Lappeenrannan balettigaala osui tänä vuonna Kuopio tanssii ja soin kanssa päällekkäin johtuen kaupunginteatterin tila-asioista: gaalanäytösten jälkeen vanha teatteritalo sulkee ovensa. Kuopion redundantin näytösrakenteen vuoksi päivän syrjähyppy kuitenkin onnistui: torstaina Kuopioon, perjantaina Lappeerantaan ja lauantaina takaisin Kuopioon. Junassa voi kätevästi vaikka kirjoitella blogia. (Kuivakalla ja fiksulla huumorilla gaalan juontanut Timo Sokura on muuten vastikään valittu Lappeenrannan kaupunginteatterin johtajaksi – toivottavasti hauska ja sujuvasanainen mies ei hautaudu kirjoituspöydän taakse vaan heittää (ainakin juonto)keikkoja jatkossakin.)

Gaalan avasi Viron kansallisbaletin solisti Alena Shkatula herkällä tulkinnalla Mihail Fokinin tutusta Kuolevasta joutsenesta Saint-Saënsin musiikkiin (Eläinten karnevaali: Joutsen), joka ilahduttavasti esitettiin livenä: pianossa Ninni Niemi ja sellossa Eeva-Maria Pykäläinen. Hyvä aloitus, rauhoitti ja viritti hienosti tunnelmaan. Hyvin klassista materiaalia ohjelmistossa oli muutenkin runsaasti: Talisman pas de deux (Alexandra Kozmér Unkarin kansallisbaletista ja István Simon Dresden Semper Oopperasta), Prinsessa Ruususen grand pas de deux (Dennis Klimuk ja Alena Shkatula Viron kansallisbaletista), Joutsenlammen mustan joutsenen pas de deux (Ashley Ellis ja Paulo Arrais) Bostonin baletista). Tuttuja ja turvallisia ja toki nautinnollisia katsoa, mutta harvoin antavat suuria uusia elämyksiä.

Klassisesta liikkeestä ammentavaa mutta tuoreempaa tavaraa edusti Jules Massenet’n musiikkiin Olga Kostelin uusi duetto Joutsen, jossa Zeus joutsenen hahmossa (Denis Klimuk) viettelee Ledan (Alena Shkatula). Pölyisestä perinteestä poiketen mies oli selvästi tanssillisesti pääosassa ja virkistävää oli myös nähdä mies tulkitsemassa joutsenta – omaan makuuni erittäinkin vaikuttava teos (tai teoksen osa, mikä olikaan). Klassista oli tuoreuttanut myös Liam Scarlett, kovassa huudossa oleva nuori koreografi UK:sta teoksella Promenade Sentimentale Debussyn herkkään pianobiisiin Clair de la Lune. Bostonin baletin Paulo Arrais ja Ashely Ellis tanssivat omaan silmääni ehkä vähän viileästi tämän varsin romanttisen, paikoin kenties peräti eroottisenkin, oloisen levollisen kauniin koreografian. Jos oli kuutamoa, oli päivänvaloakin: myös David Dawson tarjosi klassista uudistettuna teoksessa On the Nature of Daylight, hyvin kaunis teos, jossa erityisen hyvin toimi yhteys Max Richterin musiikkiin – tanssijoina Alexandra Kozmér ja István Simon.

Gaalan ainoa soolonumero oli belgialasta juurta: Jacques Brelin lauluun Les Bourgeois Ben Van Cauwenberghin tekemä koreografia, jonka tanssi Davit Galstyan. Hän on ilmeisesti yleisön lemmikki männävuosilta – toki vaativa tekniikka ja riemukas tulkinta olivat kohdallaan, mutta paljon kepoisemmin perustein kuin muut hän keräili spontaaneja väliaplodeja.

Gaalan päävierailija oli ilman muuta hollantilainen Introdans-ryhmä, joka ihastutti Kuopiossa kaksi vuotta sitten koko illan setillä. Tällä kertaa mukaan oli pakattu Hans van Manenin Polish Pieces ja gaalan päättänyt Cayetano Soton Maraschino Cherries. Tanssijoiden osaaminen oli huikeaa – erittäin tarkkaa, terävää, nopeaa liikettä, jonka katsominen oli puhdasta nautintoa. Puvustus tuki tätä hyvin: Puolan paloissa kaikilla oli kokovartalotrikoot, jotka eivät kätkeneet liikkeen nyansseja (virkistävästi naisilla sinisempiä ja miehillä punaisempia sävyjä), ja cocktail-kirsikoissa pääosissa tanssivat miehet hamosissa paljain ylävartaloin, joihin enin osa liikkeestäkin sijoittui.

Esiintyjät ottamassa vastaan loppuaplodeja. Vasemmalla gaalan taiteellinen johtaja Juhani Teräsvuori.

Hyvinkin siis reissun arvoinen gaala. Toki henk. koht. ihmisenä olen sitä mieltä, että klassisimpia juttuja voisi jättää vielä vähemmälle, mutta kun nimi on balettigaala, niin pitäähän niitä toki olla. Suurimmat väristykset itselleni kuitenkin tarjosivat juuri Introdans sekä Kostelin ja Scarlettin teokset. Saas nähdä, mitä, missä ja koska ensi vuonna!

(Nähty: 12.6.2015)