Susanna Leinonen Companyn uusi teos Touch of Gravity kantaesitettiin Helsingin juhlaviikoilla, Oopperan Alminsalissa. Korografia oli luonnollisesti Leinosen itsensä, musiikista vastasi Kasperi Laine, puvuista Eerika Turunen, valoista Joonas Tikkanen, ja lavastuksen keskeisin osa eli videot olivat Jouka Valkaman luomuksia.

Teos on kuudelle naistanssijalle (Sanni Giordani, Tiia Huuskonen, Sara Kovamäki, Aksinja Lommi, Liisa Pietikäinen, Elisa Tuovila), jotka liikkuvat taitavasti erikseen ja yhteen lähes tarkasti kuin kellopeli. He ovat myös omaksuneet Leinosen fyysisen liikekielen, ”uuden ja oudon”, kuten Sanni Giordani kuvasi esityksen jälkeisessä keskustelutilaisuudessa. Oma huomioni siinä kiinittyy suuriin, voimakkaisiin liikkeisiin, tarkkoihin ja geometrisiinkin, mutta silti ihmiskehonmukaisiin. Täsmällinen aksentointi ja liikkeen suuri ulottuvuus tuntuuvat tässä välttämättömiltä, ja ne todella hallitaan. Vaikka teos on tehty naistanssijoille ja sitä tanssii kuusi naista, kyse ei todellakaan ole pikkusievän hentoisesta sipsuttelusta vaan voimakkaasta, vahvan fyysisestä liikkeestä, joka on nautittavan kaunista katsottavaa – ja virkistävää tarjoten ylen aikaa uutta visuaalista virikettä.

Näyttämön yläpuolella roikkuu kuutio, tai oikeastaan puolikas kuutio (hmm… täsmällinen termi taitaa olla suorakulmainen särmiö). Tämä läpikuultavalla kankaalla päällystetty kehikko toimii ”valkokankaana” eli sille projisoidaan teoksen video-osuuksia, jotka näkyvät usein sen kahdella seinällä, esim. särmiön etu- ja takaseinällä. Tämä efekti yhdessä kolmesta eri suunnasta tulevan projisoinnin kanssa tuottaa hauskan 3D-henkisen efektin. Videossa on käytetty suurnopeuskuvausta, jolla saa aikaan epätavallisia vaikutelmia, mm. tanssijat lentämään, kuten Valkama itse kuvaili. Kasperi Laineen äänimaailmassa yhdistyi surina ja rohina melodisempaan musiikkiin hyvin teoksen visuaalista maailmaa kompaten.

Keskutelussa esityksen jälkeen: Jouka Valkama (videot), Kasperi Laine (musiikki), Pirjetta Mulari (keskustelun puheenjohtaja, Tanssin tiedotuskeskus), Susanna Leinonen (koreografia) sekä Sanni Giordani ja Aksinja Lommi (tanssi)

Teoksen nimi viittaa painovoimaan, ja Leinosen mukaan teoksessa on kyse jollain lailla fyysisestä tai henkisestä alas vetävästä voimasta, painolastista, naamioiden putoamisesta, jne. Olkoon niin, mutta kuten todettu, nykytanssissa en kauheasti piittaa siihen mahdollisesti jemmatusta narratiivista. Jos piittaisin, olisi voinut pistää silmään ne visuaaliset vihjeet, jotka painovoimaan ehkä liittyivät: esim. Giordanin osittain killuessa vaijerin varassa vaijeri näkyi melko selvästi (se ei näkynyt, kun valot olivat himmämmät – pienellä valaistusmuutoksella ehkä siis saisi tämän korjattua); samoin toisen jalan ”puuttuminen” olisi näyttänyt uskottavammalta, jos mustan sukan materiaali ei olisi heijastanut valoa niin hyvin. Toisaalta esitystaiteen perustana on illuusio, jonka syntyyn minun katsojanakin tulisi osallistua eikä kiinnittää huomiota moisiin pikkujuttuihin 🙂

Annoin joka tapauksessa piut paut moisille kertoville vihjepiirteille ja niiden pienille puutteille ja otin esityksen esteettisenä elämyksenä – ja nautin suuresti!

(Nähty: 21.8.2014)