Muisti-/mielikuvani Puijon tornin ravintolasta muutamien vuosien takaa ei ollut kovin mairitteleva: upeat puitteet (pidän korkeista paikoista…) mutta nuhjuinen ympäristö ja parhaimmillaankin korkeintaan keskinkertaista ruokaa. Siksipä en sinne vuosittaisilla Kuopion-kesäreissuillami ollut palaillutkaan.

Tänä kesänä kuitenkin tutkailin listaa netissä, ja se näytti ihan mielenkiintoiselta – niinpä päätin mennä nauttimaan pitkän sunnuntailounaan. Sääkin suosi, vaikka muuten onkin osin koleahkoa kesäviikkoa pidellyt.

Alkuun otin listalta juoman nimeltä Hummaus – arvatenkin kyse on humaus-sanan paikallismuodosta eikä niinkään hummaamisesta 🙂 Mukavan makea omenaisen sitruksinen drinksu.

Tarjolla oli muutamia valmiita menuja, mutta ne olivat kovin lyhyenläntiä pitkäksi lounaaksi. Niinpä valitsin Savo-menun, johon ymppäsin ylimääräisen alku- ja jälkiruoan.

Menun alkuruoka, savustettua ahventa, pekoni-crèmea ja voilunta maalahden limpun kera, tarjottin kauniilta puulautaselta. Affena oli kerrassaan herkullista ja pekonikreemi ja voilumi toivat siihen hyvin sopivaa lisävivahdetta ja mehevyyttä; jopa kurkkulisäke toimi tasapainottaen rasvaisempia lisäkkeitä. Erinomainen annos! Viininä Willm Pinot Gris, mielestä vähän räyhäkkäästi päällekäyvä näin herkkien makujen kanssa.

À la cartelta menun sekaan sujauttamani lisäalkuruoka oli paahdettua peuranfileetä, tattimajoneesia ja pikkelöityjä vihanneksia. Peura suli suussa, mahtavan herkullista ja pehmeän mureaa! Tattimajoneesi oli hyvin mietoa, mutta kaikki komponentit, ml. etikkavihannkset, yhtäaikaa maisteltuina muodostivat hienon makuelämyksen, johon myös viini, Viña Leydan pinot noir, riemukkaasti yhtyi. Lautasena oli kivilaatta, joka oli ehkä vähän pienen kinkkana – hiukkasen pelkäsin, että en osaa pysytellä laatalla vaan sotken pöytäliinan 🙂

Lievä järkytys oli edessä seuraavaksi: otsikolla ”mureaksi haudutettua porsaan karetta, villisalvia-pekonikastiketta ja kahdesti paistettua perunaa” eteen rötjäytettiin sikasuuri annos porsasta. No, kun jätti todella reilut rasvakerrokset syömättä ja luut kaluamatta, jäi jäljelle ihan kohtuullinen määrä supermureaa ja mehevää herkullisen maukasta possua – kastike oli ihan hyvää, vaikkei mehevä possu olisi sellaista edes kaivannut. Peruna oli ihan ok, mutta muut kasvislisäkkeet (oisko ollut salaatin sydäntä ja endiiviä grillattuina) jätin väliin, jotta lihalle jäisi tilaa 🙂 Lasissa italialainen Sponsà Veronese toimi hyvin possun kanssa eikä ollut hullumpaa sellaisenaankaan.

Menun mukainen jälkkäri, mustikkakukkoa, mesiangervojäätelöä ja mantelipralinea oli mauiltaan hennohko mutta herkullinen. Rukiin, mustikan ja mesiangervon maut sopivat hyvin yhteen. Sen sijaan viini, sellaisenaan erityisen herkullinen Pasific Rim Framboise, oli omaan makuuni huimasti liian tuhti ruoan herkille mauille, joten sen nautiskelin erikseen jälkkärin jälkeen.

Kakkosjälkkäriksi olin vielä listalta valinnut hillottua tyrnimarjaa, lakritsa-mascarponevaahtoa ja paahdettua valkosuklaata. Kerrassaan upeat maut, niin kukin komponentti erikseen kuin kaikki yhdessä – edes tyrni tai lakritsa ei dominoinut vaan kaikki pelasivat hienosti yhteen. Myös runsaan aromaattinen viini, Muscat de Beaumes-de-Venise Vidal-Fleury, täydensi makuja hienosti.

Lopuksi maistui vielä espresso – disgestiivivalikoima ei ilmeisesti ollut laaja, niinpä valitsin ”calvadoksen”, joka ilmeisesti oli Busnelia.

Kaikkiaan varsin positiivinen kokemus. Ruoka on hyvää, paikoin jopa erinomaista. Ruokien esillepanoon oli myös kiinnitetty onnistuneesti huomiota, toisin kuin mielikuvani mukaan männävuosina. Kauniita, herkullisia annoksia siis. Viinisuosituksissa oli omaan makuuni vähän horjuvuutta, mutta missäpä ravintolassa ei olisi, makuasioista kun on kuitenkin kyse. Vanhan muistikuvani mukaista nuhjuisuutta ehkä edustivat vielä hassunnnäköiset tuolit, mutta kyllähän niissäkin ihan mukavasti istui; pyörivän ravintolan lievä nykivyys toi myös pientä ajan patinan fiilistä. Palvelu oli asiallista ja ystävällistä vaikkei ehkä kovin kokenutta.

Jos ruoka pysyy tällä tasolla tai paranee, niin kyllä tänne kelpaa ensi kesänäkin tulla!