Sister – siskot paljaana

TTT-klubilla en ollut aiemmin käynytkään, enkä ollut tiennyt, että näinkin fiksu tila on kyseessä: pieni lava, jonka ympärillä nousevana puolikaarena muutama kerros erilaisia pöytä/tuoli-järjestelyjä. Ja baari. Lavalla oli lavastuksena vain tankotanssitanko. Vaikuttaa syntiseltä. Siispä baarista janojuomaa ja istumaan.

Brittisiskosten Amy ja Rosana Cade kirjoittama, ohjaama ja esittämä Sister-teos tarjoaa paljasta pintaa ja pornahtavaa kuvastoa: alussa molemmat ovat pienissä hepenissä ja pitkissä mustissa peruukeissa ja veivaavat vähäpukeisia vartaloitaan Madonnan kuiskiessa biisiä Justify my love (”wanting, needing, waiting .. hoping, praying – for you to justify my love”). Seuraavaksi lavalle saadaan houkuteltua yleisöstä joku, joka hetken ajan saa lavalla privaatimpaa tanssia, taustalla Airin Sexy Boy.

Siskoilta on kysytty, että mitäs, jos joku tulee katsomaan vain nakushowta – vastaus oli, että siitä vain, mutta joutuu sitten kuulemaan kaiken muunkin. Ja sitä muutahan on. Kolmenkympin kieppeissä olevilla siskoilla on alle kahden vuoden ikäero, mutta päältä katsoen he ovat hyvinkin erilaisia: Rosanalla on vahva queer/lesboidentiteetti, hetero-Amylla taas runsas kokemus porno/seksiteollisuudesta. Molemmat pitävät itseään kuitenkin feministeinä (Amyn mukaan ”you can be a feminist with cum on your face”). Heitä yhdistää – paitsi lämmin suhde toisiinsa ja perheeseensä – tyytymättömyys valmiina tarjottuihin sukupuolirooleihin, joihin eivät koe sopivansa; ja ”the less I fit in, the less I want to fit in”. Vaikka molemmat lienevät cis-naisia, on esityksessä kädenojennus myös sukupuolivähemmistöille Anthony and the Johnsonsin herkän For Today I Am a Boy -biisin muodossa.

Amy & Rosana Cade: Sister (kuva: Julia Bauer)

Amy & Rosana Cade: Sister (kuva: Julia Bauer)

Lämpimästä ja huumorilla höystetystä kahden naisen itsetutkiskelusta jää paitsi hyvä mieli, myös tärkeä muistutus siitä, että hyvän elämän ja oman itsensä voi löytää hyvinkin erilaisin, yllättävin ja jopa vastakkaisin valinnoin. Ja että läheisen elämänvalintoja, niitä kaikken oudoimpia ja ”väärimpiäkin”, on vaikea arvostella; voisi ehkä puhua jopa ns. radikaalista hyväksynnästä – myös ja etenkin itsensä hyväksynnästä. Näitä teemoja ei esityksessä saarnata vaan työstetään kauniisti, empaattisesti ja omaäänisesti mm. Amyn kirjeessä äidille, Rosanan choice-monologissa (mitkä asiat ovat hänelle olleet valintoja, mitkä eivät) ja lopun leppoisassa jutustelussa naisten purkaessa tanssitankoviritelmää.

Poor is the man
Whose pleasures depend
On the permission of another
(Lenny Kravitz, Ingrid Chavez & Madonna: Justify My Love)

(Nähty: 7.8.2015, Tampereen teatterikesä, TTT-klubi)