Postres postuumisti

Kun luet tätä, on tuuli käynyt Postresin ylitse eikä sitä enää ole; se sulki ovensa lopullisesti eilen. Kävimme neljän hengen porukalla viimeisellä illallisella viimeistä edellisenä iltana.

Alkumaljoiksi otimme pullon Recaredon punaista luomu-cavaa, vahvan väristä ja maukasta kuohujuomaa. Valmiita menukokonaisuuksia ei ollut, joten napsimme listalta alku-, pää- ja jälkiruoat kukin makumme mukaan.

Alkuruoista löytyi hauskasti nimetty tattikokotti. En muista kokotti-sanaa aiemmin nähneeni pientä annospataa tarkoittavan cocotte-sanan suomennoksena – ”kokotti” ainakin omassa kielenkäytössäni on vakiintunut tarkoittamaan jotain ihan muuta. Tältäkään kokotilta ei puuttunut munaa, joka oli kauniisti hyytyneenä kantena todella herkullisen ja vahvasti tatin makuisen muhennoksen päällä. Hyvin lehtevät leipätikut täydensivät annoksen. Alkuruokien kanssa yhteiseksi viiniksi valittu melko kevyt mutta maukas pinot noir, burgundilainen Chassagne-Montrachet Rouge 1er Cru Clos Saint-Jean 2011, toimi tatin kanssa eittäin hyvin.

2014-10-24 19-49-35 IMG_4374_resize

Pääruoka, ankankoipiconfit, tarjoiltiin paistetun pancettan, haudutetun punakaalin, omenan ja kermaisen lintukastikkeen kera. Erinomaisen hyvin yhteen toimivat herkulliset maut – jopa punakaali (vaikka kaalit ovatkin rikkaruohoja luontoäidin kasvitarhassa) hennon kanelisena sopi kokonaisuuteen. Ei ehkä ulkonäöltään kauneuskisan voittaja, mutta makumaailmaltaan huikean hieno annos. Jälleen yhteinen viini, toskanalainen sangiovese Argiano Brunello di Montalcino (2009), oli herkkua sellaisenaankin ja siivitti mukavasti ankan viimeiseen lentoonsa.

2014-10-24 20-33-09 IMG_4395_resize

Jälkiruoaksi valitsin annoksen nimeltä suolakaramelli ”Hard candy”, johon kuului sisältä sopivan löysä suklaakakku, dulce de lechen kaltaista pehmeää karamellia, suolapähkinöitä ja maitojäätelöä. Suolapähkinöiden ajatus ei ihan auennut, mutta eivät ne vastaankaan potkineet mennessään – muut komponentit olivat erikseen ja yhdessä hyvinkin odotusten mukaisia ravintolassa, jonka nimi tarkoittaa juuri jälkiruokia. Juomaksi suositeltu tokaji, Disznókő Aszú 5 puttonyos 2005, oli tavalliseen tapaansa unelmaisen makeanhapokasta ja toimi annoksen kanssa koko lailla nappiin.

2014-10-24 21-27-20 IMG_4403_resize

Espresson kanssa ”erikoiseksi tisleeksi” valikoitui norjalainen 12 vuotta sherrytynnyreissä kypsytetty akvaviitti Gilde Non Plus Ultra; sama kuin viimeksi, mutta mikäs siinä, maukasta kun oli. Lopuksi kävi tarjoilija kysymässä, maistuisiko vielä Gammel Dansk. Katkeroita en juuri tule ”nautiskelleeksi”, joten en tiedä miten, mutta niin vain kävi, että sellainen tuli vielä napattua siunatuksi lopuksi.

Tämä siis oli valitettavasti viimeinen blogijuttu Postresista. Ravintola avattiin vuonna 2006, pari vuotta myöhemmin se sai yhden Michelin-tähtensä, jonka piti haikeaan ennenaikaiseen poismenoonsa saakka. Sen asuinsijoilla avaa reilun viikon päästä (ilmeisesti Wirgentiusta lukuunottamatta about samojen tekijöiden) Pompier ESPA, jota ennakotiedoissa kuvataan sanoilla ”rento” ja ”huoleton”, ja luvataan, että se ”sammuttaa nälkää ja janoa”. Sanaa ”rento” käytetään nykyisin paljolti sanojen ”kunnianhimoton” ja ”sitoutumaton” synonyymina ja sanaa ”huoleton” lyhyempänä versiona sanasta ”huolimaton”; myöskään em. arvolupaus pelkkien fysiologisten tarpeiden tyydyttämisestä ei ravintolan ambitiotasona lupaa hyvää. Mutta toivottavasti olen tällä kertaa erittäin väärässä. Ken elää, se näkee.

(Käyty: 24.10.2014