Huberin heppahamppari

Huberista on tullut kirjoitettua kerran jos toisenkin, ja kun siellä näytti olevan tarjolla hampurilaisia, niin päätinpä lisätä sen kesäiseen hampparit-sarjaani. Olin syönyt pitkän lounaan Näsinneulassa, mutta arvelin, että eiköhän nyt yksi hamppari mene iltamyöhäpalaksi, lounaasta oli kuitenkin jo 6 h aikaa ja välissä pari teatteriesitystä ja tarpomista pitkin Tamperetta.

Listan mukaan ”purilaista” oli saatavissa rajoitetusti, mutta nyt sitä onneksi oli – ja oli myös hevosen lihasta, joten sellainenhan piti kokeilla; parasta heppaa muistan syöneeni Huberin isosiskossa Berthassa. Lisinä oli tarjolla pekonia ja raneja, sellaiset mukaan maisteltaviksi. Tilkka punkkua maistui myös iltamyssyksi, espanjalainen Prado Ray oli sopivan tanakka juoma tähän tarpeeseen. Istuksin ”tiskillä”, josta oli hauska katsella oman annoksen valmistamista.

Paahdetun, ihan hyvän pullan sisällä oli pihvin lisäksi juustoa (varmaan cheddaria tms. vähämakuista), pari jäävuorisalaatin riekaletta (jotka dominoivat ao. kuvaa, helppo onneksi syödä alta pois), enimmäkseen rapeaa pekonia sekä marinoitua ja kuivattua sipulia. Pihvi oli muhkea ja juurikin sopivan medium eli sisältä synnillisen punainen mutta reunoilta reilusti kypsä; erittäin maukas, hevosen lihan makua kunnioittaen vain niukasti maustettu. Marinoidulle sipulille en keksinyt järkevää roolia, mutta erityisen lisänsä annoksen rakenteeseen ja etenkin makuun toi sen sijaan kuivattu sipuli, joka ei ollut tavanomaisena hakkeena vaan pyörylöinä, kuin sisäkkäisinä renkaina – todella hyvän makuisia, näitä muistan ennenkin täällä ihastelleeni. Pihvi, pekoni ja kuivattu sipuli olivat erinomainen makuyhdistelmä!

2015-08-06 20-45 IMG_2878.JPG

Ranskalaisia tuli vain maisteltua, kapasiteetti pitkän lounaan jälkeen kun yllättäen tulikin vastaan jo odotettua aiemmin. Parempi rakenne ja maku kuin perusranskalaisissa keskimäärin, muttei mitään tajuntaaräjäyttävää – enimmäkseen jäivät lopulta syömättä, kun piti priorisoida tilaa vatsassa hampparille.

Huberissa osataan kyllä lihat, nähtävästi myös jauhettuna ja pullan välissä!

(Käyty: 6.8.2015)