Mukavana kontrastina eiliselle Lappeenrannan gaalalle Kuopion gaalassa ei ollut lainkaan ihan klassista balettikoreografiaa – klassisesti koulutettuja tanssijoita kyllä mutta liike vahvasti kiinni nykypäivässä.

Gaalan avasi Dennis ”Ätä” Nylund, breakdancesta (tai b-boyingista) lähtöisin oleva tanssija, josta on kehittynyt täysiverinen entertainer. Avausnumerossa Eine Kleine WHATmusik hän ”johti” Mozartin hittibiisiä tyylillä, joka eskaloituu hienovaraisesta hulluteen. Ei kuitenkaan tyhjää kohkaamista vaan hyvin hallittu teos hienoisine intertekstuaalisuuksineen. Nylundin karisma ja kyky ottaa yleisö tuli tässä paremmin esiin kuin missään muussa hänen aiemmin näkemässäni jutussa. Tanssigaalaan esitys sopi sikälikin, että kapellimestareilla on usein kiehtovia, vaikkakin ehkä tahattomia, ”koreografioita”, joista ei tarvitsisi ottaa kuin askel pidemmälle ja toinen harhaan, niin oltaisiin jo lähellä tässä nähtyä (ks. esim. kommenttini Dalia Stasevskan paneutumisesta).

(Eine Klein WHATmusik Youtubessa – toki toimi ihan eri tavalla livenä Musiikkitalon konserttisalissa, klassisen musiikin pyhätössä, kuin ruudulla huonolla resoluutiolla.)

Gaalan toisella puoliskolla nähtiin Nylundin The Date Bart Howardin biisiin Fly Me to the Moon, joka tuli tunnetuksi etenkin Frank Sinatran tulkitsemana. The Date on TV:stäkin tuttu, Nylund esitti sen muistaakseni jonkun tuomaroimansa tanssikilpailuohjelman välinumerona. Tekninen ja energinen mutta valloittava ja herkkä teos, jonka lopulla gaalan juontanut festivaalin taiteellinen johtaja Jorma Uotinenkin teki cameo-roolin.

Gaalan kadunvarsimainos Haapaniemenkadulla

Koko festivaalin käsiohjelman (ja Kuopion katukuvassa näkyvien mainosten) kansikuvahenkilöksi nostettu tšekkiläistanssija Andrea Miltnerová esitti sooloteoksensa Dance of the Magnetic Ballerina. Enimmäkseen monotoninen musiikki/äänimaailma toimi taustana toistuvalle toistuvalle liikkeelle, melko pienelle mutta terävälle, tarkalle ja voimakkaalle toistuvalle liikkeelle, joka toistui toistumistaan vain vähän varioituen. Liike, joka toistui, toi mieleen mekaanisen koneen, automaatin, robotin, joka toistaa liikettä ad infinitum.

Toinen naistanssijan soolo oli väliajan jälkeisen puoliskon avannut Compañia Kaari & Roni Martinin Korppi ja kello. Ryhmä on maailmallakin menestynyt nykyflamencolla, jopa flamencon kotiseudulla kerännyt kilpailumenestystä. Roni Martinin musiikkiin esiintynyt Kaari Martin teki vangitsevan intensiivisen, dramaattisen ja draamallisen, hulluuden rajalla (mutta kummalla puolen?) horjuvan tulkinnan, jossa tanssi oli vain yksi, vaikkakin keskeinen, komponentti.

Aiemmiltakin vuosilta, ja TV:stäkin, tuttu Will Funk For Food -ryhmä puolestaan toi Good Life -teoksellaan gaalaan hulvatonta hyväntuulista energiaa. Tätä taidokasta mutta höpsäkkää menoa on mukavaa katsoa pienin annoksin, joten gaala on juurikin sopiva foorumi. Yleisö tykkäsi vahvasti rytmisestä menosta, muttei jaksanut ylläpitää välillä lupaavasti alkanutta kannustavaa rytmistä taputusta – yleisö, gaalayleisö eritoten, on häilyvä rakastaja.

Suurin wow-kokemus itselleni oli gaalan päättänyt Kansallisbalettimme tanssijoiden esittämä Jacopo Godanin Spazio-Tempo. Hassua sinänsä, koska olin tämän nähnyt Kansallisoopperan lavalla viime syksynä ja jo silloin lumoutunut (ks. tuolloinen laajempi horinani teoksesta) – kerta ei siis riittänyt immunisoimaan, vaan liikkeen lumo vei taas. Jos laskin oikein, nyt oli 11 tanssijaa syksyn 12 sijaan ja nyt oli vieläkin enemmän ”juniorisarjaa” kuin silloin: yli puolet tanssijoista taisi olla vielä pari vuotta sitten harjoittelijoita tai nuorisoryhmäläisiä. So what? No, tulevaisuuden kannalta on hienoa nähdä, miten taidokkaita nuoria tanssijoita Kansallisbaletti sekä kasvattaa että rekrytoi. Toki mukana oli mm. solisti-statukselle edennyt Elena Ilyina ja soolo- ja päärooleja jo paljon tehnyt Tuukka Piitulainen, joka Hanako Matsumen kanssa teki kehon liikeratoja haastavan dueton sekä henkeäsalpaavan soolon (sama jota ihastelin Samuli Poutasen tekemänä syksyllä?)

Kuva: Suomen kansallisbaletti/Sakari Viika

Joskus männävuosina nämä gaalat saattoivat olla kovin tilkkutäkkimäisiä – nytkin gaala oli monipuolinen mutta erittäin tyylikkäästi ja tasapainoisesti rakennettu; sekä viihdyttävä että vaikuttava!

(Koettu: 13.6.2015)