Rinaldo in Estonia

Osuin näkemään Rahvusooper Estonian Rinaldon toisena iltaa – ensi-ilta oli ollut vain pari päivää aiemmin. Tämä oli myös eka kerta, kun ylipäätään näin Rinaldon kokonaan livenä näyttämöllä – jotkut pätkät, mm. hittibiisi ”Lascia ch’io pianga”, olivat toki oli tuttuja ennestäänkin, ja tarina jossain määrin myös.
2014-09-19 18-29-33 IMG_3766

Händelin 1700-luvun alussa sävältämän oopperan Giacomo Rossin kirjoittaman libreton tarina sijoittuu Jerusalemin seutuville ensimmäisen ristiretken aikaan vuoteen 1099. Goffredo on kristittyjen joukkojen komentaja, jonka tytär Almirena ja ristiritari Rinaldo ovat rakastavaisia. Vastapuolen johtaja saraseenikuningas Argante neuvottelee Goffredon kanssa muutaman päivän aselevon, jonka aikana jatkaa juonimista rakastettunsa, Damaskoksen kuningattaran, noita Armidan kanssa. Pimeiltä voimilta on saatu ennustus, että kristityt häviävät taiston, jos Rinaldo saadaan pelistä pois – niinpä päätetään kaapata Almirena. Myöhemmin vangiksi joutuu myös Rinaldo. Pelastuspartio Goffredon johdolla ja kristityn noidan avulla kukistaa kaapparit taikavoimin ja pelastaa rakastavaiset – ja lopulta tietenkin kristityt voittavat ja Jerusalem vapautetaan.

Ei pitäisi, mutta väkisinkin ensin kiinnittyy huomio sukupuolinäkökulmaan: Rinaldo on housurooli, alun perin altto-kastraatille kirjoitettu, mutta nykyisin  kontratenorin tai, kuten tässä, mezzo-sopraanon (Annaliisa Pillak) laulama miesrooli. Rinaldon rakastetun Almirenan roolin lauloi Heli Veskus kauniin kujertavalla sopraanollaan – hänen tulkintansa mm. jo mainitusta aariasta ”Lascia ch’io pianga” oli pysähdyttävä. Toisin kuin housuroolien kanssa joskus, tässä ohjauksessa rakastavaiset suutelivat kunnolla suulle – pois tarpeeton häveliäisyys!

Alun perin myös Goffredo oli kontra-altolle kirjoitettu housurooli, mutta pian ilmeisesti vakiintui, että sen laulaa tenori omissa housuissaan, tässä Mati Turi. Vielä on mainittava yksi erityisen sähäkkä naisrooli, noita Armida, jonka lauloi sopraano Kristel Pärtna, jolla oli huikeita kohtausia niin laulun kuin näyttelemisen osalta. Kaikkiaan tämä siis oli naislaulajien juhlaa. Sukupuolista on todettava vielä, että ”paha” noita oli tietenkin nainen ja ”hyvä” kristitty noita  mies – kuinkas muuten.

2014-09-20 18-54-44 IMG_3924Englantilaisten WIlliam Reltonin ohjaus ja Cordelia Chisholmin visuaalinen suunnittelu olivat perin viihdyttäviä, tahallisen humoristisiakin paikoin: Armida pisti pääosan esittäjät soittamaan lavalle kannettua leikkicembaloa kukin vuorollaan  raivoisasti (samalla kun Ivo Sillamaa soitti oikeaa orkesterimontussa), kukin mitenkin ”onnistuneesti” näytellen, kunnes lopuksi Armida itse soitti niin, että cembalosta nousi savu.

Vaikka tarina sijoittuu ensimmäisen ristiretken aikaan, näyttämökuva pääosin on päivitetty myöhemmän imperialismin, siirtomaa-ajan, kuvastoon, ja osin vielä modernimpaan: Armidan hoteissa hän ja hänen kolme fuuriaansa olovat pukeutuneet SM-henkisesti mustaan PVC:hen, ja genren parafernaliaa oli muutenkin lavalla piiskaa ja nänninipistimiä myöten (ei ihan käytössä tosin). Rinaldoa ansaan houkutelleet seireenit puolestaan olivat gestiikaltaan jotain modernin pissiksen ja halvan pornokuvaston väliltä. Jottei tule väärää käsitystä, painotettakoon, että em. visuaaliset elementit eivät suinkaan olleet törkyisiä vaan ”sopimattomuus” oli enemmänkin tilanteeseen ja aikaan sopimattomuutta ja siten ansaittua hilpeyttä herättävää. Sotaa oli ilmeisesti pyritty kehystämään leikiksi, isojen miesten lautapeliksi, mihin viittasivat nopat, sotilaita esittävät lapset ja mm. leikkihevonen, jonka selässä istuva Goffredon lapset ”uljaasti” rullasi näyttämöltä.

Händelin musiikki oli huikean kaunista, ei vain em. hittibiisi vaan ihan kautta linjan. Toki barokkioopperoissa itseäni usein haukotuttaa loputon toisto: yhden asian sanomiseen voi mennä viisi minuuttia, kun sama lause toistuu n^n kertaa. Toki tulkinta laulun ja näyttelemisen tasoilla tuo toistoihin variaatiota, mutta silti – vaikken MTV-sukupolvea koekaan olevani, niin lyhentää olisi ehkä voinut… ”simply too many notes”, niin kuin keisari sanoi Mozartille Milos Formanin elokuvassa 🙂 Mutta silti, kaunista musiikkia niin montussa Andres Mustosen johdolla kuin lavalla laulettuna, ja kaikkiaan vaikuttava produktio!

(Nähty: 20.9.2014, Rahvusooper Estonia)