan luovuus, kiinnostavuus ja laatu ovat pysyneet tasaisesti korkeina. Myös viinit ovat kiinnostavia, ja lähes aina hyvinkin nappivalintoja ruoille. Omissa vertailevissa arvioissani Hella & huone pysyy tukevasti kärkikahinoissa Murun rinnalla – Hellassa & huoneessa ruoka on kiinnostavampaa, kun taas juomien ja palvelun osalta Muru tuntuisi vetävän piirun verran pidemmän korren.

(Käyty: 12.4.2014)