Keitoksi valitsin korvasienikeittoa ja ylikypsää villisikaa, mukana myös nokkosta ja jauhettua siitakesientä. Sopivan pieni annos ja erittäin maukasta, vahvasti korvasieneltä maistuvaa kermaista keittoa. Villisika oli prässätty söpöksi briketiksi ja myös sen maut olivat erinomaisesti kohdallaan – se oli itse asiassa yllättävän iso: usein näin tarjottuna vähäinen lihanokare on kuin koriste tai pikkulisä keitolle, mutta nyt lihaa riitti hyvin joka keittolusikalliselle, mikä oli mainiota, koska maut toimivat yhteen todella hyvin. Samoin komppasi ruoan makuja alsacelainen suositusviini, Julien Schaal Pinot Gris Nature. Erittäin hyvä avaus siis! Ainoa pieni huolihuomio oli ruoan matalahko lämpötila, sienikeitto kun usein tarjoillaan kuumana. Mutta hyvin toimi näinkin, eipä tarvinnut hillitä itseään suun polttamisen pelossa.

Suomi-menun alkuruokana oli Savusiika-parsaterriiniä ja sitruunajogurttia, mukana myös parsaa ja ilmeisesti poimulehteä (ruokia ei varsinaisesti esitelty pöytään tuotaessa, mutta menussa oli hyvät kuvaukset ja loput selvisi aistinvaraisesti tai kysymällä). Parsa oli oikein hyvää, sopivasti grillauksen makua ja se osui savusiian makuun hienosti – sitruunajogurtti oli makuuni vähän turhan hapokasta, mutta onneksi sitä saattoi mikroannostella makunsa mukaan ja jättää loput. Annoksen huikea tähti oli savusiikateriini sinänsä – todella vahva savusiian maku, erinomaisen herkullinen! Maku oli myös erittäin pitkä: piti miltei purskutella vedellä, jotta sille sai annettua haikeat hyvästit, kun seuraava ruoka tuli pöytään. Viininä uusiseelantilainen Yealands Estate Land Made Riesling oli ihan ok, mutta siian upean vahvalle savuisuudelle ei ehkä ihan nappiviini kuitenkaan.

Menun pääruokana oli poron sisäpaistia ja tummaa tyrnikastiketta paahtojuurespyreen, paahdetun porkkanan ja salaatin kanssa. Kooltaan varsin runsas annos – tosin ympärillä ihmiset tuntuivat syövän enemmän vain pääruokia kuin useamman ruokalajin konfiguraatioita, ehkä siksi pääruoalle on annettu kokoa. Eipä tuo haitannut, söin minkä maittoi. Eli poron, joka oli erittäin hyvää, sopivan punaiseksi paistettua ja herkullisesti poron makuista. Kastikkeessa maukas tyrnisyys, mutta hyvin tehdyn poron kaveriksi en kastiketta juuri osaa kaivata. Kasvislisäkkeet ihan ok (kasviksille, kuten hyvä oletettu lukijani jo tiennetkin, harvoin hurraan). Viini, Côtes du Rhône Mon Coeur, telmi suussa poron kanssa sulassa sovussa ja oli myös mukavaa lipiteltävää jälkkäriä odotellessa.

Terva-pannacotta ja lakkasorbetti olivat saaneet seurakseen lakritsamarenkia ja lakkapyreetä. Pannacotta ja marenki olivat erinomaisia, myös lakkakomponentit maistuivat. Viini sen sijaan tuntui olevan väärässä seurassa, se jyräsi muut maut alleen ellei malttanut ottaa sitä ruoan kanssa ihan vain kielenkärjellistä. Juoma  sinänsä oli huikea uusi tuttavuus näin erittäin makean ystävälle: Casa del Inca, sherry-alueen läheltä ja sherry-rypäleestä (pedro ximénez) tehtyä nektaria.

Tupa oli täynnä ja talonväki kiireistä, joten en jäänyt kahville. Mutta menukokonaisuus oli erittäin hyvä! Viineistä saattoi osin olla eri mieltäkin, ja palvelu oli sellaista ihan… suomalaista: ystävällistä muttei mitenkään odotuksia ylittävää. Sen sijaan ympäristö, korkea paikka kauniine näköaloineen, on aina plussan tai kahden arvoinen, vaikka pientä kulahtaneisuutta sisustuksen osalta onkin jo havaittavissa. Torni on jo kypsässä iässä, ikätoverillekin pitänee jo sallia pieniä ajan hampaan jälkiä. Hauska tuulahdus menneiltä ajoilta oli myös taustamusiikkina soinut Toto.

(Käyty: 14.6.2015)