Kaukoidän näyttämötaiteeseen en ole suuremmin perehtynyt (vastahan olen länsi- ja kotimaisenkin osalta vielä ihan noviisi), joten satunnaiset kohtaamiset voivat olla mielenkiintoisia, kuten Wusheng Companyn Viimeinen taistelija.

Tämä 1100-luvullle sijoittuva tastelunäytelmä on ilmeisesti hyvin tunnettu klassikkoteos Kiinassa. Sen tarinan keskiössä on kenraali Gao Chong (Antti Silvennoinen), joka on keisarillista sukua, mutta armeijan hierarkiassa ylipäälliikö Yue Fein (Tero Saarinen) alainen, mikä tekee heidän suhteestaan vähän kimurantin. Vastapuolen armeija, johdossaan kenraali Jin Wuzhu (Elias Edström) ja rautavaunuporukoita johtava kapteeni Hei Fengli (Ville Seivo), saavat Yue Fein joukot Häränpäävuorella pinteeseen, ja taustajoukkoihin turvallisesti sijoitettu Gao Chong rientää vastoin ylipäällikön määräystä etulinjaan ja taistelee sankarillisesti mutta kukistuu lopulta.

Teos edustaa perinteistä Peking-oopperaa, joka tosin on hassu termi, meikäläisittäin oopperasta ei ole kyse vaikkakin siinä tyylitellyn näyttelemisen lisäksi voikin olla laulua ja resitatiivia. Monin kohdin se vaikuttaa olevan lähempänä balettia kuin oopperaa: ainakin tämän esityksen ilmeisen tarkkaan koreografioidut taistelukohtaukset ja monin paikoin mielettömänkin vaativan näköinen fyysinen suorittaminen yhdistyneenä tarkkaan visuaalis-esteettiseen kehon hallintaan oli virtuoosisuudessaan hyvinkin balettimaista, etenkin pääjehujen Silvennoisen ja Edströmin esittämänä. Musiikkiteatteria Peking-ooppera on kuitenkin – nytkin lavalla tai sen liepeillä oli 6-henkinen autenttinen Kiinan perinteisen teatterin akatemian orkesteri.

Wusheng Companyn perustajat Silvennoinen ja Edström ovat opiskelleet Peking-oopperaa Kiinassa, Edström ilmeisesti maisteritutkinnonkin (ks. Yle Areenassa mielenkiintoinen dokkari). Wusheng on Peking-oopperan alalajin taistelunäytelmien keskeisiä miesroolityyppejä, sotilas, taistelija, jonka repertuaarissa korostuu fyysinen osaaminen: taistelulajit, akrobatia, jalkatekniikka, jne. Tässä teoksessa Silvennoisen kenraali Gao Chong oli wushung-rooli ja Edströmin kenraali Jin Wuzhu taas wujing-rooli, maalattukasvoinen soturi.

Wusheng Company: Viimeinen taistelija. Kuvassa Antti Silvennoinen, kuva: Mitro Härkönen

Roolit ovat ilmeisesti hyvin vakioituja jopa siinä määrin, että pientä nyansointia laajempaa tulkintavapautta perimätietona opitun roolin tekemisessä ei suuresti ole, eikä välttämättä tarvetta ohjaajallekaan. Tässä esityksessä sellainen kuitenkin oli: ohjauksesta ja drmaturgiasta vastasi Lü Suosen. Näytelmän teksin olivat suomentaneet Veli Rosnberg ja Antti Silvennoinen – etenkin aluksi tuntui vähän oudolta kuulla suomea kiinalaisten hahmojen suusta, ilmeisesti alkuperäisellä kiinalaisella intonaatiolla ja rytmillä.

Monet joukkokohtaukset olivat hienoja, mutta näyttävintä liikettä oli kahdenvälisissä taistelukohtauksissa Gao Chongin ja Jin Wuzhun välillä ja etenkin Gao Chongin soolo-osuuksissa. Liike näytti hyvin tarkalta ja täsmällisesti hallitulta, oli se sitten pientä ja hidasta tai nopeaa ja suurta, mukana niin hurjannäköisiä hyppyjä kuin pientä, käsien ja jalkaterien asentoihin asti detaljoitua liikettä. Kiehtovaa vartalonhallintaa! Eikä vain vartalon: varsinkin kenraaleilla oli raskaanoloiset puvut, joiden selässä oli neljä lipputankoa ja Jin Wuzhulla vielä pitkät tuntosarvimaiset ulokkeet – näiden kaikkien liikkeen hallitseminen on ilmeisesti osa koreografiaa, eikä varmaankaan helpoin osa, samoin kuin leipälapiomaisten aseiden sujuva käyttely. Etenkään, kun tämä kaikki tehdään vielä korkapohjaisissa koturnikengissä.

Yleisökeskustelussa esityksen jälkeen Antti SIlvennoinen, Elias Edström, Lü Suosen, Tero Saarinen, Veli Rosenberg

Teoksen visuaalisuus perustui paitsi em. kehon ja liikkeen estetiikkaan myös puvuille ja valaistukselle. Varsinkin pääroolien puvut olivat erittäin koristeelliset, keisarillisen Gao Chongin puku erityisen huikean kultakimalteinen. Perinteisissä kiinalaisissa versioissa valaistuksen rooli on ilmeisesti vain varmistaa, että esiintyjät ovat näkösällä, mutta Mikki Kuntun elävät valot ja projisoinnit sivuverhoihin olivat toki paljon suuremmassa roolissa osana tarinankerrontaa sekä tilanteen ja tunnelman luomista.

Vaikka teoksen symboliikan ja sisällön nyanssit menivät aika hyvin ohi (ja olisivat menneet vielä kauempaa ohi ilman Veli Rosenbergin ansiokasta teosesittelyä ennen esitystä), oli tämä varsin vaikuttava kokemus. Pitää siis pitää silmällä Wusheng Companyn juttuja jatkossakin.

(Koettu: 19.8.2015, Helsingin juhlaviikot, Kansallisteatteri)