Hella ja huone taas tasollaan

Elokuussa Teatterikesän aikaan mouhotin, että Hellan ja huoneen kesämenussa ruoan kiinnostavuus oli laskenut ja luovuus säästöliekillä vaikkakin laatu edekkeen kohdallaan. Niinpä hiukan jännitti, että miten nyt, kun kesä jo säidenkin puolesta oli auttamatta ohi (juuri alkanut lumipyry tuotti yön aikana 10 cm lumikerroksen Tampereelle). Huoli oli turha: ruoan yllätyksellisyys, luovuus ja kiinnostavuus olivat vähintäänkin aiemmin totutulla tasolla: eteen kannettiin lähes ainoastaan jänniä, kauniita ja herkullisia annoksia!

Alkumaljaksi Humberto toi Col Vetorazin Valdobbiadene Proseccoa, vähän kevyen henkistä, mikä kesän muistoksi sopi hyvin. Otin pitkän menun katsomatta menukorttia ja normaalit ruokajuomat. Tuokoot, mitä tohtivat!

Ihan aluksi toivat pienen sipsihenkisen jutun: kuuma katkarapukeksi ja smetanaa vaahdotettuna. Hauska ja maukas pikkupala, mutta toivoin, ettei tässä nyt ollut koko amuse.

2014-11-06 18-05-28 IMG_4625_resize

Eikä ollutkaan: seuraavaksi katelautaselle kannettiin kipossa kaunis pieni suupala heinäsorsaa, marinoitua karpaloa ja tervaa. Täydellisesti yhteen sopivat erinomaiset maut! (H&H on näköetäisyydellä Sorsapuiststa… olisiko ollut lähiruokaa? 🙂

2014-11-06 18-20-42 IMG_4633_resize

Eka varsinainen listan mukainen annos oli  sipulia ja sieniä. Viimeistään tässä hälveni pelko ruoan tylsyydestä: sienihöystö (tai mikä lieneekään oikea termi… vähän kypsytetyt mutta ei missään kermassa tms. lilluvat sienet) tarjoiltiin sipulin sisältä, ja sipulikin oli osin kypsytetty siten, että siitä saatoi nyhtää palasia haarukan nokkaan. Liemenä sipulin pohjalla oli Jägermeister-consomme! Sienissä että sipulissa oli mukava purutuntuma: ei höttöä muttei rouskutusraakaakaan. Kaltaiselleni lihansyöjäpedollekin mitä mainioin kasvisannos niin maultaan kuin asettelultaan! Lasiin oli kaadettu uusiseelantilaista Julicher Sauvignon Blancia (2012). Kuten SB:t usein, tämä oli makuuni ihan liian herukkainen sellaisenaan mutta sopi vallan hyvin ruoan makuihin.

2014-11-06 18-34-01 IMG_4639_resize

Seuraavakasi oli vuorossas keitto: syysnokkosta, ankeriasta ja pihlajanmarjaa. Keitto kaadettiin lautaselle röhmyjen päälle pöydässä. Sen alle ainakin osin jäivät savuankerias, muskottivaahto, keitetty viiriäisen muna ja pihlajanmarja. Ankerias oli upean makuista ja keitto paitsi silmäähivelevän kauniin vihreää myös kermaisen pehmeää ja hennosti nokkosen makuista. Komponenttien herkät maut toimivat hienosti yhteen, myös vähemmän herkkä pihlaja, joka toi makuun hauskan kirpeän piston. Maku myös jäi suuhun mukavan pitkään, mikä oli mukavaa hyvin valittua viiniä, La Spinetta Toscana Vermentino, makustellessa.

2014-11-06 18-50-25 IMG_4645_resize

Viimeisenä alkuruokana oli peuraa ja pirkanmaalaista tryffeliä. Pirkanmaan tryffelistä oli puhetta jo C:n kohdalla aiemmin, sitä kokkipoika kävi höyläämässä lautaselle ihan omin käsineen. Annoksessa oli mukana myös ”tavallista” valkoista tryffeliä perunakakussa, joka oli mainiota. Samoin peurapastrami, ja kokonaisuus laktrisikastikkeen kera oli peräti herkullista. Pelisseron vino rosso oli hiukan ylivoimainen, jos sitä erehtyi holaisemaan liikaa ruoan kanssa, mutta tuotti upean makuyhdistelmän, kun ruoan kanssa malttoi lipaista vain tippasen. Lopun viinin saattoikin sitten mielikseen nautiskella sellaisenaan seuraavaa odotellessa.

