Vahvat kotimaiset: Swan Song & Touch of Gravity

Kuopio tanssii ja soin kotimaisessa double bill -illassa oli Marita Liulian ja kumppaneiden Swan Song ja Susanna Leinonen Companyn Touch of Gravity. Molemmat olin nähnyt aiemmin, toisesta pulauttanut login ja toisesta en, joten sikälikin oli kiinnostavaa palata niihin uudelleen.

Swan Song

Illan avasi Swan Song, jonka olin nähnyt viime lokakuussa Aleksanterin teatterissa. Silloin se jätti aika ambivalentin fiiliksen, ja niin nytkin. Silloin olin kiikun kaakun sen suhteen, syntyykö siitä blogijuttua vai ei, eikä syntynyt. Tällä kertaa kypsyttely kääntyi nipin napin vastakkaiseen suuntaan. Siispä jotain kirjoitan, mutta enpä vielä tiedä, mitä – katsotaan, mitä sormista valuu 🙂

Liulia on monipuolinen media- ja muiden alojen taitelija, ja esim. yhteistyö Tero Saarisen kanssa on tuottanut hienoja juttuja. Tässä hänen nimiinsä oli merkitty ”ohjaus, visualisointi ja tuotanto” ja ainakin visualisointi oli hienoa katsottavaa, erityisen kiehtovia oivalluksia olivat mm. taustalle heijastetut varjokuvat tanssiojoista – ylhäältä päin kuvattuina. Tanssijoina oli olivat eläköitynyt tähtitanssija Minna Tervamäki ja viihteellisemmältä kentältä tanssitaiteen puolelle menestyksekkäästi loikannut Ima Iduozee. Koreografiaa ei ollut käsiohjelmassa merkitty kenenkään nimiiin, mutta syksyn esityksen jälkeisestä taiteilijatapaamisesta muistelen, että Tervamäki ja Iduozee pitkälti itse ja keskenään tuottivat koreografian. Mukana oli myös live-muusikko – ei Tomas Djubsjöbacka kuten alun perin vaan Mikko Perkoila viola da gamban kanssa (joka näytti 7-kieliseltä sellolta), josta hän vokotteli ulos kovin erikoisiakin ääniä.

Tanssi oli taidokasta – molemmilla on hyvin erilainen ja hyvin viehättävä oma tanssijan ominaislaatunsa, kummankin tanssia on nautinnollista katsoa – ei pelkästään mutta mm. siksikin, että molemmat ovat hyvin ulottuvaisia, ja suuret nopeat pitkäraajaiset liikkeet jotenkin aina hyväilevät silmiäni. Narratiivin tasolla kaiketi kyse oli jotenkin erilaisten kohtaamisesta, ja puhuttiinkohan syksyllä kuolemastakin. Näin Tervamäki edustaisi joutsenta, ylös ilmaan pyrkivää kuten klassisen baletin liike ylipäätään, ja Iduozee käärmettä, maanläheistä streetimpää liikettä. Oma henk. koht. näkemykseni on, että abstraktissa taiteessa, kuten useimmiten nykytanssissa, narratiivit ja sanomat jäävät ohuiksi – jos jotain haluaa sanoa, niin kuulisin sen mieluummin sanoilla kuin kuvilla ja arvoituksilla. Mutta se siis vain oma visuaalisesti sivistymättömän, maailmaa sanoina ja numeroina hahmottavan, moukan näkemys 🙂

Narratiivi sivuun, tanssi ja visuaalisuus olivat kaunista katsottavaa. Narratiivista riippumatta en kuitenkaan Tervamäen ja Iduozeen duettokohtauksista oikein löytänyt puhuttelevaa jännitettä – paneutumista ja taituruutta kyllä, mutta tanssijoiden välinen yhteys, joka parhammillaan saattaa nostaa esityksen uudelle emergentille tasolle, jäi silmissäni jotenkin viileäksi. Nautittavimpia olivatkin etenkin molempien soolo-osuudet.

Touch of Gravity

Touch of Gravityn näin viime elokuussa Alminsalissa, olikohan peräti kantaesitys, taisi olla osa Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistoa. Siitä tuli kirjoiteltua jo silloin, joten ei sitä käy tässä toistamaan. Silloin sanottu pätee edelleen: ajan hammas ei ole tehnyt lovea vaan jos jotain, niin kypsyessään teos on täsmentynyt ja terävöitynyt. Teoksessa on runsaasti nähtävää, mielenkiintoisen tanssin lisäksi Jouka Valkaman nerokasta videotyötä, joten sen katsominen uudelleen on vain hyväksi – kaikkea ei tule kerralla, tuskin edes kahdella, pantua edes merkille.

(Nähty: 15.6.2015, Kuopion kaupunginteatterin Minna-näyttämö, Kuopio tanssii ja soi)