Helsingin edustan saarien kesäravintolat ovat ylen viehättäviä – meri on vaikuttava ympäristö säällä kuin säällä, myös sateisena kesäpäivänä kuten tällä kertaa. Kävimme sunnuntaina ravintola Saaressa, joka nököttää Sirpalesaarella, siinä kivenheiton päässä Café Caruselista.

Aperitiiviksi otin Saaren kuohun, jossa mustikkalikööriä ja kuohuviinia – mukavan mustikkainen ”royal”-variaatio. Sunnuntain à la carte -lista oli karsittu versio, 2-3 kpl alku-, pää- ja jälkiruokia, mutta ihan houkuttelevan oloisia annoksia siitäkin löytyi.

Ennen tilattuja ruokia saimme amuseksi krustadit, jossa hunajalla maustetun smetanan seurana oli pala suolakurkkua. Hyvin simppeli mutta ihan mukavasti makunystyjä hereille töytäisevä palanen eli toimitti siis amusen tehtävän ihan pätevästi.

Alkuruoaksi useimmat porukastamme ottivat Sirpalesaaren salaisuuden, jossa oli kymmenkunta pikkukipollista erilaisia suolapaloja: sillejä, sienisalaattia, perunaa, ankkaa, peuraa, lohta, jne. Itse valitsin Ålvadoksella maustettua ylikypsää ankkaa, jonka kanssa tarjottiin omenahilloketta. Ankka oli vähän rilleten tai nyhtömeiningin oloista, oikein mureaa ja maukasta – Ålvadosta tosin en sieltä juuri löytänyt, mutta omenahillokkeen kanssa se toimi täydellisesti, paremmin kuin vastaava mutta Ålvadokseton ankka, jota muiden kupposissa oli.

Pääruoaksi muut ottivat päivän kalaa (kuhaa), minun valintani poikkeavana yksilönä oli härän sisäfileepihvi Saaren tapaan, seuranaan peruna-valkospulipaistosta, pekoni-sipulipyreetä, tummaa ryvässipulikastiketta sekä pekoniin kääräistyjä papuja ja porkkanasuikaleita. Olipa mainio tapa saada typötylsiin vihanneksiin hyvää makua: sujauttaa ne pekonikäärön sisään! 😉 Pihvi oli esimerkillisen hyvin paistettu, murea ja erinomaisen maukas, samoin pekoni-sipuli-pyree oli varsin huikeanmakuista eikä perunapaistoksessakaan mitään vikaa ollut. Ei ehkä suuria pisteitä annoksen luovuudesta, mutta hurmaavan herkulliset maut! Viiniksi suositeltu australialainen Rolling Shiraz oli ihan pätevä shiraz, vaikkei mehukas ja makosia annos viintä niin suuresti kaivannutkaan.

Myös jälkkäriksi otin ravintolan klassikkoa eli Saaren perinteistä tervajäätelöä, sen kanssa hilloa vadelmista ja mustikoista, tervasiirappia ja kaurakeksi. Keksi oli turha mutta ihan jees, sen sijaan jäätelön hienoinen tervanmaku oli hieno tuttavuus – ja yllättävän hyvin siihen sopi kuningatarhillo. Vielä suurempi yllätys oli, että tervalle ja muille mauille löytyi täydellisen hyvin sopiva viini: Lepaan viinitilan Mamsellin makea viherherukkaviini! Jonkin verran olen maistellut kotimaisten marjaviinitilojen tuotteita, ja ”punaviineistä” en oikein muista löytäneeni irvistämättä juotavaa, mutta ”valkoviineistä”, etenkin makeista valko- ja viherherukkaviineistä, on löytynyt hyvinkin suunmyötäisiä tuotteita (likööreistä ja tisleistä puhumattakaan). Tässä taas yksi sellainen, itselleni uusi, miellyttävä tuttavuus.

Hienostelukahveja ei ollut tarjolla, niinpä mentiin ihan peruskahvilla. Yllättäen löytyi myös outoa viinaa, vaikken aluksi sellaista edes tohtinut pyytää, ajattelin että jos nyt jotakin avecia edes. Hetken keskustelu osaavan oloisen tarjoilijan kanssa päätyi ravintolan itsesekoittamaan juomaan, jossa Koskenkorvaan oli mausteeksi lisätty tiivistä viherherukkamehua. Jääkylmänä ehkä snapsihenkiseksi ajateltu raikas kossujuoma toimi ihan mukavasti myös digestiivinä.

Laskua pehmittämään kanssa saatiin vielä palaset mustikkamaitosuklaata.

Hyvää ruokaa, ystävällistä ja osaavaa palvelua, silmää hivelevä meriympäristö ja vielä piknikillä olleiden valkoposkihanhiperheiden järjestämä väliaikaohjelma pihalla lasin takana. Kerrassaan erinomainen kokemus!

Väliaikaohjelmaa ikkunan läpi

(Käyty: 29.6.2014)