2014-11-06 19-11-19 IMG_4659_resize

Eka pääruoka oli listan mukaan pyhäjärven ahventa ja grillattua leipäjuustoa (englanniksi kuvaavasti ”Finnish squeaky cheese”). Tässä oli menukokonaisuuden kauneuskilvan voittaja! Pakolliset kala-annokset pitkissä menuissa usein jäävät omassa kirjassani parempiensa jalkoihin, mutta tässä etenkin kylmäsavustettu ahven (ravintolan itse savustama), kuvassa kahdeksan pikkunoppaa kaaressa, oli ehkä taivaallisinta kylmäsavukalaa, mitä koskaan missään olen syönyt! Hyvä oli toki annos muutenkin: talkkunalla leivitetty ahven, hernepyree (kesäinen tuore herneen maku), mustajuuri (hyvä purutuntuma), leipäjuusto (narskui) ja vaahtoinen kastike ahvenliemestä. Tässäkin erittäin hyvin yhteen toimivat maut, joita vuoden 2013 Pouilly-Fumé tuki esimerkillisesti.

2014-11-06 19-37-32 IMG_4664_resize

Eväkästä seurasi siivekäs, Mantereen tilan luomukukkoa ja kastanjaa. Kukonpojasta oli tarjolla rintaa ja confitia koivesta. Kastanjaa oli paistettuna, pyreenä ja kastikkeenna. Kananliha ja kastanja sopivat yhteen varsin hyvin, molemmat toki melko mietoja, mutta luomukukko aina maukkaampaa kuin perusbroileri. Juomana Saumur-Champignyn cabernet francia  (2011).

2014-11-06 20-03-01 IMG_4672_resize

Pääruokien jälkeen juusto, Ahlmanin sinihomejuustoa ”Fondue”, ei sekään ollut ihan peruskönttä juustoa ja hilloa: sinihomejuustosta tehty erittäin lempeänmakuinen dippi, sekahedelmäkroketti, syötäviä tikkuja ja paahdettua briossia. Ajatus oli, että tikuilla olisi saanut keihästettyä palluran ja dipattua jusutoon, mutta mämmikourissani tikut murenivat; onneksi oli kestävämpiäkin aseita pöydän arsenaalissa. Maut toimivat taas – jopa yllättävän juoman, lakkaliköörin (!), kanssa.

2014-11-06 20-35-27 IMG_4689_resize

Ovi makeaan maailmaan raottui esijälkkärin myötä: kolajäätelöä ja suklaavaahtoa.

2014-11-06 20-59-42 IMG_4707_resize

Eka varsinainen jälkkäri oli saanut nimekseen passion, ruusu ja merilevä. Passion oli makuna pannacottakiekossa, ruusua oli kastikkeessa ja marengissa; merilevää puolestaan keksissä ja geelinä vihreissä vauhtiraidoissa – punaiset raidat ja pienet nappulat olivat nähtävästi vadelmaa. Kaunis annos ja hauskat maut – varsinkin merilevä oli yllättävä ja mielenkiintoinen lisä makean kyljessä. Viini, puolimakea cabernet franc Cabernet d’Anjou, olisi makuuni voinut olla makeampaakin.

2014-11-06 21-11-28 IMG_4718_resize

Toinen jälkiruoka ja illan viimeinen annos, “Banana split” 2014, oli kakkara, jossa jäisen yuzu-sorbettisydämen ympärillä oli reilu kerros suklaamoussea ja päällä karamellisoitua banaania; päällä myös knööli pehmeämpää yuzu-sorbettia. Yuzu, opin, on japanialainen sitrushedelmä – siitä ei ehkä suurta suosikkiani tule, muttei se vastaankaan potkinut mennessään – ja suklaamousse oli kyllä mainiota. Lasissa Moscato d’Asti maistui, kuten aina.

2014-11-06 21-28-12 IMG_4724_resize

Kahvikin vielä maistui ja sen kanssa toivoin jotain outoa, kuten tapanani on. Outoja ei ollut Humbertolla tarjolla, mutta tuttua lohjalaista ei-calvadosta kuitenkin – mainio omenatisle oli hyvä päätös erinomaiselle aterialle.

Alussa mainitun pienen loppukesäisen sydämentykytyksen jälkeen Hella & huone on taas sementoinut paikkansa suomalaisten ravintoloiden suosikkilistani kärkikahinoissa!

(Käyty: 6.11.2014)