Lievästä pedanttisuudesta kärsivänä/nauttivana olen reilut kymmenkunta vuotta pitänyt Excelissä kirjaa esityksistä, joita olen nähnyt. Kuulostaako nördeltä? Jo vain, mutta vanhempaa valtiomiestä lainatakseni: ”so what”.

Sivupoluilta takaisin asiaan: tuo mainittu lista väittää, että olisin käynyt kauniissa Oopperatalossamme jo peräti 100 kertaa (sadas oivallisen osuvasti tasoltaan juhlava Kenneth & Friends -gaala), jos mukaan lasketaan vain maksulliset esitykset – ja tuon päälle vielä ilmaistilaisuudet kuten teosesittelyt, avoimet ovet, Pro Operan tilaisuudet, muiden toimijoiden talossa järjestämät tilaisuudet, jne. Tahti on hiukan kiihtynyt: takavuosina kävin n. 1-10 kertaa vuodessa, tänä vuonna käyntejä on kertynyt jo kymmenkunta pelkästään kevätkaudella.

Oopperatalosta onkin tullut vähän kuin olohuoneeni (siistimpi tosin), johon on aina kovin kotoisaa tulla. Tuttuus ja huikeat esitykset ovat toki tärkeitä syitä tähän tunteeseen, mutta väheksyä ei voi myöskään ystävällisen ja osaavan aulahenkilökunnan (vahtimestarit, narikkahenkilöt ja tarjoiluväki) merkitystä. Myös esim. väliaikatarjoilut ovat ihan eri tasoa kuin muissa suurissakaan taloissa (ml. viinibaari, jonka valikoima on suppea mutta hyvä) – tavakseni onkin muodostunut tulla ajoissa ottamaan suolapalaa ennen esitystä samalla, kun tutustun käsiohjelmaan – makean jälkkärin voi sitten nauttia väliajalla. Puitteet siis tuskin jättävät isosti toivomisen varaa.

Opperan esitykset, etenkin tanssiesitykset (joita on 2/3 sadasta), ovat em. listallani yliedustettuina verrattuna muiden esitystaiteen toimijoiden esityksiin. Ehkä siksi, että täällä kokemukset jaksavat sävähdyttää jopa tällaista suurkuluttajaa vielä tehokkaammin ja useammin kuin monien muiden toimijoiden – ja samasta syystä näitä käyntejä on varmasti myös kertynyt em. kohtuuton määrä. Edelleen, sadannella kerrallakin, vatsassa tuntuu suloinen odotuksen kihelmöinti, kun valot sammuvat – tai jo siinä vaiheessa, kun oboisti aloittaa virirtysrituaalin ja muu orkesteri hetkeksi hiljenee.

Harvoin, jos koskaan, odotus on ollut turha. Siitä lähtien, kun aloin pitää tätä blogia, olen käynyt Oopperatalossa 19 maksullisessa esityksessä, joista 13 on päätynyt blogiin. Eivätkä loputkaan ole olleet pettymyksiä, omaan makuuni eivät vain niin huikeita elämyksiä, että olisivat innoittaneet kirjoittamaan. Usein esityksen jälkeen suuntaan bussipysäkille lievän hurmion vallassa, vähän kuin pilven päällä kävellen – varma merkki nautintokokemuksen erinomaisuudesta!