Aika teokset – Horečná-Godani-Robbins

Kansallisbaletin syksyn triple bill Horečná-Godani-Robbins alaotsikolla ”Tanssin urbaanit utopiat” toi lavalle kolme aiemmin Suomessa näkemätöntä nykytanssiteosta kätevissä puolen tunnin annospaloissa, vanhin kolmenkymmenen vuoden takaa ja tuorein vasta muutama päivä sitten kantaesitetty. Ehkä juuri aika olikin jollain lailla näitä yhdistävä punainen tai ainakin kevyesti punertava lanka?

Illan avasi Jerome Robbinsin teos Glass Pieces ajan takaa vuodelta 1983. Nimi viittaa Philip Glassiin, jonka kamarimusiikkiteoksesta Glassworks (1981, osat Rubric ja Façades) sekä oopperasta Akhnaten (1984, 1. näytös, 1. kohtaus) teoksen musiikki on peräisin. Musiikki on hypnoottisen pulppuavaa, pienieleistä mutta suurenergistä sisältäen paljon toistoa olematta kuitenkaan helposti ohitettavaa äänimattotaustaa. Se toi vahvan tunneassosiaation Satyagrahaan, joka Akhnatenin tapaan kuuluu Glassin oopperatrilogiaan miehistä, jotka muuttivat maailmaa – samassa hengessä Robbinsin teos lienee aikanaan ollut käänteentekevä yhdistäessään hyvin erilaisia liikekieliä.

Ekassa osassa (Rubric-biisiin) yli 40 tanssijaa kävelee pitkin poikin näyttämöä ja väen vilinästä nousee vuoroillaan kolme paria lyhyisiin paritansseihin. Toisessa osassa (Façades) parikymmentä naista lipuu taustalla rivissä oikealta vasemmalle, kun edustalla Wilfried Jacobs ja Tiina Myllymäki tulkitsevat musiikin mukaisesti haikeankaunista paritanssia. Viimeisessä osassa (Akhnaten) musiikki on vahvarytmisempää ja tanssissa ensin miesten, sitten naisten ja lopuksi kaikkien ryhmäkohtaukset – leimallisena lievä jumppahenkisyys, mitä 1980-luvulta löyhähtävä asustus hikinauhoineen ei auta lieventämään. Kaikkiaan kuitenkin läpi koko teoksen hyvin mielenkiinnon ylläpitävää liikettä, joka toimi mainiosti yhteen Glassin huikean musiikin kanssa.

Vielä on mainittava erityinen ulkotanssillinen piirre, tai ehkei niin ulkotanssillinenkaan: illan kolmesta teoksesta vain tässä oli elävä musiikki, Kansallisoopperan orkesteria johti Dalia Stasevska. Eturivissä oli etuoikeus päästä seuraamaan hänen energistä ja voimakasta johtamisilmaisuaan – paikoin oli lähes vaikea valita, katsooko tanssijoita vai Stasevskaa, jonka tulkinta oli paitsi musiikin myös liikkeen ja gestiikan koreografian tasolla kiehtovaa. (Jos tämän intohimon voimalla ei johdeta vaikka mitä ytyrytinää, niin kysyn, millä sitten? 🙂

2014-09-23 19-29-02 IMG_3959

Väliajan jälkeen oli vuorossa Jacopo Godanin Spazio-Tempo, joka viittaa tilan ja ajan neliulotteiseen jatkumoon (ital. spazio-tempo, engl. space-time, suom. poikkeavasti aika-avaruus). Fysiikkaan, tai geometriaan, palautui hauskasti myös alun näyttämökuva, harmaa suuri laatikko, joka teoksen edetessä sai valoista elävää väriä seinilleen.

