Outo homo oivaltaa

Tampereen teatterikesässä oli tänä vuonna monta mielenkiintoista esitystä – yksi niistä oli Off-ohjelmiston Outo homo, Juuso Kekkosen monologiesitys. Ennakkoon vähän hirvitti, että miten jaksaa kolmetuntisen monologin istua läpi, mutta hyvin jaksoin 🙂

Kekkonen puhuu minä-muodossa ja tiettävästi puhuukin omista kokemuksistaan ja tunnoistaan, vaikkei sinänsä olekaan tärkeää teoksen kannalta, onko kyse faktasta vai fiktiosta. Joka tapauksessa puhe ja sitä tukeva gestiikka olivat hyvin elämänmakuisia ja uskottavia, mutta eivät juuri hetkeäkään tylsiä: monologia voisi kuvata lähes stand-up-keikan kaltaiseksi esitykseksi sillä erolla, että irtovitsien sijaan tarinalla oli koko keston kattava jatkumon kaari. Esityksenä kaikkiaan siis erittäin viihdyttävä ja monologina taiteellisestikin ihan ansiokas.

Esityksen keskeisin kiinnostavuus liittyi kuitenkin sen sisältöön. Mitä Kekkonen siis jutteli? Liikkeelle lähdettiin paljon ennen muinaisia roomalaisia, mutta keskeinen sisältö oli elämänvalintojen pohdintaa liittyen etenkin pari- ja seksisuhteisiin. Mukana oli raflaavaakin sisältöä kuten ensimmäinen masturbointi, vapaaehtoinen lapsettomuus, polyamoria, BDSM, jne. – näihin media osin tarttuikin, mm. Aamulehden (14.8.2014, s. B14) toimittaja mainitsi Kekkosen kertoneen monologisaan ”elämästään sadomasokistisena homona” – luultavasti esitystä näkemättä, tai sitten ihan läppänä, mihin viittaa myös koko jutulle (ilmeisen humoristisesti) annettu tyypitys ”Analyysi”.

Itse poimin pari ihan muuta kiinnostavaa näkökulmaa. Kekkonen kertoi oivaltaneensa kuolevaisuutensa, kun 12-vuotiaana Kokkolan (vai oliko Kouvolan..) rautatieasemalla joi kaakaota ja söi munkkia: että elämä on rajallinen, että koska tahansa voi kuolla, joten elämästä pitää nauttia nyt eikä ehkä josku myöhemmin. Itselläni vastaava oivallus tuli vasta paljon kypsemmällä iällä ja paljon työläämmän prosessin kautta, mutta vahva elämäämäärittävä vaikutus sillä oli silloinkin: omat valinnat pitää tehdä niin, että voi olla vähintään tyytyväinen, ehkä peräti onnellinen, nyt eikä vasta sitten ehkä joskus.

Toinen, yksilötason ylittävänä asiana ehkä vielä tärkeämpi, juttu oli trans-näkökulma. Vaikka itse koen olevani ihan tylsästi cis-mies, pidän ihmisen sukupuoli-identeettiä erinomaisen kiinnostavana asiana. Arvostan Kekkosen kykyä popularisoida tämän haastavan kentän perusasioita trivialisoimatta ja huumorilla höystäen niin, että pitäisi mennä jakeluun ihan jokaiselle. Kekkosen tapa kuvata mm. cis-/trans-sukupuolisuutta on selkeä: syntymässä kätilö määrittää lapsen sulupuolen [taikasauvan heilautus], ja jos myöhemmin ihminen itse on kätiön kanssa samaa mieltä, on cis-, ja jos eri mieltä, on trans-sukupuolinen. Toki on sitten vivahteita ja poikkeuksia ja kaikkea, mutta hyvä pääsääntö tuo lienee.

Harmaata on kaikki teoria, mutta Kekkonen tuo esitykseen sateenkaaren värejä omakohtaisuudella: hänen kumppaninsa korjautti sukupuolensa naisesta mieheksi. Itsensä heterohkoksi ”määritellyt” Kekkonen siis seurusteli aiemmin naisen, sittemmin miehen kanssa. Hyvänen aika, pamahtiko hän siis kerta kaikkiaan homoksi? Vai mikä hän nyt sitten oikein on? Niinpä, ihmisen aivot ovat kategorisointikone ja selkeitä leimoja etsitään silloinkin, kun sellaisia ei ole oikein tarjolla. Sukupuolikategoria tuntuu erityisen sitkeältä ja jäykältä: jos henkilö on totuttu käsittämään naiseksi ja hän ”yks kaks” muuttuukin mieheksi, ympärillä olevien ihmisten voi olla erityisen vaikeaa sopeutua siihen – vaikeampaa kuin esim. ulkonäkömuutoksiin, joissa sukupuolioletus säilyy.

Miksi toisen ihmisen sukupuoli on meille tärkeämpi ja vaikeammin mielessämme muuttuva asia kuin vaikkapa hiusten väri tai määrä? Miksi sen muuttuminen mullistaa muiden maailmaa niin kovin? Pitänee kaivella, onko tätä tutkittu… Kekkosen esitys eräänlaisena omakohtaisena ”tapaustutkimuksena” on joka tapauksessa  mielenkiintoinen ja avartava ja siten hyvinkin suositeltava. Hän tekee (ilmeisesti sisällöltään hiukan muokattuja) keikkoja myös kouluihin otsikolla ”Outo homo menee kouluun”, mikä on erinomainen juttu.

(Nähty: 6.8.2014, Tampereen teatterikesä, Legioonateatteri)

 

Esityksen käsikirjoittaja, ohjaaja ja esiintyjä Aamulehden ja Teatterikesän keskustelutikaisuudessa

Esityksen käsikirjoittaja, ohjaaja ja esiintyjä panelistina Aamulehden ja Teatterikesän keskustelutilaisuudessa 6.8.2014.