Race Horse Company: supersunnuntai

Nykysirkusta olen nähnyt kovin satunnaisesti, mutta yleensä pitänyt – siinäkin on usein lähes yli-inhimillistä fyysistä taituruutta, joka saa haukkomaan henkeä, samaan tapaan kuin erinomaisessa tanssissakin. Race Horse Companyn uusi teos Super Sunday todellakin täytti nämä odotukset ylivertaisesti!

Alkukohtaus, vakavanaamainen leikkihevosilla muodostelmassa klopsottelu pitkin näyttämöä, antoi ymmärtää, ettei tässä ihan ryppyotsaista esitystä olla tekemässä eikä näkemässä. Seuraavassa kohtauksessa kundit olivat karusellissa, joka pian muuttui hurjasti pyöriväksi helvetinpyöräksi, jossa hyppittiin ja kiipeiltiin elegantisti kuin apinanpojat.

Meno oli monin paikoin pelottavan näköistä – mielessä välähti moneen kertaan: ”olkaa nyt varovaisia siellä” – etenkin vipulaudan kohdalla oli ilmassa ihan välittömän vaaran tuntua. Tätä fiilista edesautti huomattavasti esiintyjien arkipäiväinen pukeutuminen ja ulkoinen habitus: jonkun Cirque du Soleilin viimeisen päälle viimeistellyn ammattimaisen ulkoasun sijaan tuli vaikutelma sekalaisesta kaveriporukasta, jonka kaljapäinen testosteronihöyryinen isotteleva rötvästely on lähtenyt vähän käsistä. Mutta tämä oli todellakin vain pintaa ja hämäystä, heppujen taito ja ketteryys olivat vähintään samalla tasolla kuin hullunrohkeuskin! Jopa breakdancea nähtiin, ihan osaavaakin.

Teoksella ei ollut erillistä ohjaajaa vaan taiteellisesta suunnittelusta vastasi itse esitysporukka (Mikko Karhu, Rauli Kosonen, Kalle Lehto, Odilon Pindat, Mikko Rinnevuori ja Petri Tuominen). Ehkä ammattimainen ohjaus olisi voinut tuoda teokseen jotain jatkumoa, nyt osat olivat vähän irrallisia, mutta tokko se olisi esityksen kokonaishuikeutta enää pystynyt paljoakaan nostamaan. Onnistuneet musiikkivalinnat tukivat menoa varsin hyvin.

2014-08-29 18-59-43 IMG_3428

Näyttämö ennen esityksen alkua

Ilman erillistä ohjaajaakin moni kohtaus oli toki hyvin koreografioitu ilmeitä ja liioiteltua gestiikkaa myöten – etenkin jäi mieleen ensin autolta näyttänyt vipu-linko-mikälie-systeemi, jossa kolmen miehen painolla nakattiin isoon lakanaan mies, joka ilmeisen läppä-henkisesti oli pukeutunut karrikoituun ”perinteisempään” sirkusakrobaatin erittäin niukkaan asuun. Kuten todettu, ryppyotsaisuudella ei oltu liikkeellä, vaikka valheellinen vaikutelma hengenlähdön likisyydestä lavalta tuon tuosta välittyikin.

Lisää sympatiapisteitä ropisi kosolti herttaisen nallen ansiosta – se mm. kirmasi yleisöön ja kouraisi takanani istuneen naisen syliinsä ja joutui myös singotuksi katapultilla korkeuksiin, sulkkuressukka.

Pakko on mainita myös se kohuttu kuolemanpyörä, eli pelottavan iso pitkulainen härveli, jonka molemmissa päissä oli sylinteri, johon mies mahtui sisään seisomaan – kuin kaksi suurta toisiinsa kytkettyä hamsterin juoksupyörää. Tätä on toki nähty ennenkin, tosin enemmänkin ulkomaisissa sirkusesityksissä – ”pieni” tolkuton tuunaus tosin oli tässäkin mukana: yksi miehistä kiinnitettiin remmeillä ja elmukelmulla toisen pyörän ulkokehälle siten, että kun pyörä pyöri hurjasti, niin heppu pyöri mukana pitkä tukka hulmuten ja maata viistäen. Hurjaa ja hullua – ja huikeata katsottavaa!

Esityksen kesto väliaikoineen oli parikymmentä minuuttia ennakkotietoja lyhyempi – mutta lipun hinnan jokaiselle sentille sai kyllä yllin kyllin vastinetta!

(Nähty: 29.8.2014, Helsingin juhlaviikot, Helsingin kaupunginteatteri)

Traileri: