Ravinteli Bertha on yksi kestosuosikkejani Tampereella, siellä eivät maut eikä palvelu ole koskaan pettäneet. Tällä kertaa oli hiukan tiukka aikataulu, vajaat pari tuntia vain aikaa, joten piti tinkiä menun pituudesta – mutta ei se määrä vaan se laatu, kuten tiedetään.

Niin kiire ei toki saa olla, ettei lasillinen jaloa juomaa maistuisi aluksi – vakiosamppanjan ohella Pasi toi tarjolle Clément Persevalin blanc de noirs’in, joka itselleni uutena tuttavuutena oli aperitiiviksi mukavan kuiva ja sopivan hapokas.

Ekassa ruokalajissa kampasimpukka, tilli, purjo kampasimpukka oli yllättäen murekkeena, jonka suuntäyteisen herkullisessa maussa oli selvästi havaittavissa molemmat sisältämänsä elikot, niin kampasimpukka kuin hauki. Lisänä oli kreemiä paahdetuista katkaravuista sekä marinoitua kurkkua ja purjoa. Kaunis annos, jossa herkät ja selkeät herkullset maut. Juomana herkulle taisi olla Schloss Reinhartshausenin sekoitus, jossa ainakin rieslingiä.

Pieneksi välikkeeksi otin kolmen ruokalajin menun täydennykseksi mustekalan, joka oli kypsennetty sous vide ja grillattu – joskus on tullut saatua mustekelan nimellä mauttomia pyyhekumin paloja, mutta tässä oli jo itsessään erityisen herkullinen maku ja rakenne oli mukavan rapea. Kipossa sen kaverina oli salaattia avomaan kurkusta, selleristä, salottisipulista ja kapriksesta sekä upean vahvanmakuinen pyree paahdetusta paprikasta. Viiniksi Pasi toi lambruscoa, Cleto Chiarli Vigneto Cialdini, joka runsaana ja mukavan pirskahtelevana sopi ötökälle oikein hyvin.

Pääruokavalintani oli possu, herne, maissi. Haudutetut niska ja poski olivat hyvin maukkaita ja pehmeitä possunpaloja. Possua oli myös vahvan ja rikkaan makuisessa dashi-liemessä, joka oli keitetty possusta ja merilevästä. Maissi oli annoksessa pyreenä ja herneet sellaisinaan – lisäksi vielä muutama myky. Erinomaisen maukas possuannos, jota säesti onnistuneesti lasissa Casanuova di Nittardi Chianti Classico (2010), joka sekin oli mainiota huolimatta Dario Fon epämääräisen taideteoksen sisältävästä etiketistä.

Aikataulurajoitteen vuoksi piti passata juustot, joten vähän brutaalisti suoraan jälkkäriin: suklaa, kerma, minttu. Berthalla on kiitettävä panostus myös jälkiruokiin, mitä makean ystävänä ymmärrän erityisesti arvostaa – esim. Taste of Helsingissäkin heidän taivaallinen jälkkärinsä oli yksi tapahtuman tähdistä. Annoksen nimessä ”minttu” tosin vähän arvelutti, mutta turhaan: se ei dominoinut annosta väkivaltaisen tunkkaisena niin kuin joskus vaan oli mukana hyvin mietona häivähdyksenä unelmaisen upeassa suklaa-ganachessa ja pannacotassa. Makumaailmaa täydensivät vielä kondensoitu maito ja paahdettu maitosuklaa. Huikean herkullinen jälkiruoka! Juomaa ei välttämättä olisi edes kaivattu, mutta hyvin sen kanssa silti Kracherin Beerenauslese sopi.

Espresson kanssa pyysin taas outoa ja erikoista, ja sain chileläistä Kappa-piscoa, muscatista valmistettua maukasta tislettä.

Berthassa on bistron välitön henki, mutta ruoka on jo lähellä fine diningia, mikä omaan makuuni on varsin optimaalinen yhdistelmä. Ruoat olivat tällä kertaa kaikki järjestelmällisesti erinomaisia ja vieläpä kauniita annoksia; mukaan ei ollut eksynyt yhtään (omaan makuuni) keskinkertaista. Viinit mainioita ja palvelu erinomaisen osaavaa, innostunutta ja persoonaalista. Huippumesta!

(Käyty: 6.8.2014)