Ravinteli Berthan menusysteemi oli hiukan muuttunut sitten viime kerran: olikohan nyt niin, että oli 2+2 alkuruokaa, 2 pääruokaa ja 2 jälkiruokaa, ja niistä saattoi koota 4 (1+1 alku, 1 pää, 1 jälki) tai 6 ruokalajin (2+2 alku, 1 pää, 1 jälki) menun, ja vielä säätää ottamalla alkuun lihalaudan ja väliin juuston. Jos matikkapääni pysyi mukana, saattoi siis konfiguroida itselleen 4-8 ruokalajin ilalllisen. Oikein kannatettavaa kehitystä, moni meistä kun haluaa mieluusti nautiskella vähän pidemmästikin! Makean ystävänä voi toki kysyä, miksei jälkkäreitä ”voi” ottaa useampaa – ehkä seuraavalla kerralla käyn neuvottelemaan tästä vaihtoehdosta 🙂 Nyt kuitenkin otin hillitysti vain 6 ruokalajia + juuston ja niille asialliset juomat.

Alkusamppanjaksi tarjolla oli Geoffroy Empreinte (2008), mikä sopi juurikin parahultaisesti (rauhoittamaan juuri nähdyn teatteriesityksen aiheuttamaa lievästi ärsyyntynyttä mielentilaa).

Ekana alkuruokana oli tomaatti, kalmari, oliivi, jossa haudutetun kalmarin keralla tarjottiin pikkelöityä varsiselleriä, tomaatti-kalmarilientä ja raastettua kuivattua kalamata-oliivia. Viinipakettiin oli kesäisen lämpimään säähän ja etenkin annoksen punaisiin makuihin sopivasti valittu rosee, Douron seudulta PradoRay Rosado (2014), kaunis ja maukas juoma.

Erityisen mielenkiintoiselta jo ennakkoon kuulosti toinen alkuruoka: jäkälä, ruis, kantarelli. Jäkälässä on hauska rapea rakenne, mutta en sen (aika olematonta) makua oikein osaa hehkuttaa, sen sijaan kantarellivaahto oli lähes taivaallista, pehmeää ja lempeän vahvasti kantarellista herkkua! Ruis-spelttipuuro katajanmarjaöljyn, mustikoiden ja pikkuruisten pikkelöityjen kantarellien kera oli myös maistuvaa, niin kantarellivaahdon kanssa kuin ilmankin. Viiniksi oli valittu lambrusco (olikohan Lambrusco Grasparossa di Castelvetro), joka on hauska juoma sinänsäkin, mutta toimi etenkin ruoan kevyesti makean vivahteen kanssa oikein hyvin.

Liha-alkupala oli nauta, porkkana, piparjuuri eli häränhännän kavereina pikkelöityä porkkanaa, kyssäkaalia ja punajuurta sekä sinapinsiemeniä, ketunleipää, piparjuuriraastetta ja -majoneesia. Vahvanmakuinen häntä oli herkkua, ja erityisen hyvä yhdistelmä oli häntä, piparjuuri, sinapinsiemen ja ketunleipä. Juureksille makunystyni eivät oikein löytäneet sujuvaa roolia, mutta olivat onneksi ohuita ja helposti alta pois syötäviä. Juomana oli runsaan pehmeä ranskalainen Mas Becha Classique (2013), maistuva punkku sellaisenaankin ja hyvä pari pitkään haudutetulle hännälle.

Viimeisessä alkuruoassa, peruna, kummeliturska, tilli, kala oli täydellisen rapeaa ja herkullista, lisänä tillihollandaisea, tuoreita herneitä, varhaisperunaa ja kevätsipulia – kun kaikkia malttoi askarrella yhtäaikaa suuhun, sai kokea huikean kokonaismaun! Viini, Louis Latour Ardeche Chardonnay (2013), pärjäsi ruoalle ihan hyvin mutta jäi ehkä silti annoksen makumaailmassa muukalaiseksi.

Pääruoaksi valitsin lihaisamman vaihtoehdon: possu, rypsi, raparperi. Possu osallistui pitkään kypsytetyllä poskella ja niskalla lisänään rypsiä, punasipulia, hernepyreetä ja mitä lie muuta kasvista, vähän jäi muistiinpanot ja -kuvat tässä kohtaa vajaksi, liekö johtunut järkytyksestä, jonka juoma aiheutti: toivat minulle olutta! Toki puolustukseksi on sanottava, että heti järkytykseni huomattuani Jani tarjosi punaviinivaihtoehtoa, mutta rohkeasti kokeilin tarjottua Porco bianco -olutta, joka tuotteena lienee jotenkin Berthaan kytkyssä. Ja mikäs, hyvinhän se etenkin possun ja herneen kanssa toimikin, kun vain hyvin varovasti siemaili. (Ei minusta kyllä tämänkään jälkeen vielä oluenystävää tullut.)

Ekstrana olin valinnut listalta juuston – sain reippaan siivun Brie de Meaux’ta ja lasiin Burmesterin valkoista porttia. Erittäin yksinkertainen ja yhtä herkullinen kombinaatio! Ehkä juusto olisi voinut olla vielä vähän lämpimämpää, mutta siinäpähän lämpeni pöydässä.

Jälkkärivalintani oli mustikka, kaura, kardemumma, jossa oli kylmää tanakkaa kaurapuuroa suolan kera (!), valkosuklaa-namelkaa ja kardemummamarenkia, ja päälle kokkipoika lorautti pöydässä vielä mustikkamaitoa. Mummolan makuja oli kuulemma tavoiteltu, ja niitä toki löytyikin: kaurapuuro ja kardemumma toivat mummon pullan mieleen, ja mustikkamaito oli välähdys lapsuuden kesistä muutenkin. Oivallisesti rakennetut ja yhteensopivat maut! Lasissa Antech Doux et Fruite Methode Ancestrale, hennosti kupliva matala-alkoholinen makea herkkujuoma.

Kahvin kera otin vielä lasillisen Polin mukavan aromaattista Morbida-grappaa.

Oikein nautinnollinen illallinen niin ruoan kuin juomienkin osalta! Ja vaikkei vakiosalivelho Pasi Mamia ollutkaan maisemissa, myös palvelu toimi oikein hyvin: ystävällisesti, persoonallisesti ja huomaavaisesti (loppua kohden ravintolan täyttyessä tosin odotusajat vähän venyivät alun sähäkästä ”15 min per annos” -vauhdista, mutta eipä ollut lomalaisena kiirettä).

(Käyty: 7.8.2015)