Viimeksi tuli kirjoitettua Murusta yli kolmannesvuosi sitten, joten lienee jo taas aika. Perinteen mukaisesti oltiin liikkeellä torstai-iltana klo 20 kattauksessa ja etkoryypyt oli napattu Tornin American Barissa.

Jatkoryypyksi saatiin heti alkuun Pascal Doquet Blanc de Blancsia (vissiin sitä Horizonia, jota taannoin kehuivat lavakaupalla hankkineensa). Hyvää oli, kuten viimeksikin. Menusta keskusteltiin Maukan kanssa lähinnä vain ruokalajien määrästä, mikä sekin oli turhaa, vanhalla kaavalla mentiin. Ruoalle ja juomalle annettiin toki tarkemmatkin speksit: jotain, mieluusti hyvää.

Sitä saatiin mitä tilattiin. Eka hyvä oli kuha-lohi-carpaccio kampasimpukka-cremen kera. Mitä erinomaisimmat maut! Pakollisten kasviskoristeiden kanssa oli keittiö tänään ollut maltillisempi kuin viimeksi tämän ruoan kohdalla, jolloin puskia oli urakoitavina enemmälti ennen kuin pääsi asiaan. Myös viini tarjosi intertekstuaalisen viitteen em. helmikuun menulta: silloin oli lasissa Veruksen Furmintia, nyt saman slovenialaistuottajan mainiota Rieslingiä.

Vähän jännitettiin, mitä saadaaan väliruokana – normihomma on toki risotto, mutta joskus on Murussa saatu jopa nyrjähtänyttä toeast skagenina tällä kohtaa. Nyt mentiin vahvasti perinteillä: Murun klassinen tryffelirisotto tryffeliliemineen, aina herkullinen. Juomana Remoissenet Pere et Fils Givry ‘Le Prefere du Roi Henri IV’ 1997, eiköhän ollut sama mainio pinot noir kuin vuosi sitten Tytyrissä tryffelirisoton keralla. Toinen mielenkiintoinen vertailu tarjoutui viikontakaiseen kokemukseen ravintola C:ssä, jonka risotossa oli tamperelaista tryffeliä. Herkkuja molemmat, mutta toki tämä ”perinteinen” tryffeli tuntui maultaan tutummalta.

Pääruoaksi kantoivat meille paahdettua ankanrintaa, jonka kavereina oli myskikurpitsapyreetä ja vadelmakastiketta sekä ainakin mustajuurta, omenaa ja suppilovahveroa tms. sienihenkistä asiaa. Pari pientä kaalinpalaakin annoksesta irvisti, muttei se haitannut. Huikean maukkaat pääkomponentit etenkin, varsinkin tipun matkaa vauhdittaneen bordeaux’laisen (Les Tourelles de Longueville (2007)) kera.

Juustoissa mentiin tutulla turvallisella linjalla: vanhaa goudaa ja Le Brebiou -lampaanmaitojuustoa, hapankirsikka-chutney’a ja näkkäriä. Viinissäkään ei kikkailtu vaan aina varmaa porttia, Burmester LBV 2009. Molemmat juustot kerrassaan mainioita: ensin Le Brebiuon samettinen pehmeys hyväili hellänherkästi suuta valmistean sitä goudan rikkaan voimakkaalle herkkuhyökkäykselle. Niin, ja tänään oli taas tuplajuustopäivä. Joskus otettiin toiset juustot, kun ekalla kerralla saatiin siideriä niiden kanssa. Nyt ekassa satsissa ei ollut mitään vikaa, mutta silti otettiin pikakertauksena uudelleen samat juustot samalla juomalla. En tiedä, oliko järkeä, mutta hyvää oli!

Jälkkärinä, kun sinne asti vihdoin päästiin, oli passion-pannacottaa ja maitosuklaasorbettia. Sammankonkutumainen passion on usein makuuni turhan ytykäinen, mutta pannacotassa se oli sopivaisen mieto ja maitosuklaasorbetin kanssa herkullinen kokonaisuus. Umathumin trockenbeerenauslese tarjosi juuri sopivat hapot yhdistyneinä riittävään makeuteen.

Espresson kanssa poltti taas oudon viinan tarve. Maukka ehdotti Teerenpellin Kaskia, kotimaista viskiä, ja Kyrön Juurta, ruistislettä, joka ei vielä ole viskiä. Liian vaikea valinta, joten otettiin tilkka molempia. Juureen olin tutustunut ja ihastunut jo edellisviikolla C:ssä, ja toinenkin tapaaminen sen kanssa oli yhtä nautinnollinen. Kaski oli mielenkiintoinen myös, mutta viskien makuun kun en ole vielä oikein päässyt, jäi se omaan makuuni kyllä toiseksi tuolle mainiolle grappamaiselle ruistisleelle. Yömyssyksi piti saada vielä tilkkanen makeaa drambuie’ta ennen kuin ymmärsimme kohtalaisen hyvässä järjestyksessä poistua ja päästää talon väenkin nukkumaan.

(Koettu: 13.11.2014)