Kansallisbaletin Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas on pyörinyt suosittuna jo toistakymmentä vuotta – nyt näkemäni esitys, tämän talven ensinmmäinen, oli peräti jo numero 130. Edellisen kerran näin sen lähes 7 vuotta sitten (encore-palvelun perusteella arviolta esitys numero 83), joten oli jo korkea aika nähdä se uudelleen! Toki voi kysyä, miksi aikuinen ihminen menee katsomaan ”koko perheen” (lue: lasten) balettia ilman hyvää tekosyytä eli pakollista mukana olevaa tenavaa, mutta tällä kertaa vastaus on helppo: upea musiikki ja mahtavan kaunis ja taidokas tanssi.

Tšaikovskin Pähkinänsärkinä sisältää paitsi kavalkadin jo lapsuudesta tuttuja hittibiisejä toisensa perään myös poikkeuksellisen lumovoimaista ja tunnerikasta musiikkia. Latasin musiikin iPhoneneeni ja huomaan kuuntelevani sitä milloin milläkin bussi- ja junamatkalla (ja tietenkin nyt, tätä kirjoittaessani). Tässä alkuperäistä Petipan-Ivanovin koreografiaa tuoreemmassa Toer van Schaykin ja Wayne Eaglingin versiossa myös tarinaa on muokattu kiinnostavammaksi ja jopa lokalisoitu Suomeen, sijoittuvathan tapahtumat vuoden 1810 jouluaattoon Porvoossa.

Eun-Ji Ha, Tuukka Piitulainen (kuva: Suomen kansallisbaletti/Sakari Viika)

Onnistuin valitsemaan esityksen, jonka keskeisten solistiroolien miehityksessä oli hyvin kiinnostavia tanssijoita: Klaarana tanssi Eun-Ji Ha, teknisesti ja herkältä ilmaisultaan todellakin tähtitanssija-nimikkeensä arvoinen. Hänen partnerikaksikkonaan oli Prinssinä Ilja Bolotov, jonka varma tekniikka ja vahva tunneilmaisu ovat aina upeaa katsottavaa; ja nimiosassa Pähkinänsärkijänä nuori Tuukka Piitulainen, jonka esiintymisessä on jotain poikkeuksellisen kaunista erityislaatua. Lisäksi on toki kunniamaininnan arvoinen Antti Keinäsen fyysinen rooli tarinan pahiksena, pelottavana Hiirikuninkaana.

Antti Keinänen (kuva: Suomen kansallisbaletti/Sakari Viika)

Baletissa on kaikkiaan todella runsas määrä tanssijoita, myös pieniä balettikoululaisia, ja hienoja joukkokohtauksia – mm. 1. näytöksen lopun Lumihiutaleiden tanssi, yli 20 naistanssijaa valkoisissa tutuissaan talvisen kuusimetsän siimeksessä. Muokattussa tarinassa 2. näytöksen karakteritanssit ovat vielä enemmän päälleliimatun oloisia kuin alkuperäisessä, mutta vähät sitä – ovat joka tapauksessa perihienoa katsottavaa, mm. kiinalainen tanssi oli erityisen herkullinen.

Lumihiutaleet (kuva: Suomen kansallisbaletti/Sakari Viika)

Klaaran ja molempien kavaljeerien pas de deux’t olivat odotetusti hienoja – varsinkin molempien parien varmoja nostoja oli mukavaa ihastella. Eun-Ji Ha:n ja Ilja Bolotovin lopun grand pas de deux kruunasi toki koko baletin: mahtava musiikki sai arvoisensa tanssitulkinnan.

Pähkinänsärkijässä ja Hiirikuninkaassa riittää katsottavaa, kuunneltavaa ja ihastuttavaa iästä riippumatta; vaikka sitä on tituleerattu koko perheen baletiksi, niin siitä voi hyvin nauttia perheettäkin – testasin, hyvin toimi! 🙂