Musiikista ei valitettavasti jäänyt oikein mitään mieleen, joten siinä ei liene ollut mitään vikaa muttei myöskään syvällisesti puhutellut sydäntäni eikä maksaani. Tanssi sen sijaan oli elämyksellistä. Jos edellisessä teoksessa kontakti tanssijoiden kesken tuntui paikoin viileältä tai ohikävelevältä, Godanin teoksessa yhteys ja yhteisyys tuntui voimakkalta – alkaen jo alun muodostelmasta, jossa 12 tanssijaa kuin yhtenä oliona ensin henkäisevät yhteen ääneen – ja sitten tanssivat kuin yhteistä liikettä toistellen välillä yhteen ääneen rytmiä (”one-two-three-four-five-six-seven-eight”). Toki mukana on myös upeita sooloja (mm. Samuli Poutanen), duettoja, jne.

Erityisesti viehätyin runsaasta ylävartalon ja käsien käyttöä korostaneesta liikkeestä: kiertoja, ojennuksia, kurkotuksia – yllättäviäkin mutta toisaalta luonnollisia, kuin puu tuulen tuiverruksessa. Ylävartalon ja käsien tulkitsevuutta alleviivasi hienosti puvustus, jossa muutoin tummat verkkosukkatrikoot olivat ylhäältä, käsistä ja hartioista, vaaleat. Vaikka epäilemättä tarkasti koreografioitu, teknisen suorittamisen sijaan esityksestä välittyi monin paikoin spontaani pidäkkeetön liikkeelle antautuminen, jonka lumovoima on aina pettämätön.

2014-09-23 17-57-27 IMG_3952

Jos edellisiä saattoi katsoa ihan abstrakteina, oli Natália Horečnán uudessa teoksessa Utopia of Another Continent tarjolla tiheähköä narratiivia. Omaan makuuni kovin naivistinen, yksityiskohtainen ja alleviivaava tarina toteutuksen lihamyllynterineen ja ledipukuineen kaikkineen – mutta mikäs siinä, jos siltä pohjalta saa hyvän teoksen aikaiseksi, ja nyt oli saatu.

Teos alkaa lähes varkain: Ihminen (Antti Keinänen) makaa näyttämöllä, kun salissa on vielä valot päällä ja rapistelu ja psykosomaattinen köhiminen kesken. Pian paikalle saapuu Lapsi (Sara Saviola). Huikeiden, syvällä sisällä rooleissaan olevien Keinäsen ja Saviolan soolot ja varsinkin duetot, kohtaamiset, olivatkin teoksen hienointa antia. Toki mukana on muutakin väkeä: mm. Lapsen suojelijat (erinomaiset Johan Pakkanen, Frans Valkama, Eemu Äikiö) ja laaja joukko muuta sekalaista planeetan (planeettojen?) asujaimistoa.

Horečná kuvaa liikekieltään ”suttuiseksi neoklassismiksi”: puhtaan tanssin mausteena tulee olla pieni kerros likaa. Klassisia vaikutteita liikkeessä toki on selvästi, mutta onneksi sitä ”likaa” on runsaasti, mikä tekee liikkeestä maanläheisempää, verevämpää ja ainakin itselleni kiinnostavampaa.

Futuristis-fantasialliseen tarinaan tuo oman valloittavan lisänsä absurdi välikohtaus (”The Cow Land”): Lapsen suojelijat vetävät ylleen isot valkeat takit, joissa punaisia, keltaisia ja mustia isoja täpliä (kuin lehmillä), ja lavalle kirmaa maanviljelijä (Nikolas Koskivirta) jonkinlaisessa tirolilaisasussa tanssien epileptistä diskoa ja muuta ylen hämmentävää mutta ilohilpeyttä herättävää liikettä. Koskivirran hulvaton esitys osoittaa jälleen kerran hänen osaamisensa jatkuvan pidemmälle teatterillisen tulkinnan ulottuuvuuksiin kuin useimmilla muilla tanssijoilla.

Teoksen tarinassa Ihminen tekee parannuksen, mutta liian myöhään, koska kuolee sitten hetimiten. Käsiohjelmassa Horečná sanookin, että kaikki on kiinni ajoituksesta. Vaan onkohan vain? Aika on aikaa, sitä on loputtomasti – vaikka se kuluu, se ei vähene; mennyt on mennyttä, tulevasta ei ole takeita, on vain nyt. Miten koskaan voisi olla liian myöhäistä?

(Nähty: 23.9.2014)