Lappeenrantalainen Wanha Makasiini Bistro on keväällä Imatralaisessa valittu Etelä-Karjalan parhaaksi ravintolaksi; kakkoseksi oli jäänyt Wolkoff, johon ihastuin viimeksi käydessäni. Odotukset siis korkealla, varsinkin kun ravintola verkkosivuillaan kutsuu ”nauttimaan kaupungin parhaasta ruoasta” (mainittakoon, että ”paras” on ns. kaupallista kehumista eikä eikä siksi vaadi tutkimustuloksia tuekseen kuten varsinainen vertaileva markkinointi tosiasiaväittein – mutta toki se on rohkea väite!)

Aina kun mahdollista, on mukavaa aloittaa ateria samppanjalla, ja pienen varmistelun jälkeen löytyikin laseittain myytävänä Champagne Palmer & Co. Brut Réserve. Aikaa oli hiukan rajallisesti, mutta neljän ruokalajin Keittiömestarin menuun viineineen arveltiin olevan hyvin aikaa, joten valitsin sen – valmiiksi mietitty menu juomineen kun on aina hyvin kokonaiskuvan antava ensikosketus uuteen ravintolaan.

Alkuruoaksi menulla oli lohiterriiniä, kuha-cevichea, 
sahrami-aiolia ja yrttisalaattia. Urakoin ensin pienen salaatin alta pois – se oli varsin öljyistä, tosin ihan hyvää yrttiöljyä. Lohiterriini oli tanakkaa ja rakenteeltaan tasaista, maultaan hentoa mutta maukasta. Annoksen paras komponentti oli erinomaisen herkullinen kuva-ceviche, jonka lempeät hapot säilyttivät mukavasti kuhan oman maun. Viiniparina chileläinen tammikypsytetty chardonnay (luultavasti Puerto Viejo Reserve Chardonnay, tuli vähän ehkä sössittyä muistiinpanoja..) oli omaan makuuni kovin ylihallitseva näin hennoille kaloille, vaikka olikin hyvä chardonnay sinänsä.

Pääruokana tuotiin grillattua karitsan paahtopaistia 
manteleiden ja yrttien kera, 
vuohenjuustoperunaa 
ja tummaa viinikastiketta, mukana myös bataattipyreetä. Karitsa oli aika lailla kympsempi kuin mihin yleensä olen tottunut, lähes läpikypsä; purukalusto sai töitä, mikä ei lopulta ollutkaan huono juttu: lihaan hierotun yrttiseoksen maut tulivat parhaiten esiin, kun lihaa tarpeeksi mäyskytti suussa. Vuohenjuustoperuna oli toteutettu perunakakkuna, jonka päällä oli siivu chèvreä; aluksi vähän kummastelin bataattipyreetä, mutta se itse asiassa toi annoksen makuihin hyvin sopivalla tavalla chèvren kaipaaman makeuden. Lasiin kaadettu argentiinalainen Finca Martha Malbec oli mainio viini ja hyvä pari ruoalle.

Ennen jälkiruokaa menulla oli pala keittiömestarin valitsemaa juustoa 
ja talon hilloketta. Juustoina lautasella oli  Aura Goldia ja emmentalia, lisinä raparperihilloketta ja karamellisoituja pähkinöitä ja uskoakseni balsamico-siirappia, lasissa Graham’s LBV (2009). Ei siis uusia makuelämyksiä, mutta aina toimivia: hilloke ja pähkinät yhdessä Auran ja portviinin kanssa toimivat erinomaisesti, kuten myös emmental ja pähkinät.

Jälkkäri, valkosuklaavanukas, vadelmakastiketta 
ja paahdettua valkosuklaata, tarjoiltiin hauskasti säilykepurkista. Komponentit yhdessä toimivat hienosti etenkin makean chileläisen sauvignon blanc & semillon -sekoitteen Toro de Piedra Late Harvest kanssa; sinänsä oikein hyvä viini sen sijaan oli pelkän vanukkaan kaveriksi omaan makuuni vähän vino. Vanukkaan määrään nähden vadelmaa ja paahdettua valkosuklaata oli kovin vähän, niinpä nautinta tulikin järjestettyä siten, että ensin kaikkia komponentteja viinin kanssa niin kauan kuin niitä riitti, sitten runsaasta samettisen kermaisesta pehmeästä vanukkaasta nautiskelua, ja lopuksi loppu viini sellaisenaan lipitellen.

Kahvin kanssa maistui vielä viina. Mitään erikoisempaa ei ensin ollut tiedossa, mutta kyselemällä löytyi kuitenkin grappaa, La Grappa 903 Barrique, hyvinkin käypäinen, ilmeisesti hiukan kypsytetty maukas tisle.

Oliko ruoka kaupungin parasta? Paha sanoa varmaksi, vertailukohtani kun on vain kertakäynti Wolfkoffissa viime kesänä; pitäisi verrata samoihin aikoihin. Hyvää ruoka kuitenkin oli, jopa siinä määrin, että nousi yli ”blogi-rimani”; vaikkei mikään ruokalaji ihan täysosuma ollutkaan, ei missään mitään suurempaa nillitettävää ollut. Viinit olivat juustoviintä lukuunottamatta uuden maailman antia – ihan hyviä parituksia (em. makuasiakommentein).

Ruoan ja viinin osalta siis ihan toimiva kuvio. Entä onko tämä alueen paras ravintola? On ehkä uskallettua olla kansan kaikkivaltiaan kanssa eri mieltä, mutta parhaaksi (eli Wolkoffin ohi) on vielä mielestäni jonkin verran matkaa, hiukan ruoankin osalta mutta etenkin salin puolella. Kaikki kolme pöydässäni käynyttä tarjoilijaa olivat hyvin ystävällisiä ja mukavia, mutta liekö ruoka- ja juomalistat ihan uusia, kun kaikkea ei vielä oltu ehditty sisäistää: ruokaan liittyvät kysymykset aiheuttivat aina käynnin keittiössä ja juomapuoltakin oli välillä tarpeen vähän tutkia – toki hyvä niin; jos jotain ei tiedä, pitääkin selvittää eikä arvailla.

Jos unohtaa alussa mainittujen superlatiivien paisuttamat ennakko-odotukset (joihin ei ihan ylletty), oli kokemus varsin onnistunut.

(Käyty: 12.6.2015)