Iltakattaus Murussa: sisään iltakahdeksan kieppeissä ja ulos joskus puoli yhden maissa – mukavan kiireetön tahti viidelle ruokalajille.

Alkusamppanjaksi Murussas on yleensä jotain, nyt Samuil valitsi ajankohtaisen vaikka vähän massatuotteelta vivahtavan kausisamppanjan Taittinger Brut Réserve Collector 2014 FIFA World Cup™, joka on Taittingerin huomionosoitus menossa olevalle potkupalloilukilpailulle. Yllättävä veto, yrittää assosioida samppanjaan urheilun ähistävän hikinen epämukavuus, mutta siitä huolimatta ihan kelpo samppanja. Ja hienoa, että samppanjatalokin noteeraa urheiluharrastuksen – ja vaikka toki toivoisinkin nuorison mieluummin harrastavan kulttuuria, niin onhan urheilukin sentään joviaalimpaa kuin mummojen potkiminen kadulla.

Ruoasta ei tällä(kään) kertaa keskusteltu vaan jättäydyimme tyysin Samuilin ja keittiön osaaviin käsiin. Ensimmäinen käsityö oli särki-lohi-ceviche avokado-wasabi-kreemin ja marinoitujen kurkkujen kera. Särki on väheksytty mutta herkullinen kala ja sopi hienosti osaksi melko vahvahappoista cevicheä, jonka kanssa toimi hienosti myös dourolainen Vale da Poupan moscatel (joka sellaisenaan tosin oli vähän ehkä outo).

Välirisotossa oli vihreätä parsaa ja päällä napotti viiriäisen uppomuna. Risotto, kuten Murussa aina, oli juurikin hyvässä kypsyydessä ja maultaan herkkua, johon munakin kävi hienosti. Parsasta en ole oikein koskaan osannut hullaantua, minun kirjoissani se on vain yksi vihreistä vihanneksista ja sellaisena ihan jees – tässä siinäkin toki hyvä ja sopivan purtava kypysyys. Lasissa yllättävänmakuinen Chateau de Fosse-Seche Arcane Blanc tuki risottoa ja parsaa mainiosti.

Pääruoaksi saimme vasikan poskea, puikulaperuna-herne-pyreetä, kantarelli-herne-paistosta ja rakuunavaahtoa. Posket aina vähän pelottaa sen jälkeen, kun jossain sain huonosti siivotun kalvoisen rasvaklöntsäisen poskenpalan – tässä sellaisesta ei ollut tietoakaan vaan hyvin siivotun lihan rakenne ja maku olivat koko lailla täydellisiä. Herne ja pikkiriikkiset kantarellit raikastivat makua mukavasti. Upea toscanalainen Ciclope Rosso Toscano (2009) oli nappikaveri ylikypsälle lihalle ja maistui sellaisenaankin.

Juustolautaselta löytyi pehmeänkermaisen herkullinen lehmänmaitojuusto La Marcaire ja puolikova lampaanmaidosta tehty maukas Ossau-Iraty. Lisänä olivat perinteiset, koetellut ja hyviksi havaitut ohut näkkäri ja hapakirsikka-chutney. Laseihinkin Samuililla oli tarjolla herkku, Burmester Tordiz 40 years old tawny, joka oli väriltään yllättävän punainen mutta maultaan erinomaisen viettelevä portti.

Jälkkärinä oli köyhät ritarit -variaatio Murun tapaan: paahdettua briossia, jogurttisorbettia, valkosuklaakreemiä ja marinoituja mansikoita. Mainiot komponentit, jotka soivat hienosti yhteen – herkullinen jälkiruoka! Hunajaisen hedelmäinen Huxelrebe Auslese Bio Lorenz toi oman hienon lisnsä makujen harmoniaan.

Perinteisesti kahvin kanssa pyydän jotain outoa viinaa. Nyt kävi pieni väärinkäsitys ja saimmekin outoa viiniä, jotain libanonilaista. No, väliviinihän aina käy, ja on hauskaa tutustua uusiin outouksiin!

Espresson kanssa saatiin kuitenkin myös sitä pyydettyä, tällä kertaa Nikolaihofin marillenbrandia eli aprikoosibrandya. Mukavan aprikoosista eikä lainkaan pontikkaista. Kahvin jälkeen olisi pitänyt nostaa persukset penkistä ja lähteä nukkumaan, mutta kun ei lähdetty, niin otettiin vielä yhdet – itselleni maistuu loppuillasta lähinnä vain makea, mihin Vieira de Sousa 10 Year Old White Port tuli kuin tilauksesta.

Taas hieno ilta murusten hyvässä hoidossa!

(Käyty: 26.6.2014)