Kansallisbaletissa käynnistyi viime syksynä nuorisoryhmä Jane ja Aatos Erkon säätiön 3-vuotisella taloudellisella tuella. Mahdottoman hieno homma! Kansallisbaletillammehan on balettioppilaitos, jossa tanssijoita koulutetaan ihan pienestä pitäen, mutta nuorisoryhmä auttaa jo valmistuneiden nuorten tanssijoiden työllistymistä ja kehittymistä – ja arvatenkin se toimii samalla myös rekrytointikanavana eli väylänä löytää ja arvioida hyviä ehdokkaita kiinnitettäviksi Kansallisbaletin ”varsinaiseen” tanssijakuntaan.

Nuorisoryhmän jäseniä on vilahdellut corps de ballet -rooleissa eri esityksissä pitkin vuotta, mutta kevätkauden lopulla heillä oli Alminsalissa oma gaala-henkinen iltansa, jonka ohjelmaan kuului koko joukko lyhyitä teoksia tai otteita. Ryhmän kymmenestä jäsenestä illassa tanssivat Suvi Honkanen, Vilma Hyrkäs, Andrea Laššaková, Hanako Matsune, Susmita Meyer-Rochow, Thibault Monnier, Pauliina Pakarinen ja Hasan Topcuoglu. Gaalan juonsi Kansallisbaletin tanssija Teemu Tainio omintakeisen huumorinsa ryydittämänä.

Illan eka esitys, Petipan Paquitasta katkelma, jota Kansallisbaletin balettimestari Ingrid Němečková oli muokannut hiukan solistisempaan suuntaan, antoi hyvin kuvaa ryhmän klassisesta osaamisesta, joka pieniä satunnaisia horjahduksia lukuunottamatta olikin mainiota kautta linjan; hymyt ja ilmeetkin muistettiin pitää hyvin hallinnassa jopa nostoissa, mikä välillä tahtoo unohtua jo pidemmälle ammatissa ehtineiltäkin. Omaan makuuni tällainen kovin klassinen hypähtely useinkin kuivahtaa pitkästyttäväksi, ja niin lähes kävikin alun ryhmäkohtauksissa, kunnes soolo-osuuksissa oli enemmän mielenkiintoa ja tanssijat pääsivät kunnolla loistamaan osaamisellaan.

Kiinnostavampaa liikettä oli nykytanssiteoksissa. Nuorisoryhmän Thibault Monnier oli kokeillut taitojaan myös koreografina: Sur le Fil oli varsin sujuva ja monipuolista liikekieltä sisältävä teos, joka toimi erityisen hyvin yhteen musiikin kanssa. Toinen nuorisoryhmäläisen koreografia, Vilma Hyrkäksen oma soolo Mad Hope, puolestaan oli hyvin intensiivinen, vereslihaisen ahdistuneen oloinen; ei pakonomaista mutta jonkinlaista liikeen välttämättömyyttä välittävä teos, jonka tulkintaan Hyrkäs tuntui heittäytyvän pidäkkeettömästi. Illan toinen soolo oli Kansallisoopperan tanssijan Emrecan Tanisin Corridors, jonka  Pauliina Pakarinen tnassi sujuvan kauniisti.

Kansallisbaletin Anna Sariolan ja Eemu Äikiön A Brief Case oli oivaltan hauska ja elävän mielenkiintoinen teos, joka tarjosi nuorille tanssin lisäksi myös muuta näyttämotaiteen haastetta: puhetta, tarpeistoa, jne. Hienoa, että etenkin nuoret tanssijat ja koreografit tekevät tällaisia humoristisia ja hauskoja teoksia ja siten monipuolistavat tanssijoiden ilmaisuskaalaa klassisten ryppyotsaisempien teosten rinnalla! Illan viimeisestä esityksestä, Mats Ekin På Norrbotten -katkelmasta, jäi yllättävän vähän muistijälkiä, sen enempää hurmion huippuja kuin ankeuden alhojakaan – paitsi se, että ryhmä tanssi erityisen hyvin yhteen etenkin joukkokohtauksissa.

Tanssillisesti ja taidollisesti ilahduttava ilta – toivottavasti monia näistä tanssijoista nähdään jatkossakin myös ”aikuisryhmässä”.

(Nähty: 9.5.2014)