Ravintola Nokassa ei ole tullut käytyä aikoihin, vaikka sieltä olenkin saanut vain hyviä kokemuksia. Nyt asiaa tuli korjattua, kun kävimme duuniporukan kanssa siellä illallisella.

Oli hiukan sateinen ja tuulinen kevään iltapäivä ja käveltäessä Kaupptorilta Nokalle tuli mukavan vilpoisa ja kostea olo. Niinpä pyysin aluksi jotain lämmintä, ja sain lämpimän juoman puolukkamehusta ja calvadoksesta – itselleni ihan uusi makuyhdistelmä, mutta peräti mainio. Ravintolaa valittaessa oli houkuttanut erityisesti netissä ollut Nokka villinä -menu, joten sillä mentiin. Menun juomapaketti perustui kokonaan itävaltalaisen Sepp Moserin viineihin.

Amusena saimme espresso-kupilliset kuohkeaa ja kermaisen herkullista maa-artisokkakeittoa. Itsekin tätä keittoa joskus tehneenä on todettava, että maku ja rakenne olivat erittäin onnistuneita.

Ensimmäinen varsinainen menun ruokalaji oli parsaa, luomumunaa ja Saimaan savumuikkuja. Ranskalainen (kotimaista ei kuulemma vielä ollut saatavana) vihreä luomuparsa oli juuri sopivaksi keitettyä, ja sen kera oli pari erinomaisen herkullista savumuikkua – niitä oli sipelletty myös munalisäkkeen joukkoon, mikä teki siitäkin varsin maistuvaa. Viininä Muscat Ottonel (2012), jonka tuoksu oli huomattavan paljon kukkaisempi kuin maku, joka toimi ihan hyvin annoksen kanssa.

Seuraavaksi saimme ilmakuivatun kyytön syrjähyppyä: kyyttönaudan erittäin maukasta vaikkakin melko suolaista ilmakuivattua lihaa ja Saloniemen Syrjähyppy-chevrestä tehtyä moussea. Kaunis annos ja mainio makuyhdistelmä, jolle punaviini, Zweigelt Hedwighof (2011), pärjäsi ihan mukavasti.

Viimeinen suolainen ruoka oli kalaa: paistettua villikalaa, nokkosta ja savustettua ahvenenmätiä. Enpä kirjannut ylös, mitä tämä isompi villikala oli, mutta eipä tuo haittaa, se olikin koko menun ainoa heikko lenkki: hyvin mieto ja ruotoinen pala. Nokkonen oli maukkaana flanina. Annoksen muista komponenteista paistetut pikkukalat ja mätikastike olivat peräti herkullisia. Lasissa Grüner Veltliner Breiter Rain (2011) komppasi hyvin.

Menun väliraikastin, koivugranite, osoittautui erittäin positiiviseksi yllätykseksi: pieniltä vaaleilta koivunlehdiltä, vastalta, saunalta maistuva jäähile oli huikean maukasta ja herätti pöydässä iloista puheenporinaa.

Myös jälkkäri yllätti: palsternakkaleivos ja mansikka-raparperisorbetti oli mainio kokonaisuus: palsternakka on oman makuni mukaan melko turha juureslisäke, mutta makeassa leivoksessa sen hento maku toimi hienosti, etenkin sorbetin kera. Viinipaketista löytynyt Pinot Blanc Beerenauslese ”Liquid Gold” (2012) oli juurikin sopivan makea pari tälle jälkiruoalle.

Kokonaisuutena varsin onnistunut menu, jossa pientä vikaa vain kala-annoksen yhdessä komponentissa. Juomapaketti perustui yhden tuottajan viineihin, mikä lähes väkisin johtaa kompromisseihin – jälkiruokaa lukuunottamatta ihan nappiyhdistelmiin mielestäni ei tässä ei aina ylletty, mutta ihan hyvin ruokien kanssa toimivia juomia kaikki toki. Nokan palvelu oli ystävällistä, huomaavaista ja asiantuntevaa. Kaikkiaan mitä mainioin kokemus.

Aterian jälkeen osa porukastamme päätti vielä tutkia Nokan calvadoksia – perinteisestihän Nokassa on ollut erinomainen valikoima juuri näitä jaloja omenatisleitä. Niin tuntuu olevan edelleen: laskeskelin listalta yli 40 erilaista calvadosta. Nautimme lasilliset 20 vuotta kypsytettyä domfrontais’ta.

Lasiseinäinen keittiö ja Nokan lämmin tiiliseinäinen sisustus

(Käyty: 8.5.2014)